Urheilu    |   Hiihto

Osakeyhtiö alkaa pyörittää hiihdon uutta kilpailusarjaa

Hiihtoliiga Oy:n osakkaiksi tulevat liitto ja seitsemän seuraa

Tilaajille

Hiihto

JUSSI-PEKKA REPONEN Suomeen on syntymässä poikkeuksellisella järjestelyllä uusi maastohiihdon huippukilpailusarja. Hiihtoliitto ja seitsemän urheiluseuraa perustavat osakeyhtiön, Hiihtoliiga Oy:n, joka pyörittää jo alkavana talvena kokeiltavaa kilpailusarjaa.

Puolentoista viikon päästä (27. 10.) perustettavan yhtiön osakkaiksi tulevat Hiihtoliiton lisäksi Ounasvaaran Hiihtoseura, Sotkamon Jymy, Joensuun Kataja, Puijon Hiihtoseura, Jyväskylän Hiihtoseura, Lapuan Virkiä ja Vantaan Hiihtoseura.

Hiihtoliigan hallituksen puheenjohtajaksi on näillä näkymin nousemassa Puijon Hiihtoseuran puheenjohtaja Matti Valkama. Hiihtoliigan osakepääomaksi on aluksi kaavailtu noin 120000:ta markkaa. Kahdeksan osakasta omistaisivat yhtiön tasaosuuksin.

Uuden kansallisen kilpailusarjan perustamista on pohdittu vahvoissa hiihtoseuroissa jo vuosia. Hiihtoliiton puolelta aloite tuli uudelta maastohiihdon lajijohtajalta Antti Leppävuorelta, entiseltä päävalmentajalta, joka omien sanojensa mukaan "kokosi joukot".

Ensi talvena kaksi "koeajokilpailua"

"Tarkoituksena on kotimaisen kilpailutoiminnan tehostaminen. Mielestäni tämä on yksi tapa yrittää tehdä kunnon kilpailuja kotimaahan. Uskon, että tällä tavalla se toimii", Leppävuori sanoo.

Maailmancupin tapaisella kaavalla toimivaa liigaa, jolla vielä ei ole nimeä, kokeillaan ensi talvena kahdella kilpailulla. "Koeajokilpailut" ovat tammikuussa Jyväskylässä SM-kisojen välisenä viikonloppuna ja huhtikuussa Rovaniemellä, kun Ounasvaaran Hiihtoseura järjestää 70-vuotisjuhlakisansa.

Varsinaisesti kilpailusarja käynnistyy seuraavana talvena (1999-2000), jolloin osakilpailuja on 7-10.

"Tavoitteena on, että ensi talvi käytetään rakentamiseen, kokeiluun ja testaamiseen, ja seuraavana talvena liiga pyörii täysillä." Suomalaisissa hiihtopiireissä ollaan jo pitkään oltu huolestuneita kotimaisen kilpailutoiminnan näivettymisestä, koska huippuhiihtäjät kilpailevat lähinnä arvokisoissa, maailmancupissa ja SM-kisoissa. Muualla heitä ei juuri näy.

Välillä maan parhaat hiihtäjät ovat olleet jopa vastahakoisia kilpailemaan SM-laduilla, jos ajankohta ei ole ollut heidän mielestään sopiva.

Houkuttimena

rahapalkinnot Vaikka huippujen kilpailukalenteri on käynyt vuosi vuodelta ahtaammaksi, nyt heidän odotetaan osallistuvan myös uuteen liigaan.

Houkuttimena on raha. Liigan kilpailuissa on tarkoitus jakaa rahapalkintoja. Leppävuoren mukaan järkevä palkintopotti olisi alkuvaiheessa noin 30000 markkaa sekä miehille että naisille, Voittajan osuus olisi noin kymppitonni.

Liigalle ollaan hankkimassa sponsoreita. "Niistä neuvotellaan koko ajan", Leppävuori sanoo.

Leppävuoren mukaan huippuhiihtäjät ovat sataprosenttisesti idean kannalla.

Leppävuori ei allekirjoita epäilyä, että liigan myötä pienemmät kilpailut kuihtuvat entisestään.

"Päinvastoin. Luulen, että muiden kilpailujen taso vain nousee. Liiga voi olla niille hyvä malli ja esimerkki." Liigan aikataulu on tarkoitus suunnitella kaksi vuotta etukäteen. Siihen tarvitaan kuitenkin apua Kansainväliseltä hiihtoliitolta (FIS), että se löisi ajoissa lukkoon maailmancupin kalenterit. Tähän mennessä FIS ei ole siihen pystynyt.

"On kansainvälinen ongelma, että cupin ajankohdat saadaan valmiiksi hirvittävän myöhään. Yritämme ajaa sitä, että cupin viikonloput olisivat selvillä kaksi vuotta etukäteen", Leppävuori sanoo.

Sprinttikisatkin

voivat päästä mukaan Hiihtoliitto on aikaisemminkin kokeillut erilaisia kotimaan kilpailukokonaisuuksia. Esimerkiksi viime vuosikymmenen lopulla pyöri parina vuonna Hiihtovoima-kilpailujen sarja, mutta sillä ei ollut jatkuvuutta. Osa vastaavista suunnitelmista on jäänyt kokonaan toteuttamatta.

Leppävuoren edeltäjä Pekka Vähäsöyrinki, nykyinen Vuokatin urheiluopiston rehtori, kehitteli viime talveksi sprinttiottelun, joka on seurojen välinen joukkuekilpailu.

Sprinttiottelu lähti lupaavasti käyntiin, mutta Leppävuoren mukaan se pyörii ensi talvena todennäköisesti hiukan pienimuotoisempana.

"Ei ole pois suljettua, että liigaankin tulisi joskus mukaan sprinttikilpailuja", Leppävuori sanoo.

Mallia yleisurheilun

Eliittikisoista Maastohiihdossa maan eturivin seuroihin kuuluvan Vantaan Hiihtoseuran toiminnanjohtaja Seppo Räty huomauttaa, että hiihtoliigasta on tulossa samantyyppinen kokonaisuus kuin on yleisurheilun Eliittikisat.

"Nyt pyritään SM-kisojen lisäksi järjestämään isohkoja kilpailuja, joihin saataisiin kärkiporukka mukaan. Nythän kansallisten kilpailujen järjestäminen ei ole ollut kenellekään kannattavaa, eivätkä kisat ole saaneet mitään huomioarvoa. Yksi huippuhiihtäjä on ollut ehkä mukana, eikä mitään kunnon kilpailua ole syntynyt", sanoo Räty, josta on tulossa VHS:n edustaja Hiihtoliigan hallitukseen.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa, ottelu käynnissä

  2. 2

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  3. 3

    Kiistelty NBA-tähti Dennis Rodman tarjoaa apuaan Trumpille Pohjois-Korean kriisin selvittelyssä: ”Uskon, että tilanne rauhoittuisi ainakin hiukan”

  4. 4

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  5. 5

    Putin antoi luvan osallistua talviolympialaisiin: Etelä-Koreaan voi lähteä jopa 200 venäläisurheilijaa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Veneessä 90 ruokapakettia ja ”hirveä määrä” kosteuspyyhkeitä – 15 kilolla itseään lihottaneen Sam Öhmanin alaston yksinsoutu Atlantin yli lykkääntyi myrskyn takia

  2. 2

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  3. 3

    Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa, ottelu käynnissä

  4. 4

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  5. 5

    Dopingista epäiltyjen venäläishiihtäjien lista kasvoi kolmella – mukana Lahden MM-hiihtojen kultamitalisti

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Venäjän lippu ei liehu olympialaisissa, KOK antoi maan varapääministerille elinikäisen porttikiellon – ”Tämä on vahva viesti myös muille – urheilussa ei suvaita vilppiä”

  4. 4

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  5. 5

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa, ottelu käynnissä

    4. 4

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    7. 7

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    8. 8

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    9. 9

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää