Urheilu    |   Jalkapallo

FinnPan pelissä mestaruusmeininki

Tilaajille

HEIKKI MIETTINEN PIETARSAARI - Kulta kiiltää kirkkaana Finnairin Palloilijoiden jalkapallosyksyssä. Yhtään mitalia ei ole vielä jaettu liigassa, mutta FinnPa piti Pietarsaaressa huolen, ettei sitä unohdeta, kun pöydät koristellaan.

FinnPa kaatoi kotijoukkue Jaron 2-1 ja siihen vaadittiin nousu takaa-ajosta voittoon.

Valmentaja Pasi Rasimuksen kannattaa pitää vasta 18-vuotias Merka Hautala joukkueessa. Rasimuksen ja Hautalan yhteisessä taipaleessa on jotain maagista.

Rasimus otti kesällä valmennusvastuun FinnPassa Keijo Voutilaisen jälkeen. Näkyvin muutos silloiseen kokoonpanoon oli nuoren Hautalan tulo kuvioihin.

Nyt kuusitoista kierrosta ja yli kolme kuukautta myöhemmin kaksikko Rasimus-Hautala ei ole hävinnyt yhtään liigaottelua.

Hautala tasoitti Jaron johdon aivan ensimmäisen jakson lopulla. Voittomaali merkittiin myös hänelle, vaikka puolustaja Tommi Toivonen ampui pallon Jani Vianderin ohi. Erotuomari Kimmo Salmisen mukaan pallo kimposi riittävästi Hautalan reidestä muuttaakseen suuntaa.

Suomisen tykinkuula lamaannutti FinnPan

Yläloppusarjaan FinnPa lähti turvanaan vain kaksi kotiottelua ja kolme vaikeaa vieraspeliä. Loppusuoralla asetelmat tasaantuvat, kun kaikki pelaavat kerran vieraissa ja kerran kotona.

"Etukäteen laskettiin, että Jazz- ja Jaro-pelit olisivat pahimmat. Jotkut tilastonikkarit merkkasivat meille tästä pelistä pisteen, mutta saimmekin kolme", valmentaja Pasi Rasimus sanoi. Porin-vierailu toi budjetoidun pisteen kaksi viikkoa sitten.

"Kai se on niin, että seuraava peli on taas se vaikein", Rasimus jatkoi. Helpoksi sitä ei kannata laskea, kun FinnPa kohtaa kotikentällään MyPan.

Eilisen päivän piti olla Jaron. Kaikki merkit puolsivat Jaron voittoa. FinnPa ei ollut koskaan ennen voittanut Pietarsaaressa, eikä hyvältä näyttänyt kymmenen minuutin jälkeen. Tero Suominen ampui huikean vaparin 30 metristä vasempaan ylänurkkaan. Jatkuvasti noussut tykinkuula nuolaisi tolppaa ja Kari Laukkasen käsiä, muttei suostunut pysähtymään ennen verkkoa.

FinnPan aggressiivinen ja raju alku loppui kuin Suomisen potkusta. Pelaajat jähmettyivät, alkoivat hukata palloja ja syötellä harhoja. Kesti pitkään ennen kuin FinnPa sai rivinsä ojennukseen ja peliinsä uutta ajatusta.

Kaksi minuuttia ennen taukoa Tommi Paavola ja Simo Valakari järjestivät Merka Hautalalle tasoituspaikan. Valakarin laukaus muuttui matkalla syötöksi ja Hautala pukkasi pallon perille. Huipputärkeä tasoitus FinnPalle ja mahdollisimman pahaan aikaan Jarolle.

"Pelaajista näki pukuhuoneessa, että päät alkoivat painua", Jaron valmentaja Antti Muurinen sanoi.

Rissanen piti Vanhalalle seuraa

Onnea ja taitoa yhdistyi FinnPan voittomaaliin, mutta se kuuluu lajin luonteeseen.

"Tahto ja taitotaso eivät riittäneet, eikä ollut onneakaan", Muurinen selvitti.

Jaro hävisi, eikä sitä voi pitää suurena vääryytenä, mutta riitti heillä silti mahdollisuuksia tehdä toinenkin maali. Aleksei Jeremenko syötti pari maukasta palloa Jari Vanhalalle, mutta Kari Rissanen vei pisteet parivaljakon kaksintaistelussa.

Rissanen oli aina siellä missä Vanhalakin. Sen virheen Jaro teki, että Vanhalaa haettiin liika pääpalloilla. Rissanen tiesi paremmin, miten pää saatiin pallon tielle.

Jeremenko ei pelannut suurta ottelua - siihen olisi vaadittu vähintään maali viitisen minuuttia ennen loppua - mutta hyvin silti. Tyylikkään venäläisen laukaus pysähtyi Laukkasen syliin.

"Niin taitava Jeremenko oli, että hän näytti aina olevan vapaana. Erikoisvartiointia emme hänelle laittaneet, mutta pari kolme kaveria katsoi koko ajan hänen peräänsä", Rasimus sanoi.

FinnPasta löytyvät eväät mestaruuteen. Jaro-ottelun perusteella puolustus pysyi kasassa, keskikentällä riitti taitoa ja hyökkäyksessä yllätyksellisyyttä. Enää pitää voittaa vain pari ottelua. Pikku juttu tai kaukainen unelma.

AKI PAAVOLA / LEHTIKUVA

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Homer Simpson hakkaa päätään baaritiskiin, kun orastava voitto jäi tulematta – saksalaisjoukkue vaihtoi Kummelin Simpsoneihin

  2. 2

    Kiistelty NBA-tähti Dennis Rodman tarjoaa apuaan Trumpille Pohjois-Korean kriisin selvittelyssä: ”Uskon, että tilanne rauhoittuisi ainakin hiukan”

  3. 3

    Salibandynaisten kultajahti yllätti tv:n katsojaluvuilla – suomalaistaituri hurmasi myös ruotsalaiset: ”Veera Kauppi on maailman paras”

  4. 4

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  5. 5

    Putin antoi luvan osallistua talviolympialaisiin: Etelä-Koreaan voi lähteä jopa 200 venäläisurheilijaa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingista epäiltyjen venäläishiihtäjien lista kasvoi kolmella – mukana Lahden MM-hiihtojen kultamitalisti

  2. 2

    Veneessä 90 ruokapakettia ja ”hirveä määrä” kosteuspyyhkeitä – 15 kilolla itseään lihottaneen Sam Öhmanin alaston yksinsoutu Atlantin yli lykkääntyi myrskyn takia

  3. 3

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  4. 4

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  5. 5

    Yle: Tasa-arvovaltuutettu vaatii Palloliitolta selvitystä miesten ja naisten maajoukkuepalkkioista

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Venäjän lippu ei liehu olympialaisissa, KOK antoi maan varapääministerille elinikäisen porttikiellon – ”Tämä on vahva viesti myös muille – urheilussa ei suvaita vilppiä”

  4. 4

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  5. 5

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    3. 3

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    4. 4

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    5. 5

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    6. 6

      Asianajajaliitto pitää ”paimenkirjeiden” lähettelyä pelkän baarikeskustelunkin pohjalta hyväksyttävänä – ”Asianajajan velvollisuus numero yksi on lojaalius asiakasta kohtaan”

    7. 7

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    8. 8

      Poliisi kiinnostui Sunny Car Centerin kadonneista miljoonista – Konkurssipesä: rahaa meni ”hupifirmalle” ja mausteyhtiölle

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää