Sormivamma siirtää Mike Tysonin paluuta - Urheilu | HS.fi
Urheilu

Sormivamma siirtää Mike Tysonin paluuta

Tilaajille
Julkaistu: 2.11.1995 2:00

Sormivamma siirtää Mike Tysonin paluuta

LAS VEGAS - Ammattinyrkkeilijä Mike Tysonin paluu kehiin siirtyy sormivamman vuoksi. Hänen piti kohdata lauantaina raskaan sarjan ottelussa yhdysvaltalainen maanmiehensä Buster Mathis junior. Tysonin, 29, oikean käden peukalo murtui jo kolme viikkoa sitten. Entisen maailmanmestarin lähipiiri salasi vamman, koska he uskoivat Tysonin pyyhkäisevän kipeälläkin kädellä Mathisin kehästä. Vamma kuitenkin uusiutui maanantain harjoituksissa. "Uskoin selviäväni. Haluaisin edelleen otella, mutta käteen sattuu sparratessa liian kovasti", Tyson kertoi. "Loukkasin käteni viimeisen harjoitusleirini alussa ja uudestaan maanantaina." Röntgen-kuvat todistivat, että jo paranemassa ollut murtuma oli murtunut uudestaan. "Tässä tilanteessa ei ole enää muuta hoitokeinoa kuin lepo. Eli ottelua on siirrettävä", Tysonin kättä hoivannut lääkäri totesi. Tohtori Marrone arvioi, että vamman paranemiseen menee 4-6 viikkoa. Näillä näkymin vamma ei vaadi leikkausta. Tysonin ja Mathisin ottelusta olisi lohjennut miljoonien dollarien tulot Tysonille ja 800000 dollaria (3,4 miljoonaa Suomen markkaa) Mathisille. Mathis pelkää menettävänsä uransa suurimman palkkion, vaikka Tysonin lähipiiri vakuuttaa ottelun toteutuvan talven mittaan. Tysonin tukijoukot saattavat kuitenkin menettää kiinnostuksensa otteluun, koska sen lipunmyynti sujui nihkeästi eikä ottelu ole kelvannut maksullisille kaapelikanaville. Yleisö pitää helläkätistä Mathisia helppona vastustajana Tysonille, vaikka hän onkin voittanut kaikki 20 ammattilaisotteluaan. (STT-Reuter) BRAD TALBUTT / REUTER

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Urheilu