Urheilu    |   SOPUPELIOIKEUDENKÄYNTI

Syyttäjä lujana loppuun asti

Huippupesäpalloilijat junailivat miljoonien petoskokonaisuuden

Tilaajille

Ari-Pekka Koivisto, pesäpallon sopupeliasian syyttäjä, esiintyi tyylilleen uskollisena, kun mammuttimaisen jutun loppukeskustelut pääsivät vauhtiin tiistaina Vantaan käräjäoikeudessa. Koivisto pysyi lujana loppuun asti ja katsoi, että huippupesäpalloilijat junailivat miljoonaluokan petoskokonaisuuden ja tekivät karhunpalveluksen lajille ja omille seuroilleen.

Syyttäjän mukaan elokuun kohukierroksella 1998 viisi pesäpallo-ottelua sovittiin. Niistä välitettiin ja vaihdettiin tietoa ja mentiin tieto mukana Veikkauksen pitkävetoluukulle.

"Sen jälkeen olikin vain itsestä kiinni, miten paljon lypsävästä lehmästä tirautettiin - ja sitä tirautettiin paljon", sanoi Koivisto loppulausunnossaan.

Hänen mielestään sopuottelun tai yksipuolisen taktikoinnin aiheuttaman lopputuloksen hyväksikäyttö pitkävedossa on kiellettyä. "Tämän ymmärtäminen ei vaadi keneltäkään liikoja - ei pesäpalloilun ammattilaiseltakaan. Sitä paitsi jokainen meistä vastaa omista virheellisistä laintulkinnoistaan." Koivisto ei säästellyt

sanojaan kritisoidessaan puolustusta. Se on hänen mielestään "valinnut melko yhteisen linjan pestä voimallisesti syytettyjen naamaa jälkiviisaudella ja juristerialla".

Puolustus on moittinut Veikkausta huolimattomuudesta ja välinpitämättömyydestä. Koivisto on eri mieltä. "Tällä puolustuksen yleistyksellä jokainen kotiovensa auki jättänyt ei ansaitsisi varkaustapauksessa mitään suojaa, koska ovi oli jätetty auki." Koivisto jatkoi rajusti myös syytettyjen, muutamien todistajien ja jutussa kuultavana olleiden arvostelua. Riku Kytösalmi, Oulun Lipon entinen tähtipelaaja ja sopupeliasian nimekkäin syytetty, sai taas osansa.

"Teletietojen perusteella Kytösalmi on ollut tämän juttukokonaisuuden informoiduin henkilö. Hän on se hämähäkki, joka kutoi seitin, johon tieto tarttui. Sitä tietoa käytettiin härskisti omaksi hyödyksi. Kytösalmi ei osannut kuvitella jäävänsä tällaisella pelaamisella kiinni, mutta se oli virhekuvitelma. Mopo karkasi käsistä", kuvaili Koivisto.

Kovaa kritiikkiä sai myös Pasi Niemelä, helsinkiläisen Kaisaniemen Tiikerien entinen pelinjohtaja.

"En voi ymmärtää, miten Niemelä - paineista ja paineessa elävä aikuisten miesten johtaja - olisi jo 28 tunnin jälkeen silkkipaperia", sanoi Koivisto ja viittasi Niemelän kokemuksiin poliisin sellissä.

Syyttäjä purki mieltään, koska muutamat todistajat eivät paljon suostuneet kertomaan. Jari Tyynelä, Kaisaniemen Tiikerien silloinen pelaaja, oli yksi vaienneista todistajista.

"Tyynelä oli raukkaparka niin lukossa, että hyvä kun uskalsi nimensä kertoa syyttäjälle. Ei edes ilmoitus syyttämättäjättämisestä saanut häntä avautumaan. Kuka oli häntä pelotellut?" kysyi Koivisto.

Heikki Kuusisaaren todistajalausuntoja Koivisto luonnehti hyvin opetelluksi litaniaksi. "Hän on kahden rikoksesta epäillyn pojan isä, joka pelasi ja voitti pitkävedossa. Mitä todistusarvoa tämän miehen manifestoinnissa mahtoi olla?" Kiitosta syyttäjä antoi kahdelle vedonlyönnin ammattilaiselle, Jorma Vuoksenmaalle ja Jussi Hietalahdelle. "Vuoksenmaat ja jussihietalahdet ovat hyviä todistajia - heitä ei rasita vuosikymmenien ystävyys pesäpalloilijoiden kanssa." Veikkauksen

loppupuheenvuorot käsittelivät rahapeliyhtiön väitettyä huolimattomuutta sekä vahingonkorvausvaatimusten perusteita ja määriä.

Veikkauksen asiamies, asianajaja Seppo Kemppinen sanoi, ettei Veikkauksen toiminnassa ollut mitään huolimattomuutta eikä mitään sellaista, jolla voisi olla merkitystä niin rikos- kuin vahingonkorvausoikeudellisesti.

Syytettyjen asiamiehistä tiistaina pääsi ääneen Kalevi Pitkänen. Hän puolustaa Juvan Pallon entistä pelaajaa Jouni Heinikangasta. Pitkänen pyysi syytteiden hylkäämistä, koska Heinikangas ei ole vaikuttanut millään tavalla sovituksi todetun Siilinjärvi-Juva-ottelun kulkuun ja koska hän ei ole levittänyt sopupelitietoa kenellekään.

Syyttäjä oli tiukkana, ja hän vaatii Heinikankaalle törkeästä petoksesta ehdollista vankeutta.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Edis Tatli johtaa EM-ottelua Francesco Pateraa vastaan – HS seuraa

  2. 2

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  3. 3

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  4. 4

    Kiistelty NBA-tähti Dennis Rodman tarjoaa apuaan Trumpille Pohjois-Korean kriisin selvittelyssä: ”Uskon, että tilanne rauhoittuisi ainakin hiukan”

  5. 5

    Keihäslegenda Seppo Räty tuli aikuisurheilijoiden avuksi – moninkertaisen arvokisamitalistin kunto vaihtelee päivittäin: ”Joskus en pääse lainkaan sängystä ylös”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Edis Tatli johtaa EM-ottelua Francesco Pateraa vastaan – HS seuraa

  2. 2

    Veneessä 90 ruokapakettia ja ”hirveä määrä” kosteuspyyhkeitä – 15 kilolla itseään lihottaneen Sam Öhmanin alaston yksinsoutu Atlantin yli lykkääntyi myrskyn takia

  3. 3

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  4. 4

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  5. 5

    Dopingista epäiltyjen venäläishiihtäjien lista kasvoi kolmella – mukana Lahden MM-hiihtojen kultamitalisti

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Venäjän lippu ei liehu olympialaisissa, KOK antoi maan varapääministerille elinikäisen porttikiellon – ”Tämä on vahva viesti myös muille – urheilussa ei suvaita vilppiä”

  4. 4

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  5. 5

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Edis Tatli johtaa EM-ottelua Francesco Pateraa vastaan – HS seuraa

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    9. 9

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää