Urheilu    |   JÄÄKIEKKOILU

Kokenut Kautonen palasi maalintekijäksi

HIFK:n puolustaja tasoitti viime hetkellä paikalliskamppailun

Tilaajille

Jokerit-HIFK 4-4

Veli-Pekka Kautosen, 29, paluu Helsingin IFK:n jääkiekkojoukkueeseen onnistui. Kautonen täräytti viime hetken tasoituksen, kun IFK vieraili naapurinsa Jokerien hallissa SM-liigan odotetussa paikallisottelussa. Vuosia muissa seuroissa kiertänyt puolustaja osoitti, että IFK:lle on hänestä vielä paljon iloa.

Kautosen maalin (4-4) syntyhetkellä varsinaista peliaikaa oli jäljellä enää runsaat puolitoista minuuttia. Jatkoajalla Kautoselle siunaantui tilanne ratkaista peli, mutta laukaus tökkäsi Jokerien tshekkipelaaja Jan Bendan hartiaan.

HIFK teki viime viikolla kauppoja, joiden tuloksena Kautonen palasi kasvattajaseuraansa Lahden Pelicansista. Tuomas Eskelinen Jokereista oli myös uusi mies IFK:n takalinjoilla. Vastapainoksi Santeri Heiskanen lähti Jokereihin ja Mike Gaffney Tampereen Ilvekseen.

Kautonen

kertoi etsineensä jo jonkin aikaa mahdollisuuksia siirtyä Lahdesta. "Vähän tuurilla avautui IFK:ssa paikkoja. Sanoin agentilleni, että IFK on ilman muuta paras vaihtoehto." Kontrahti kirjoitettiin, ja Kautonen aloitti paikallisottelussa. IFK:n valmentajat luottivat kokemusta omaavaan puolustajaan, sillä Kautonen oli jäällä lähes kaikissa erikoistilanteissa.

"Olen tosi yllättynyt saamastani peliajasta. En ollut oikein valmiskaan tämmöiseen, kun Lahdessa pelaaminen oli sellaista rämpimistä", Kautonen sanoi.

Erikoistilanteista ei sunnuntain kamppailussa ollut pula. Arto Järvelä ja Markku Kruus tuomitsivat niin tarkasti, että ottelussa ei taklattu käytännössä ollenkaan. Silti tuomarit löysivät ottelusta virheitä peräti 19 kakkosen verran. Puolet ottelun maaleista tehtiinkin ylivoimalla.

Myös Kautonen ampui maalinsa tavallaan ylivoimalla, sillä IFK:lla oli tilanteessa yksi kenttäpelaaja enemmän. Maalivahti Ari Ahonen sai kutsun vaihtoaitioon tiukassa takaa-ajossa. Temppu onnistui. Kautosen rannelaukaus livahti alakulmaan.

"Aikaa muunlaiseen laukaukseen ei ollut", Kautonen selvitti.

IFK:n leiri

oli tyytyväinen tasapeliin. Kolmas peräkkäinen tappio oli varsin lähellä. Jokerit taas koki menettäneensä pisteen.

Kahden erän jälkeen IFK johti ottelua 3-2. Viimeisen erän piti olla Jokereille vaikea, olihan Areenan miehillä takanaan raskas viikko. Luulo ei taaskaan ollut tiedon väärti. Jokerit hallitsi viimeistä erää eikä väsymyksestä ollut tietoakaan.

Jokerit sai kirierään unelmalähdön, kun Sami Mettovaara tasoitti vain reilun puolentoista minuutin pelaamisen jälkeen. Kiekko karkasi Eskelisen mailasta, ja Mettovaara sivalsi heti tasoituksen.

Jokerien kapteenin Antti-Jussi Niemen maali erän puolivälin jälkeen näytti jo voittomaalilta, mutta Kautonen oli eri mieltä.

"Tyypillinen paikallisottelu. Kovaa ja tarkkaa vääntöä. Jäähyjä tuli paljon, mutta aika tasapuolisesti", Kautonen analysoi.

Jokerien valmentaja

Erkka Westerlund huomautti, että vastustajan maalivahdille tuli 64 torjuntaa. Lopputapahtumien jälkeen Westerlund ei ollut tyytyväinen tasapeliin.

IFK:n luotsi Ismo Lehkonen haluaisi vihdoin ja viimein joukkueensa ehjänä jäälle. "Paketti olisi saatava kasaan." Tehopelaaja Jan Caloun oli jalkavaivaisena poissa ja Toni Mäkiaho sekä Tom Laaksonen pelikiellossa.

Puolustusremonttia Lehkonen selitti sillä, että täytyy katsoa myös tulevaisuuteen. "Parempi on antaa peliaikaa nuorille. Me pääsimme myöhään markkinoille, jotka olivat aika tukossa. En minä sano, että Gaffney huonosti pelasi, mutta mutta ... " Tapansa mukaan Lehkonen oli remontoinut kokoonpanoa. Mika Niemisen siirtäminen keskushyökkääjäksi oli oiva veto. Nieminen voitti lukuisia aloituksia. Yksi aloitusvoitto tuotti tasoituksen.

Kaarlo Sundell

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  2. 2

    Euroopan mestari Edis Tatli on valmis, jos hänen twiitistään tykännyt Ukrainan supertähti nousee samaan sarjaan – ”Se ratkaisi, että Edis meni koko ajan eteenpäin”

  3. 3

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  4. 4

    Kiistelty NBA-tähti Dennis Rodman tarjoaa apuaan Trumpille Pohjois-Korean kriisin selvittelyssä: ”Uskon, että tilanne rauhoittuisi ainakin hiukan”

  5. 5

    Jalkapalloikoni Diego Maradona sai patsaan – irvileuat vertaavat Talent-voittaja Susan Boyleen ja Rocky Balboaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  2. 2

    Veneessä 90 ruokapakettia ja ”hirveä määrä” kosteuspyyhkeitä – 15 kilolla itseään lihottaneen Sam Öhmanin alaston yksinsoutu Atlantin yli lykkääntyi myrskyn takia

  3. 3

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  4. 4

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  5. 5

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  4. 4

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  5. 5

    Jesse Puljujärven nykyvire kerää ylistystä – tärkeän tilaston ykkösenä: ”Taisi katsoa liikaa Lainetta ja Matthewsia”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    9. 9

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    10. 10

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää