Urheilu    |   Yhdistetty

Vuoden 1958 MM-ykkönen Korhonen luopuisi "mestaruusviitastaan" "Yhdistetyn kultamitali on mahdollinen jo Naganossa"

Tilaajille

Yhdistetty JOUTSENO - Yhdistetyn entinen maailmanmestari Paavo Korhonen, 68, piti viime sunnuntaina peukalojaan pystyssä suomalaisille yhdistetyn miehille, jotka taistelivat mitaleista Trondheimin MM-kisojen latu-uralla. Apua siitä ei suomalaisille ollut. Mitalia saati mestaruutta ei Suomeen tullut.

Näin lähes 40 vuotta aikaisemmin yhdistetyn maailmanmestaruuden Lahdessa voittanut Korhonen joutuu pitämään MM-viittaa edelleen hartioillaan. Hän on viimeinen suomalainen yhdistetyn maailmanmestari. Mielellään entinen mestari olisi viittansa luovuttanut. "Ei mennyt viitta vielä. Seuraavissa kisoissa Samppa (Lajunen) jaksaa jo hiihtää koko lenkin", Korhonen sanoo.

Vain kaksi suomalaista, Heikki Hasu ja Paavo Korhonen, ovat voittaneet yhdistetyn maailmanmestaruuden. Hasu voitti vuonna 1950 USA:n Rumfordissa ja Korhonen Lahden MM-kisoissa vuonna 1958. Korhonen voitti maailmanmestaruuden erinomaisen hiihtonsa ansiosta. Hän nousi mäen 13. tilalta vajaan pisteen voittoon.

Korhonen uskoo suomalaisnuorten pystyvän lähivuosina kärkisijoihin yhdistetyssä. "Jo Naganon olympiakisoissa ensi vuonna saattavat sekä Samppa Lajunen että Hannu Manninen nousta palkintopallille ja jopa mestariksi asti. Erinomaisia näyttöjä ovat nuoret yhdistetyn kilpailijat jo tänä talvena maailmancupissa antaneet", Korhonen sanoi.

Korhonen pitää suomalaisia tosi vahvoina joukkuekilpailuissa. Tämän talven näytöt joukkueyhdistetyssä ovat antaneet viitteitä siihen suuntaan. "Uskon, että Suomen joukkue menestyy. Sillä on onnistuessaan mahdollisuus jopa mitaliin", sanoi joutsenolainen takavuosien mestari.

Vanha mestari Korhonen pitää yhdistettyä vaikeana lajina, koska siinä vaaditaan mäkimiehen herkkyyttä ja kovaa runtaamista hiihdossa. "Toisaalta ei vuodessa tai parissa mestareita tehdä, vaikka olisivatkin lahjakkuuksia", Korhonen toteaa.

Suosikkinaan Korhonen pitää Rovaniemen Hannu Mannista. "Hannu on erinomainen hiihtäjä. Kun hän mäessä parantaa, on hän mestariainesta", arvioi Korhonen.

Ex-mestari tutustui Hannu Manniseen viimekesäisellä Lapin matkallaan. Suomen muita yhdistetyn MM-edustajia hän ei ole tavannut.

Vanhat mestarit pitävät yhtä Vanhat 1950- ja 1960-lukujen maailmanmestarit ja palkintomiehet pitävät vuosittain yhteyttä toisiinsa vierailemalla kilpakumppaneittensa luona. Viime kesäkuussa ex-suomalaisurheilijat Heikki Hasu, Paavo Korhonen ja Eero Kemppainen vierailivat vaimoineen kaksinkertaisen yhdistetyn maailmanmestarin, norjalaisen Sverre Stenersenin 70-vuotispäivillä Pohjois-Norjan Pardussa. Viime vuonna olivat joukot koolla Hasun synttäreillä ja ensi vuonna on vuorossa Korhosen merkkipäivä. Hiihto kuuluu talvisin joutsenolaisen Korhosen ohjelmaan lähes päivittäin. Jo aamulla Mestarintie 13:n pihasta porhaltaa mies ladulle. Tänä talvena on sivakoimista häirinnyt myöhäinen talven tulo ja joulukuussa tehty silmäleikkaus. "500 km on hiihdetty. Viime talvena tuli hiihdeltyä 1300 kilometriä", Korhonen sanoi. "Oli pakko mennä silmäleikkaukseen, kun edellisenä talvena en nähnyt latuja kovassa vauhdissa. Piti kävellä alamäet", kertoi leikkauksestaan jo toipunut Korhonen. Mäenlaskutaidosta näyttää olevan hyötyä vielä vanhemmallakin iällä, viimeksi viime sunnuntaina. Korhonen kiipesi talonsa katolle lunta pudottamaan ja kuinka ollakaan, mies ja lumet tulivat alas. Lähes kolmen metrin pudotuksen jälkeen mestari teki nappialastulon. "Tulin sopivasti jaloilleni ja selvisin kolhuitta. Näin nuorena opitut taidot auttavat selviytymään jokapäiväisistä töistä myöhemminkin MARTTI VASKE JUHA METSO

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  2. 2

    Olympiajoukkue kaatoi Kanadan

    Tilaajille
  3. 3

    Keihäslegenda Seppo Räty tuli aikuisurheilijoiden avuksi – moninkertaisen arvokisamitalistin kunto vaihtelee päivittäin: ”Joskus en pääse lainkaan sängystä ylös”

  4. 4

    Pelaajat: Ilveksen Michael Keränen on SM-liigan paras

    Tilaajille
  5. 5

    Golfin huippukilpailujen kohuttu kotisohvatuomarointi loppuu – ”Päätös on tavallaan hyvä”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  2. 2

    Veneessä 90 ruokapakettia ja ”hirveä määrä” kosteuspyyhkeitä – 15 kilolla itseään lihottaneen Sam Öhmanin alaston yksinsoutu Atlantin yli lykkääntyi myrskyn takia

  3. 3

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  4. 4

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  5. 5

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  4. 4

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  5. 5

    Jesse Puljujärven nykyvire kerää ylistystä – tärkeän tilaston ykkösenä: ”Taisi katsoa liikaa Lainetta ja Matthewsia”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      "Häirintää on todella runsain mitoin", sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja – Nyt kymmenen eri alojen vaikuttajaa kertoo, miten he aikovat puuttua seksuaaliseen häirintään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää