Urheilu    |   Jalkapallo EM

Klinsmannilla kahden maalin ilta Pelikiellosta vapautunut Saksan kapteeni varmisti maansa jatkopaikan ja pudotti Venäjän

Tilaajille

MANCHESTER - Saksa varmisti ensimmäisenä joukkueena jatkopaikan kivikovasta C-lohkosta jalkapalloilun EM-turnauksessa Englannissa kurittamalla Venäjää 3-0. Ottelun hahmot olivat Jürgen Klinsmann kahdella osumallaan sekä avausmaalin tehnyt Matthias Sammer.

Osumillaan Klinsmannista tuli kautta aikojen ensimmäinen pelaaja, joka on onnistunut maalinteossa kolmessa EM-lopputurnauksessa, ja samalla hänestä tuli tämän turnauksen ensimmäinen, joka on 'maalannut' kahdesti samassa ottelussa. Klinsmann oli pelikiellossa Saksan avausottelun Tshekkiä vastaan ja näytti nyt heti, kuinka tärkeä pelaaja hän on Saksan joukkuelle.

Klinsmann iloitsi maaleistaan, mutta vielä enemmän joukkueen esityksestä. Etenkin toisen jakson vastahyökkäykset olivat sitä, mitä Klinsmann joukkueelta odottaa. "Sammerin maalin jälkeen tiesin, että ottelu oli meidän", sanoi Klinsmann, jolle alkuminuutit olivat hankalat.

"Kahden viikon pelitauon jälkeen oli vaikea päästä rytmiin." Maalittomalla ensi jaksolla Saksa piti palloa hallussaan, mutta vaarallisimmat tilanteet loi Venäjä. Lähimmäksi maalia pääsi Ilja Tsimbalar, joka pääsi laukomaan kulman jälkitilanteesta. Laukaus kimposi kuitenkin tolpasta takaisin kentälle ja Igor Kolivanov puski kohti maalia. Pusku suuntautui kuitenkin keskelle ja maalivahti Andreas Köpke nappasi pallon helposti.

Ties millaisen käänteen ottelu olisi saanut, jos Venäjä olisi saanut maalin vaarallisimmasta tilanteestaan seitsemän minuuttia ennen avauspuoliskon loppua. Vastahyökkäyksellä Venäjä pääsi kolmella yhtä vastaan. Lähes rinnakkain rynnänneistä miehistä Aleksanr Mostovoi otti pallon, vaikka hieman taaempana ollut Igor Kolyvanov oli paremmin sijoittunut. Mostovoi hidasteli pallon haltuunotossa, ja maalivahti Köpke pääsi väliin. Jatkotilanteesta Kolyvanov laukaisi lähes nollakulmasta vasemmalta pallon maalin yli.

Toiselle puoliskolle Saksa tuli ryminällä. 56. minuutilla Andreas Möller vapautti loistavasti nousseen Sammerin läpiajoon. Hän laukaisi, ja maalivahti Dmitri Harin torjui puolittain pallon eteensä. Venäläispuolustus oli hieman myöhässä tilanteesta, ja Sammer survoi paluupallon verkkoon maalivahdin edestä.

Kun vielä venäläispuolustaja Juri Kovtun ajettiin ulos kentältä törkeän taklauksen seurauksena, Saksan voitto alkoi varmistua. Ulosajon jälkeen alkoi Klinsmannin näytös. Hän karkasi puolustaja Juri Nikiforovilta ja sijoitti pallon oikean jalan ulkosyrjällä tarkasti vasempaan yläkulmaan.

Ottelun erinomaisesti tuominnut tanskalainen Kim Milton Nielsen antoi lisäaikaa muutamien loukkaantumisien vuoksi, ja silloin Klinsmann onnistui toisen kerran. Vaihtomiehenä kentälle tullut Stefan Kuntz harhautti Nikiforovin ja vapautti Klinsmannin rangaistusalueen sisällä ja Saksan kapteenin tarkka laukaus ohitti Harinin.

Saksa pani kentälle viisi niistä kuudesta pelaajasta, jotka saivat varoituksen ensimmäisessä ottelussa. Heistä puolustaja Markus Babbelin tili täyttyi, ja hän on seuraavasta ottelusta poissa. Saman kohtalon koki Venäjän Viktor Onopko, ja pakkolepoon joutuu tietysti myös ulosajettu Kovtun.

(Reuter-AP-HS)

ANJA NIEDRINGHAUS / EPA

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin

  2. 2

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  3. 3

    Jalkapalloikoni Diego Maradona sai patsaan – irvileuat vertaavat Talent-voittaja Susan Boyleen ja Rocky Balboaan

  4. 4

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  5. 5

    Kiistelty NBA-tähti Dennis Rodman tarjoaa apuaan Trumpille Pohjois-Korean kriisin selvittelyssä: ”Uskon, että tilanne rauhoittuisi ainakin hiukan”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin

  2. 2

    Veneessä 90 ruokapakettia ja ”hirveä määrä” kosteuspyyhkeitä – 15 kilolla itseään lihottaneen Sam Öhmanin alaston yksinsoutu Atlantin yli lykkääntyi myrskyn takia

  3. 3

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  4. 4

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  5. 5

    Dopingista epäiltyjen venäläishiihtäjien lista kasvoi kolmella – mukana Lahden MM-hiihtojen kultamitalisti

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Venäjän lippu ei liehu olympialaisissa, KOK antoi maan varapääministerille elinikäisen porttikiellon – ”Tämä on vahva viesti myös muille – urheilussa ei suvaita vilppiä”

  4. 4

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  5. 5

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    3. 3

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    4. 4

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    5. 5

      Edis Tatli nappasi EM-tittelin

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    9. 9

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää