Nieminen tyylitteli finaaliin - Urheilu | HS.fi

Nieminen tyylitteli finaaliin

Maskulainen nousee ATP-listalla historian parhaaksi suomalaiseksi

Tilaajille
5.5.2002 3:00

Jarkko Niemisen tennis sujui kuin tanssi Mallorcan ATP-turnauksen välierässä. 20-vuotias maskulainen löi Argentiinan Mariano Zabaletan kahdessa erässä 6-1, 6-3.

"Peli kulki suorastaan loistavasti etenkin ensimmäisessä erässä. Toinen oli tiukempi, kun kaverin syöttö alkoi sujua", Nieminen kertoi puhelimitse. Hän joutui perjantain puolivälierään Dominik Hrbatya vastaan liki sairasvuoteelta. Vatsavirus kuitenkin hellitti, kun Nieminen antoi ylen 20 minuuttia ennen pelin alkua. Välierässä pahoinvointi oli tipotiessään. Se näkyi myös suomalaissensaation otteissa, sillä Nieminen piti ohjat hallussaan. "Oli kiva herätä ja lähteä peliin, kun olo oli pirteä. Nautin pelistä alusta alkaen ", Nieminen totesi. Loppuottelussa suomalainen saa vastaansa Argentiinan Gaston Gaudion , joka kukisti välierässä maanmiehensä Agustin Callerin 4-6, 6-3, 6-2. Nieminen ei ole kohdannut Gaudiota, mutta tuntee miehen pelityylin ja saavutukset. "Gaudio on tällä hetkellä yksi maailman parhaista pelaajista massakentillä." Argentiinalainen on maailmanlistalla sijalla 37. Hän voitti viime viikolla Barcelonan miljoonan dollarin turnauksen. Matkallaan mestariksi kellistyivät muun muassa maailman ykköspelaaja Lleyton Hewitt ja Espanjan Carlos Moya . Zabaleta on tyypillinen massakenttäpeluri, joka liikkuu hyvin. Argentiinalaisen valtti on kämmenlyönti, mutta hän on melko yksipuolinen iskukone. Suomalaisvasuri jylläsi monipuolisuutensa ansiosta. Hän pystyi painostamaan Zabaletan rystypuolta ja rakentamaan sieltä pistepaikkoja. "Kenttä aukesi kivasti, kun pääsin kääntämään lyönnin hänen rystypuolelleen." Avauserä kesti alle puoli tuntia. Toisessa kaksikko takoi palloa tunnin verran. Nieminen otti toisen erän ainoan syötönmurron tilanteessa 4-3. Zabaletan syöttövuoro kesti lähes 15 minuuttia. Sen aikana argentiinalaisella oli monta pitopalloa. Kisassa neljänneksi etukäteen sijoitettu Nieminen otti murron kolmannella mahdollisuudellaan. Ensimmäisen Zabaleta selvitti läpisyötöllä ja toisen hyvän ykkössyöttönsä turvin. Suomalainen lähti välierään hiuksenhienona suosikkina. Hän on maailmanlistalla sijalla 54, Zabaleta on listattu 68:nneksi. Finaalipaikka tuo Niemiselle 120 ATP-pistettä ja hänen kokonaissaaliinsa on 844 pinnaa. Ne nostavat hänet ensi viikon listalla ammattilaisten rankingissa 43:nnen sijan tuntumaan. Se on kaikkien aikojen paras suomalaissaavutus, sillä Veli Paloheimo rankattiin 48:nneksi lokakuun alussa vuonna 1990. "Paloheimon ohittaminen ei merkitse minulle juuri mitään, en katsele muiden saavutuksia." "Perjantaina tuntui hyvältä, kun voitin puolivälierän ja tajusin, että olen menossa 50 parhaan joukkoon. Se on ollut haaveeni siitä lähtien, kun voitin ensimmäisen Suomen mestaruuteni alle 12-vuotiaiden poikien kaksinpelissä." Nieminen alkaa olla vakiovieras ATP-turnausten loppuottelussa. Muutama viikko sitten hän hävisi Estorilin kisan finaalin Argentiinan David Nalbandianille . Viime syksynä hän ylsi ensimmäisenä suomalaisena ATP-turnauksen loppuotteluun. Tuolloin Nieminen hävisi Tukholmassa viidessä erässä Hollannin Sjeng Schalkenille . Finaalipaikka Mallorcalla tuo suomalaiselle muutakin kuin palkintopytyn tai lämmintä kättä. Turnauksen kakkossija on 44000 euron arvoinen. Voittaja kuittaa rahtusen yli 70000 euroa.

Luitko jo nämä?

Osaston uusimmat

Luetuimmat - Urheilu