Urheilu    |   NYRKKEILY

Ammattinyrkkeilylle lasketaan taas lukua

Tilaajille

Suomalaiselle ammattilaisnyrkkeilylle lasketaan jälleen lukua. Kings tallin nyrkkeilyilta Helsingin Urheilutalossa oli lähes täydellinen pannukakku.

Iltaan oli saatu vain viisi ottelua. Kaksi ottelua olivat melko mitäänsanomatonta nuhraamista. Kahdessa seuraavassa ottelussa suomalaisnyrkkeilijät kokivat yllättävät tappiot. Ja viidennessä ottelussa ei ehditty nyrkkeillä oikeastaan ollenkaan ennen kuin toinen ottelija jäi kanveesille.

Urheilutaloon tuli vielä tällä kertaa yli tuhat katsojaa, mutta tällaisen illan jälkeen heitä on hyvin vaikea saada liikkeelle seuraavalla kerralla.

Vierelän uralle paha kolaus

Ottelutuntuman puutetta valitellut Vierelä oli kehässä hieman vaisu, vaikka vastassa oli vain 11 ottelua ja niistäkin kuusi hävinnyt britti Shaun Stokes. Kolmannessa erässä Vierelä lasketti britille lukua ja ottelu oli kääntymässä rovaniemeläiselle.

Nyrkkeilyssä kaikki on kuitenkin mahdollista. Neljännessä erässä Vierelän ja Shaun päät kolahtivat yhteen. Vierelän silmäkulma aukesi ja ottelu oli pakko keskeyttää.

Vierelä kärsi harmittavan tappion, sillä aiemmin hänen ottelulistaansa rumensi vain yksi ratkaisematon. Toisaalta voitto Shaun Stokesista ei olisi juurikaan vienyt Vierelän uraa eteenpäin, sillä Stokes on arvolistoilla suomalaisen takana.

Ammattilaisillasta vei jo ennakkoon mielenkiintoa Joni Nymanain poisjäänti. Nyman on potenut kipeää selkäänsä ja hän ei ole voinut kuukauteen harjoitella ollenkaan. Nyman oli Urheilutalon katsomossa ja hän toivoi pääsevänsä kuntoon seuraavaan, toukokuuksi suunniteltuun iltaan mennessä.

Katsomossa istui myös raskaan sarjan nyrkkeilijä Mika Kihlström, joka otteli vielä Kings tallin marraskuun illassa. Sen jälkeen Kihlströn on voittanut kaksi ottelua Lontoossa. Helsingin iltaan hän ei saanut sopimusta, mutta Kihlströmillä on töitä tiedossa kolmen viikon kuluttua Lontoossa.

JOUKO JOKINEN PENTTI KOSKINEN / HS

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Homer Simpson hakkaa päätään baaritiskiin, kun orastava voitto jäi tulematta – saksalaisjoukkue vaihtoi Kummelin Simpsoneihin

  2. 2

    Putin antoi luvan osallistua talviolympialaisiin: Etelä-Koreaan voi lähteä jopa 200 venäläisurheilijaa

  3. 3

    Salibandynaisten kultajahti yllätti tv:n katsojaluvuilla – suomalaistaituri hurmasi myös ruotsalaiset: ”Veera Kauppi on maailman paras”

  4. 4

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  5. 5

    Kiistelty NBA-tähti Dennis Rodman tarjoaa apuaan Trumpille Pohjois-Korean kriisin selvittelyssä: ”Uskon, että tilanne rauhoittuisi ainakin hiukan”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingista epäiltyjen venäläishiihtäjien lista kasvoi kolmella – mukana Lahden MM-hiihtojen kultamitalisti

  2. 2

    Veneessä 90 ruokapakettia ja ”hirveä määrä” kosteuspyyhkeitä – 15 kilolla itseään lihottaneen Sam Öhmanin alaston yksinsoutu Atlantin yli lykkääntyi myrskyn takia

  3. 3

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  4. 4

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  5. 5

    Yle: Tasa-arvovaltuutettu vaatii Palloliitolta selvitystä miesten ja naisten maajoukkuepalkkioista

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Venäjän lippu ei liehu olympialaisissa, KOK antoi maan varapääministerille elinikäisen porttikiellon – ”Tämä on vahva viesti myös muille – urheilussa ei suvaita vilppiä”

  4. 4

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  5. 5

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    3. 3

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    4. 4

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    5. 5

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    6. 6

      Asianajajaliitto pitää ”paimenkirjeiden” lähettelyä pelkän baarikeskustelunkin pohjalta hyväksyttävänä – ”Asianajajan velvollisuus numero yksi on lojaalius asiakasta kohtaan”

    7. 7

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    8. 8

      Poliisi kiinnostui Sunny Car Centerin kadonneista miljoonista – Konkurssipesä: rahaa meni ”hupifirmalle” ja mausteyhtiölle

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää