Colen siirto Blackburniin varmistui - Urheilu | HS.fi

Colen siirto Blackburniin varmistui

Tilaajille
30.12.2001 2:00

BLACKBURN. Huippuhyökkääjä Andy Colen tyytymättömyys Manchester Unitedissa päättyi lauantaina. Cole siirtyi kahdeksalla miljoonalla punnalla eli noin 12,8 miljoonalla eurolla Blackburniin.

Blackburn Rovers ja Cole allekirjoittivat kolmen ja puolen vuoden sopimuksen. "Oli minun aikani mennä eteenpäin. Haluan pelata viikosta toiseen, kun olen jo tämän ikäinen", 30-vuotias Cole sanoi Sky sportin tv-kanavalla. "Oli kova päätös lähteä Unitedista, mutta oli tehtävä se mikä oli minulle parasta", Cole jatkoi. Cole kyllästyi asemaansa Alex Fergusonin joukkueessa. Peliajasta ykkösjoukkueessa tuli harvinaisuus, kun ManU hankki hollantilaisen Ruud van Nistelrooyn . Cole ilmoitti jo aikaisin syksyllä, että hän haluaa tavoitella paikkaa Englannin MM-joukkueeseen ensi kesänä. ManUssa se ei ollut mahdollista, kun vaihtopenkiltä harvoin poimitaan maajoukkuepelaajia. Noin kuuden vuoden aikana Cole ehti maalata 121 kertaa ManUlle. Edellisessä seurassaan Newcastlessa Cole viimeisteli huikeat 68 maalia vain 84 ottelussa. ManUssa hän pelasi 275 kamppailua. Reuters

Luitko jo nämä?

Osaston uusimmat

Luetuimmat - Urheilu