Urheilu    |   AMPUMAHIIHTO

Saksan Frank Luck nousi MM-voittajaksi

Vesa Hietalahti sijoittui parhaana suomalaisena 19:nneksi

Tilaajille

OSLO. Saksan kokenut Frank Luck oli Holmenkollenin MM-ampumahiihtojen toisen päivän sankari nousemalla miesten takaa-ajossa (12,5 km) neljänneltä sijalta mestaruuteen. Luck oli kärjessä ensimmäisen pystyn jälkeen eikä luovuttanut sen jälkeen paikkaansa.

Venäjän Pavel Rostovtsev on MM-ampumahiihdon tähän asti ainoa kaksoismitalisti uusimalla nyt pikamatkan hopeansa vain 33 sekuntia Luckin takana. Maailmancupia johtava Ranskan Raphael Poiree sai pronssia kolmella sakolla, kun kärkikaksikko selviytyi kahdella pummilla.

Suomalaisittain päivä

oli lupaava, vaikka lopputuloksissa hyvä mieli ei varsinaisesti näkynyt. Vesa Hietalahti oli toisen ja kolmannen ammunnan jälkeen seitsemäntenä, mutta viimeinen pystypaikka oli kohtalokas.

Mies itse ei huomannut mitään virhettä, mutta päävalmentaja Anatoli Hovantsev totesi heti ampuma-asennon vääräksi. Lievän takakenon sijasta kauhajokinen olikin pyssyineen etunojassa ja paukutti kolme ohi.

Sakkorinkien jälkeen Hietalahti lähti loppulenkille 17:ntenä, mutta putosi vielä kaksi sijaa. Samalla maailmancupin yhteispisteissä tuli pykälän alennus 14:nneksi.

"Seitsemäs sija oli tyrkyllä, mutta ei miehestä ollut sen ottajaksi. Riskillä en ampunut, mutta kun laukaus on ohitse, se on peruuttamattomasti ohi." Paavo Puurusella

oli takaa-ajossa viime talven Kollenin MM-yhteislähdön neljännen sijan perusteella melkoiset paineet ja odotukset, sillä tämä kisa oli kärjessä miltei kuin massastartti.

Toiveet eivät tällä kertaa lainkaan täyttyneet, ja sijoitus putosi viidellä sakolla 17 pykälää 27:nneksi. Ensimmäisen pystyn Paavo ampui koko porukan nopeimmin 20 sekunnissa, mutta siinäkin oli yksi pummi joukossa.

Ohitseen hän sai päästää päivän 12:nneksi nopeimman Ville Räikkösen, joka vuorostaan nousi 22 sijaa 26:nneksi vain kahden sekunnin päähän yhdestä mc-pisteestä.

Räikkönen oli toisen makuun jälkeen puhtaalla jo 20:s, mutta ainoat kaksi sakkoa ensimmäisestä pystystä pudottivat uudelleen.

Naisten takaa-ajossa

(10 km) Ruotsin kokenut Magdalena Forsberg, 32, otti jo kolmannen MM-tittelinsä tässä lajissa.

"Takaa-ajo on minun lajini", riemuitsi ruotsalaistähti, jolla on nyt kaikkiaan neljä maailmanmestaruutta.

Forsberg nousi pikamatkan viidenneltä sijalta voittoon ja johti kisaa toisen ammunnan jälkeen. Sakkokierroksia kertyi yhteensä kaksi.

Saksan Uschi Disl kipusi takaa-ajon toiseksi. Ranskan Florence Baverel nousi ainoana 0-ampujana 32:nnelta sijalta pronssille.

Paras suomalainen oli Annukka Mallat, joka kipusi kuusi pykälää 22:nneksi. Sanna-Leena Perunka ja Katja Holanti tulivat maaliin peräkkäin sijoilla 34-35. Outi Kettunen ampui viisi sakkoa ja putosi 20 sijaa 44:nneksi.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Euroopan mestari Edis Tatli on valmis, jos hänen twiitistään tykännyt Ukrainan supertähti nousee samaan sarjaan – ”Se ratkaisi, että Edis meni koko ajan eteenpäin”

  2. 2

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  3. 3

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  4. 4

    Kiistelty NBA-tähti Dennis Rodman tarjoaa apuaan Trumpille Pohjois-Korean kriisin selvittelyssä: ”Uskon, että tilanne rauhoittuisi ainakin hiukan”

  5. 5

    Lentopallonaisten päävalmentaja iloitsi pääsystä kultaiseen Euroopan liigaan – ”Tällainen liiga palvelee meitä todella hyvin”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  2. 2

    Veneessä 90 ruokapakettia ja ”hirveä määrä” kosteuspyyhkeitä – 15 kilolla itseään lihottaneen Sam Öhmanin alaston yksinsoutu Atlantin yli lykkääntyi myrskyn takia

  3. 3

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  4. 4

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  5. 5

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  4. 4

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  5. 5

    Jesse Puljujärven nykyvire kerää ylistystä – tärkeän tilaston ykkösenä: ”Taisi katsoa liikaa Lainetta ja Matthewsia”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    9. 9

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    10. 10

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää