Emmi innostaa tuulettamaan

Korson Vedon (KoVe) C-tyttöjen joukkue opettelee vasta lentopalloilemaan. Siksi passarin ja kapteenin rooleja hoitavalla 13-vuotiaalla Emmi Hämäläisellä on varsin laaja työnkuva.

"Valmentajamme sanoi, että minun on toimittava kapteenina. Minun pitää saada tytöt juhlimaan jokaista pistettä. Muuten he eivät menisi keskelle kenttää tuulettamaan." Moni muukin asia on vielä uutta nuoremmille C-junnuille. D-ikäisenä lentopalloilijat saavat vielä kopata pallon syliinsä, mutta nyt peliä on rakennettava tosissaan ja pallo pidettävä liikkeessä. "Ennen viime kautta en edes tiennyt jostain passarista", Emmi myöntää. Korson C-tytöt pelaavat Etelä-Suomen mestaruusturnauksen alkusarjaa. Vastustajat ovat aluksi PuMa-Volleyn, Wartin ja VanLen kaltaisia paikallisia joukkueita. Ellei KoVe yllä jatkoon, ei Helsinkiä pidempiä pelimatkoja ole luvassa. "Meillä on yksi turnaus alla. Porukka aloitti harjoittelun oikeastaan vasta vuosi sitten. Käymme vielä leikkisästi läpi lentopalloilun perusasioita", korostaa joukkuetta valmentava KoVen nuorisovastaava, Karkkilassa asuva Camilla Danielsson . Danielsson ja toisena valmentajana toimiva Marko Venäläinen ovat vain hieman yli parikymppisiä. Ohjeet uppoavat silti otolliseen maaperään. Tosin tytöt vaikuttavat uskovan helpommin Danielssonia. "Valmensin 1985 syntyneitä B-ikään asti, joten tässä on oikeastaan uusi kierros menossa. Virheistä on voinut jo ottaa oppia", Danielsson naurahtaa. KoVen C-tytöt harjoittelevat kahdesti viikossa. Pelejä on ohjelmassa muutaman viikon välein. "Ei pelejä liian vähää ole. Jos niitä olisi enemmän, saattaisi kyllästyä helpommin", Emmi arvelee. Tavallaan tytöille kertyy otteluita enemmänkin, sillä he toimivat mielellään pallotyttöinä KoVen miesten liigaotteluissa. "Olemme vapaaehtoisia, koska tästä saa 25 markkaa, limun ja sämpylän. Ja voihan miesten pelejä katsomalla oppia jotain lentopalloilustakin", Emmi pohtii. Emmi muistelee aloittaneensa lentopalloilun kolmisen vuotta sitten. Nykyisestä joukkueesta aiemmin oli aloittanut vain Sini Rämö . Tosin haastatteluun hanakasti työntyvä Emmin pikkusisko Maiju , 11, muistaa alun toisin. "Aloitimme viisi vuotta sitten. Innostuimme, koska äitimme sisko on pelannut ja me pelasimme aina kesäisin mökillä." Mikä lajissa sitten onkaan parhainta? Emmiltä irtoaa leveä hymy, kun häneltä kysyy yön yli vieneitä pelimatkoja. Viime kesänä tytöt olivat junioreiden vuoden suurimmassa turnauksessa, Power-cupissa Jyväskylässä. Ensi kesänä turnaus pelataan Helsingissä. Lyhyempi matka ja siitä johtuva kotimajoitus on tylsää, mutta onhan luvassa silti cupin kohokohta. Helsingissäkin turnausohjelmaan kuuluu disko. Silloin Emmin joukkuetoverille Katriina Koskisellekin on hyötyä tanssiharrastuksesta, jonka hän juuri lopetti lentopalloilun takia. Pasi Peltola

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat