Urheilu    |   jousiammunta

Jousiampujat vuoden ilman päävalmentajaa

Talousahdinko johti myös toiminnanjohtajan eroon

Tilaajille

Jousiampujainliitto sinnittelee alkaneen vuoden ilman päävalmentajaa. Kolme vuotta liiton koulutus- ja valmennuspäällikkönä toiminut Henry Suihkonen irtisanoutui, kun talousahdingossa oleva liitto joutui supistamaan valmennukseen käytettävät määrärahat minimiin.

"Rahaa riittää enää matkoihin seuroihin ja alueille, ei muuhun", sanoo liiton puheenjohtaja Pirkka Elovirta, joka ymmärtää hyvin Suihkosen ratkaisun. Samasta syystä Jousiampujainliitosta lähti jo syksyllä päätoiminen toiminnanjohtaja Kati Tähkäpää.

Tähkäpään tehtäviä hoitaa nyt oman toimensa ohessa porilainen Anne Sjöroos, taljajousiampuja, jonka titteli liitossa on liittosihteeri. Päävalmentajakin Jousiampujainliittoon Elovirran mukaan pestataan, muttei ainakaan lähivuosina päätoimista.

"Ensi vuonna meillä

on toivon mukaan oto-päävalmentaja. Kova kotimainen nimikin on jo katsottuna", Elovirta sanoo, muttei kerro enempää keskeneräisestä asiasta.

Sydn eyn olympialaisiin Suomesta on lähdössä Jari Lipponen, joka kuuluu mitalisuosikkeihin. Ranskan viime kesän MM-kisoista olympiapaikan lunasti myös Kaisa Suutari. Lähteekö Suutari Australiaan, on olympiakomitean päätettävissä. "Toivottavasti lähtee", sanoo Elovirta, jonka mukaan lisäpaikkojenkin hankkiminen on vielä ainakin teoriassa mahdollista.

Kesäkuun EM-kisoissa Turkissa voi vielä kisapaikan saada, mutta se vaatisi todella hyvää suoritusta. "Matti Hatavalla on mahdollisuus", Elovirta sanoo Saimaan Jousen lupauksesta, josta hän odottaa lähivuosina Lipposen tapaista tähteä.

Päävalmentajan puuttuminen

ei Elovirran mielestä vaikuta olympiavalmisteluihin. "Tämä olympiadi on käytännössä jo valmis", Elovirta sanoo.

Elovirta on ensimmäisen puheenjohtajakautensa aikana toistaiseksi ehtinyt keskittyä vain rahan hankkimiseen ja lajin "imagon kirkastamiseen". "Tunnen itseni saneerauspäälliköksi." Syksyllä Jousiampujainliitto oli talouskriisissä. "Pienellä liitolla oli velkaa 500000 markkaa, eli tilanne oli sietämätön." Jousiampujien määrä oli lamavuosina pudonnut 3000:sta 1800:aan ja lisenssiampujien määrä samassa suhteessa (nyt 400). Elovirran mukaan kansainvälistä menestystä nauttineessa liitossa ei haluttu hyväksyä, että kyse oli pienestä liitosta. Ei ennen kuin oli pakko.

Nyt liiton velka

on 250000 markkaa, ja Elovirta uskoo, että vuoden lopulla ollaan jo siedettävässä ja taas toimintaedellytykset takaavassa tilanteessa. "Ei ehkä nollilla, mutta hyvä jos velkaa ei ole 100000 markkaa enempää." Elovirta sanoo, että jousiammunta on ollut "viimeinen olympialaji, joka ei ole saanut markkaakaan tukea yritysmaailmasta". Lajin tekeminen "haluttavammaksi" onkin Elovirran päätehtäviä. Arvokilpailuissa lajin kiinnostavuutta on lisätty päättämällä kilpailut mies miestä vastaan -pudotuskisaan. Kotimaan kansallisissa kilpailuissa pudotusammuntoja ei vielä juuri käytetä ja tähän Elovirta haluaa muutoksen: 144 nuolen ampuminen rivissä seisten kun ei nykyihmistä innosta.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Euroopan mestari Edis Tatli on valmis, jos hänen twiitistään tykännyt Ukrainan supertähti nousee samaan sarjaan – ”Se ratkaisi, että Edis meni koko ajan eteenpäin”

  2. 2

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  3. 3

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  4. 4

    Jalkapalloikoni Diego Maradona sai patsaan – irvileuat vertaavat Talent-voittaja Susan Boyleen ja Rocky Balboaan

  5. 5

    Kiistelty NBA-tähti Dennis Rodman tarjoaa apuaan Trumpille Pohjois-Korean kriisin selvittelyssä: ”Uskon, että tilanne rauhoittuisi ainakin hiukan”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  2. 2

    Veneessä 90 ruokapakettia ja ”hirveä määrä” kosteuspyyhkeitä – 15 kilolla itseään lihottaneen Sam Öhmanin alaston yksinsoutu Atlantin yli lykkääntyi myrskyn takia

  3. 3

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  4. 4

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  5. 5

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  4. 4

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  5. 5

    Jesse Puljujärven nykyvire kerää ylistystä – tärkeän tilaston ykkösenä: ”Taisi katsoa liikaa Lainetta ja Matthewsia”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    5. 5

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    9. 9

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää