Urheilu

Tomballe kauden avausvoitto

Kuu paistoi iltakisassa ja 30000 katsojaa pauhasi

Tilaajille

SCHLADMING-Maailman paras alppihiihdon raikulipoika Alberto Tomba juhli huikeissa tunnelmissa myöhään torstai-iltana kauden ensimmäistä voittoaan maailmancupin pujottelussa Itävallassa.

Lähes hurmoshenkisesti esiintyneen kotiyleisön pettymykseksi Tomba jätti isäntämaan Thomas Sykoran toiseksi, mutta se ei noin 30000 katsojan vellomista vaimentanut. Räikät soivat, laulu raikui ja lämmittävät juomat höyrysivät. Tunnelmalisänsä äänekkääseen pakkasiltaan loi alppien yllä mollottanut kuu.

Lähes Schladmingin pikkukaupungin keskustaan päättyneellä rinteellä kolmas oli Norjan uusi kyky Hans-Petter Buraas, joka väläytti ensi kerran joulun alla Sestrieren iltapujottelussa. Silloinkin Buraas oli kolmas.

Olympiavoittaja ja maailmanmestari Tomba johti kisaa selvästi jo ensimmäisen laskun jälkeen ja lisäsi hieman etumatkaansa toisella. Ensimmäisen laskun kuudennelta sijalta noussut Sykora hävisi lopulta 0,89 sekuntia.

Palander niukasti

toiselta kierrokselta Suomalaiset eivät taaskaan onnistuneet pääsemään toiselle kierrokselle, mutta Kalle Palander oli lähempänä jatkopaikkaa kuin koskaan. Numerolla 51 laskenut Palander sijoittui ensimmäisellä kierroksella 31:nneksi, eli hän oli ensimmäinen putoaja. Sekunnin parempi aika olisi vienyt toiselle kierrokselle. Tomballe torniolainen Palander, 20, hävisi 2,43 sekuntia.

"Kyllähän tällainen vähän miestä syö. Laskeminen oli kuitenkin paljon parempaa kuin pitkään aikaan, joten hyvään suuntaan olen menossa", Palander pohti.

Eilinen oli Palanderin paras sijoitus maailmancupissa. USA:n Park Cityssä marraskuussa hän oli 33:s, ja silloinkin eroa toisen kierroksen paikkaan jäi sekunti.

Mika Marilan (lähtönumero 33) rytmi sekosi radan puolivälin paikkeilla, ja kokemäkeläinen jäi sijalle 44. Hän hävisi Palanderille 0,72 sekuntia.

Rata oli varsin hyvässä kunnossa vielä suomalaistenkin vuorolla.

"Kallen lasku oli erittäin hyvä. Mikan ongelma ei ole kunto vaan hermot. Hän ei ole oma itsensä näissä maailmancupin kisoissa, vaan on hermostunut ja yrittää liikaa. Sen näkee siitä, että Euroopan cupissa Mika laskee paljon paremmin", suomalaisten itävaltalainen valmentaja Christian Leitner totesi.

Leitnerin mielestä Marilan liika yrittäminen alkoi siitä, kun Suomen joukkueen mukana harjoitteleva ja kilpaileva Islannin Kristinn "Kidi" Björnsson laski toiseksi Park Cityn pujottelussa.

"Harjoituksissa Mika oli yleensä ollut nopeampi kuin Kidi. Kun hän onnistui niin hyvin, ja Mika tiesi olevansa häntä nopeampi, Mika rupesi yrittämään liikaa", Leitner sanoi.

Björnsson oli eilen epäonninen, sillä hyvän ensimmäisen laskun päätteeksi hänen suksensa lipsahti toiseksi viimeisen portin väärältä puolelta.

Leitnerin mielestä vain hänen kotikaupunkinsa Kitzbühelin maailmancupissa tunnelma on vielä parempi kuin Schladmingissa.

"Nämä iltakilpailut ovat alppihiihdon tulevaisuutta. Ihmiset viihtyvät täällä myös siksi, että maalialue on lähellä, lähes kaupungin keskustassa. Tämä on heille suuri juhla", Leitner tuumi ja ainakin juhlan osalta hänen näkemyksensä osui varmasti oikeaan.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  2. 2

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  3. 3

    Euroopan mestari Edis Tatli on valmis, jos hänen twiitistään tykännyt Ukrainan supertähti nousee samaan sarjaan – ”Se ratkaisi, että Edis meni koko ajan eteenpäin”

  4. 4

    Jalkapalloikoni Diego Maradona sai patsaan – irvileuat vertaavat Talent-voittaja Susan Boyleen ja Rocky Balboaan

  5. 5

    Putin antoi luvan osallistua talviolympialaisiin: Etelä-Koreaan voi lähteä jopa 200 venäläisurheilijaa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  2. 2

    Veneessä 90 ruokapakettia ja ”hirveä määrä” kosteuspyyhkeitä – 15 kilolla itseään lihottaneen Sam Öhmanin alaston yksinsoutu Atlantin yli lykkääntyi myrskyn takia

  3. 3

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  4. 4

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  5. 5

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  4. 4

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  5. 5

    Jesse Puljujärven nykyvire kerää ylistystä – tärkeän tilaston ykkösenä: ”Taisi katsoa liikaa Lainetta ja Matthewsia”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    7. 7

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    8. 8

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    9. 9

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    10. 10

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää