Urheilu    |   SULKAPALLOILU

Sulkapalloilun pistelasku muuttuu

Miesten kamppailut lyhenevät television vuoksi kolmanneksen

Tilaajille

Sulkapalloilun pistelaskua rukataan perusteellisesti. Syitä muutokseen on kaksi: televisio ja sen kautta lajin piiriin virtaava raha.

Muutos näkyy varsinkin miesten peleissä, joissa aiemmin otteluvoitto heltisi, kun pelaajalla oli tilillään kaksi 15 pisteen voittoerää. Jatkossa erä pelataan seitsemään pinnaan, ja ottelut isketään paras viidestä -periaatteen mukaan.

Karkean matemaattisen kaavan mukaan miesten kamppailut lyhenevät kolmanneksen. Aiemmin voittaja tarvitsi 30 pistettä, nyt riittää 21 pinnaa.

Tasatilanteessa 6-6 voi ensinnä kuuteen pisteeseen yltänyt valita pelattavaksi joko yhden tai kaksi pistettä.

Naisten sarjassa

on tähän asti pelattu erä 11 pisteeseen, joten kahden erän voittoon on tarvittu yhteensä 22 pinnaa. Uuden laskutavan mukaan otteluvoitto irtoaa yhteensä 21 pisteellä.

Muutoksella halutaan vähentää merkityksettömien pallojen määrää ja nopeuttaa otteluita. Tällöin sulkapalloilu voi saada päättäjien mielestä enemmän televisionäkyvyyttä, mikä yleensä merkitsee lajille suotuisia rahavirtoja.

Muutos jakaa mielipiteet kahtia. Jo jäähdyttelijäksi siirtynyt Pontus Jäntti uskoo, että uusi käytäntö suosii hyökkääviä pelaajia, jotka jyräävät junnaavat puolustustyypit.

"Jos olisin kymmenen vuotta nuorempi, niin repisin pelihousuni", 31-vuotias Jäntti sanoi. "Muutos on dramaattinen. Kun ajattelee pelaamista vieraassa hallissa, missä näkyvyys on huono ja käytössä nopea pallo, niin erä onkin yhtäkkiä ohi." Suomen sulkapalloliiton valmennus- ja koulutuspäällikkö Mika Heinonen korosti, että peli ei muutu, vaikka pistelaskutapa on uusi. "Lajin luonne voi periaatteessa muuttua, mutta verkko on edelleen yhtä korkealla kuin ennenkin", Heinonen sanoi.

Hän kertoi, että ensimmäiset viestit Aasiasta, lajin valta-alueelta, kielivät pelaamisen muuttuneen jopa varovaisemmaksi kuin aiemmin. Hasardiyrityksiin ei ole enää kerta kaikkiaan varaa.

Kansainvälinen

sulkapalloliitto ajoi uudistuksen läpi nopeasti. Hanke käynnistyi viime toukokuussa. Marraskuussa pelattu nuorten MM-turnaus toimi pilottikilpailuna.

Kansainvälisissä GP-kisoissa muutos astuu voimaan kevään mittaan, mutta aikuisten maanosien mestaruuskilpailuissa noudatetaan yhä perinteistä laskutapaa. Jäntti piti ratkaisua järjettömänä.

"Jos sääntöjä muutetaan, niin niitä pitää noudattaa sitten kautta linjan. Nyt uudistus tuntuu naurettavalta ja puolittaiselta." Kansainvälinen liitto päättää aikataulusta myöhemmin. Päämääränä on kuitenkin, että Ateenan kesäolympialaisissa vuonna 2004 uusi laskutapa on voimassa ja arkipäivää kaikissa kisoissa sen jälkeen.

Suomen

tämän hetken paras pelaaja Anu Weckström ei ole vielä tutustunut tositilanteessa uuteen pistelaskuun. Hän on keskittynyt Sydneyn olympiakisojen jälkeen pelitasonsa nostamiseen sekä lyöntivalikoimansa monipuolistamiseen Tanskassa valmentaja Micheal Kjeldsenin alaisuudessa.

"Se on kuitenkin selvää, että uudistuksia tarvittiin. Kansainvälisestä kilpailukalenterista on pudonnut isoja kisoja, kun järjestäjät eivät ole saaneet tarpeeksi rahaa kasaan." Helsingissä pelataan viikonloppuna SM-kisat. Pinnat ynnätään uuden kaavan mukaan.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Euroopan mestari Edis Tatli on valmis, jos hänen twiitistään tykännyt Ukrainan supertähti nousee samaan sarjaan – ”Se ratkaisi, että Edis meni koko ajan eteenpäin”

  2. 2

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  3. 3

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  4. 4

    Kiistelty NBA-tähti Dennis Rodman tarjoaa apuaan Trumpille Pohjois-Korean kriisin selvittelyssä: ”Uskon, että tilanne rauhoittuisi ainakin hiukan”

  5. 5

    Lentopallonaisten päävalmentaja iloitsi pääsystä kultaiseen Euroopan liigaan – ”Tällainen liiga palvelee meitä todella hyvin”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  2. 2

    Veneessä 90 ruokapakettia ja ”hirveä määrä” kosteuspyyhkeitä – 15 kilolla itseään lihottaneen Sam Öhmanin alaston yksinsoutu Atlantin yli lykkääntyi myrskyn takia

  3. 3

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  4. 4

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  5. 5

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  4. 4

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  5. 5

    Jesse Puljujärven nykyvire kerää ylistystä – tärkeän tilaston ykkösenä: ”Taisi katsoa liikaa Lainetta ja Matthewsia”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    9. 9

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    10. 10

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää