Urheilu    |   NÄKÖKULMA

Suut soukemmalle kiekkoprofeetat

Tilaajille

Suomalaisten

jääkiekkoprofeettojen on syytä panna suuta vähän soukemmalle. Uskottavalta ei tunnu enää väite, että Suomen liigassa pelataan Euroopan parasta jääkiekkoa.

Euroopan liiga on ainoa foorumi, jolla eurooppalaisten seurajoukkueitten paremmuutta voidaan mitata. Kun katsoo suomalaisjoukkueiden sijoituksia liigassa kahdelta viime vuodelta, ei itsekehulle löydy katetta.

Turun Palloseura haki viikonloppuna mestaruutta Sveitsin Luganosta, mutta jäi kolmanneksi. Tampereen Ilves oli viime vuoden liigassa neljäs.

Venäläisen kiekkoilun lippulaivaksi noussut Metallurg Magnitogorsk on sen sijaan ollut kahtena peräkkäisenä vuonna finaalissa. Eikö tämä jo riitä todisteeksi siitä, että Venäjän sarjassa pelataan Euroopan parasta jääkiekkoa?

Euroopan liiga

on ajanut puolivaloilla koko lyhyen olemassaolonsa ajan ja tällä hetkellä se on tappouhan alainen. Euroopan suuret jääkiekkomaat haluavat päästä liigasta mahdollisimman nopeasti eroon.

Suomen ja Ruotsin liitot ovat asettaneet seuratasolla kansalliset intressit selkeästi kansainvälisten edelle. Sen huomasi myös TPS valmistellessaan matkaa Luganoon. TPS ei saanut kaipaamaansa huilivuoroa turnauksen alla, vaikka se sitä suorastaan rukoili.

Miksi liiga ei suostunut siirtämään yhtä vaivaista ottelua? Luulisi, että kun suomalainen joukkue pelaa jääkiekossa Euroopan mestaruudesta, koko liiga on hengessä mukana.

Nyt TPS jäi ilman haluamaansa tukea. Liiga näytti liiankin selvästi, että se pitää Euroopan liigaa hiekkalaatikkona kotimaisen liigan rinnalla.

Valmentaja Hannu Jortikka oli syystäkin tuohtunut turnauksen alla. TPS olisi ansainnut ainakin parin vuorokauden keskittymisrauhan.

Pohtimisen arvoinen asia on sekin, olisiko TPS saanut tahtonsa läpi, jos joukkueen valmentajalla olisi vähän siistimpi suuvärkki.

Jortikan ongelma on se, että hän tuo mielipiteensä julki lähes aina kiihtyneessä mielentilassa ja kanssaihmisiä loukkaavalla tavalla.

Vain harva ottaa hänet todesta keskustelijana.

Vieläkö Euroopan liigaa

pelataan ensi vuonna nykymuodossa? Jos suomalaiset vaikuttajat saavat päättää, on liigan taru lopussa.

Euroopan mestareina. Tällä hetkellä liigalla ei ole sijaa hänen jääkiekkodynastiassaan.

Harkimo haluaa Eurooppaan ammattilaisliigan, jossa päätösvalta on seuroilla, ei kansainvälisellä liitolla.

Huono ennuste on sekin, että Kalervo Kummola on kääntänyt liigalle selkänsä. Kabinettien kingillä on jääkiekossa paljon sananvaltaa.

liigalle varauksettoman tuen ja niillä on kiekkoilussa nimenomaan taloudellista vaikutusvaltaa.

Sekin kannattaa pitää mielessä, että kansainvälistä liittoa johtaa sveitsiläinen. Nämä vastavoimat pitävät huolen siitä, että Euroopan liiga jatkuu muodossa tai toisessa.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Edis Tatli johtaa EM-ottelua Francesco Pateraa vastaan – HS seuraa

  2. 2

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  3. 3

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  4. 4

    Kiistelty NBA-tähti Dennis Rodman tarjoaa apuaan Trumpille Pohjois-Korean kriisin selvittelyssä: ”Uskon, että tilanne rauhoittuisi ainakin hiukan”

  5. 5

    Keihäslegenda Seppo Räty tuli aikuisurheilijoiden avuksi – moninkertaisen arvokisamitalistin kunto vaihtelee päivittäin: ”Joskus en pääse lainkaan sängystä ylös”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Edis Tatli johtaa EM-ottelua Francesco Pateraa vastaan – HS seuraa

  2. 2

    Veneessä 90 ruokapakettia ja ”hirveä määrä” kosteuspyyhkeitä – 15 kilolla itseään lihottaneen Sam Öhmanin alaston yksinsoutu Atlantin yli lykkääntyi myrskyn takia

  3. 3

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  4. 4

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  5. 5

    Dopingista epäiltyjen venäläishiihtäjien lista kasvoi kolmella – mukana Lahden MM-hiihtojen kultamitalisti

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Venäjän lippu ei liehu olympialaisissa, KOK antoi maan varapääministerille elinikäisen porttikiellon – ”Tämä on vahva viesti myös muille – urheilussa ei suvaita vilppiä”

  4. 4

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  5. 5

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Edis Tatli johtaa EM-ottelua Francesco Pateraa vastaan – HS seuraa

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    9. 9

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää