Urheilu    |   Yleisurheilu

ME-mies Maurice Greenen hurja juoksukunto kestää

USA:n mestaruus 200 metrillä toi lisää julkisuutta ja uusia ihailijoita

Tilaajille

Yleisurheilu

TAPIO NEVALAINEN EUGENE-Tuore 100 metrin ME-mies Maurice Greene sinetöi paikkansa USA:n yleisurheilun uusimpana megatähtenä Eugenen mestaruuskisoissa. 200 metrin mestaruus (19,93) ja runsas esiintyminen kisapaikalla CBS:n televisioimassa kilpailussa toi juoksijalle rutkasti julkisuutta ja uusia ihailijoita.

Greeneä oli paikalla onnittelemassa tai lohduttamassa joka kerta kun joku hänen harjoitusryhmänsä jäsenistä palasi radalta. Samaan aikaan hänen taustaryhmänsä sovitti juoksijan ohjelmaan huikean määrän kaikenlaisia haastatteluja.

"Onhan tämä melkoista hulinaa. Täytyy yrittää pitää mielessä, että tämä ei ole kauden päätös. Se on vasta alkanut. Tärkeimmät kisat ovat edelleen edessä", Greene myhäili.

Greenen toiminta kisapaikalla ei ollut pelkkää sattumaa. Entisen huippujuoksijan John Smithin johtama valmennusryhmä, jossa ME-juoksijan lisäksi harjoittelevat mm. Ato Boldon, Inger Miller ja Jon Drummond, käyttää saman urheilumanagerointiyhtön (HSI) palveluja. HSI haikailee itselleen samanlaista asemaa kuin Santa Monica Track Clubilla oli 1980-luvulla.

Santa Monica Track Club pystyi huippuaikoinaan tarjoamaan kilpailujen järjestäjille omin voimin mm. erittäin kovatasoisen 100:n tai 200 metrin kilpailun, mutta kovaan hintaan. SMTC tyytyi erottumaan joukosta vain tuloksilla ja erikoisilla kilpailuasuillaan. Osa HSI:n urheilijoita haki Eugenessa yhtiön logolla varustetun lipun mestaruuden jälkeiselle kunniakierrokselle.

Greene valmis

molemmille matkoille Uransa ensimmäisen 200 metrin mestaruuden Greene voitti Hayward Fieldin kentällä vaivatta. Hän epäonnistui startissa, tuli Jon Drummondin ja Kevin Littlen perässä etusuoralle, mutta pyyhälsi 2,3 sekuntimetrin myötätuulen turvin maaliin voittajana hyvällä ajalla 19,93.

"Jouduin juoksemaan kaarteen rajummin kuin olisin halunnut, mutta kokonaisuutena hyvä kisa. Jon Smithin mukaan minusta olisi voinut tulla myös hyvä 200 metrin juoksija, mutta itse pidän edelleen enemmän 100 metristä", Greene naureskeli.

Los Angelesissa asuvan juoksijan 200 metrin ennätys on toissa vuonna juostu 19,86.

Greenen vanavedessä MM-kisamatkan lunastivat ensimmäistä kertaa arvokisoihin lähtevä 24-vuotias Rohsaan Griffin (19,98) ja kokenut arvokisajuoksija Kevin Little (20,19).

"Olen yrittänyt voittaa Greeneä koko alkukesän, mutta sekin aika vielä tulee", Griffin uhosi.

Eugenen mestaruuskisojen parasta pikajuoksuantia kisojen päätöspäivänä olivat miesten ja naisten pika-aidat. Ensimmäistä kertta sitten Atlantan olympiavuoden pika-aitoja tosissaan juokseva Gail Devers juoksi mestariksi kovalla myötätuuliajalla 12,4 (2,4 m/s) ja todisti samalla olevansa Sevillassa erittäin vahva maailmanemstariehdokas.

"Välierässä olin jotenkin nukuksissa, mutta finaalissa tuntui kuin olisin lentänyt. Valmentaja käski hyökätä aidalle agressiivisemmin kuin välierässä ja onnistuin", Devers puntaroi finaalia.

Eugenessa Devers varmisti jo aiemmin MM-kisapaikan sadalla metrillä oltuaan Inger Millerin jälkeen toinen.

Miesten pika-aidoissa Mark Crear juoksi toisen USA:n mestaruutensa 2,4 sekuntimetrin myötätuulessa ajalla 13,09 ja kukisi viimeisellä aidalle kisaa johtaneen maailmanmestarin ja olympiavoittajan Allen Johsonin 0,06 sekunnilla.

Crear oli mukana MM-kisoissa ensimmäisen kerran jo vuonna 1993, mutta on edelleen ilman mitalia. Los Angelesissa asuva aituri oli kakkonen Atlantan olympialaisissa ja juoksi viime vuonna Allen Johnsonin vanavedessä ennätyksensä 13,00.

"Olen sanaut siviilielämäni kuntoon. Se näkyy myös tuloksissa", tyytyväinen Crear myhäili ja povasi, että Sevillan MM-kisoissa voisi olla hänen vuoronsa.

"Olen oppinut sen, etten ala aikoja tai tuloksia povaamaan. Jos tulen toiseksi 13,0 ajalla niin kuin viime vuonna Zürichissä, niin sille ei voi mitään.

Eugenen kisan kakkonen Allen Johnson pääsi aloittamaan harjoittelun loukkaantumisen jälkeen vasta helmikuussa, mutta on jo nyt varmassa 13,20-kunnossa, joten Sevillan MM-kisoissa hän on mitä todennäköisimmin mestariehdokas.

"Katsotaan nyt kuinka hyvin tässä kuntoutuu. Tavoitteena on ehdottomasti menestyä Sevillassa. Motivaatio ei ole päässyt katoamaan", Johson sanoi.

Hartwig

huippuvireessä Pika-aitafinaalin pettynein mies oli alkukesän aita-kisoja hallinnut Larry Wade, joka jäi kärkiryhmästä jo startissa ja tuli maaliin seitsemäntenä kovia jalkakramppeja valitellen.

USA:n yleisurheilumestaruuskisojen ainoan USA:n ennätyksen teki seiväshyppääjä Jeff Hartwig, joka ylitti reippaaseeen myötätuuleen hypätyssä kisassa 602.

Edellinen ennätys parani sentillä. Myös Hartwigin yritykset 610:sta olivat kohtalaisia.

Vaimonsa kanssa Jonesborossa, Arkansasissa pythonkäärmeitä kasvattava seiväshyppääjä ylitti ensimmäisenä amerikkalaisena kuusi metriä viime vuonna, ja on sen jälkeen tehnyt sen hallissa ja ulkoradoilla. Uran paras "arvokisasaavutus" on viime vuoden Hyvän Tahdon kisojen voitto New Yorkissa.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin

  2. 2

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  3. 3

    Jalkapalloikoni Diego Maradona sai patsaan – irvileuat vertaavat Talent-voittaja Susan Boyleen ja Rocky Balboaan

  4. 4

    Kiistelty NBA-tähti Dennis Rodman tarjoaa apuaan Trumpille Pohjois-Korean kriisin selvittelyssä: ”Uskon, että tilanne rauhoittuisi ainakin hiukan”

  5. 5

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin

  2. 2

    Veneessä 90 ruokapakettia ja ”hirveä määrä” kosteuspyyhkeitä – 15 kilolla itseään lihottaneen Sam Öhmanin alaston yksinsoutu Atlantin yli lykkääntyi myrskyn takia

  3. 3

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  4. 4

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  5. 5

    Dopingista epäiltyjen venäläishiihtäjien lista kasvoi kolmella – mukana Lahden MM-hiihtojen kultamitalisti

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Venäjän lippu ei liehu olympialaisissa, KOK antoi maan varapääministerille elinikäisen porttikiellon – ”Tämä on vahva viesti myös muille – urheilussa ei suvaita vilppiä”

  4. 4

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  5. 5

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Edis Tatli nappasi EM-tittelin

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    9. 9

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää