Multala purjehti EM-kultaa - Urheilu | HS.fi

Multala purjehti EM-kultaa

Euroopan mestaruus on hallitsevan maailmanmestarin ensimmäinen

19.7.2002 3:00

Sari Multala purjehti torstaina vakuuttavasti E-jollien Euroopan mestaruuteen Belgian Nieuwpoortissa. Loppuun asti ylivoimaisesti purjehtinut Multala varmisti mestaruuden jo ennen EM-regatan viimeistä lähtöä.

Multala hallitsi Belgian edustalla käydyn kisan vaikeat olosuhteet suvereenisti. Viisipäiväisen regatan kymmenestä lähdöstä helsinkiläispurjehtija voitti seitsemän. Lopulta ainoastaan toiseksi tullut Tanskan Trine Julie Abrahamsen pystyi antamaan jonkinlaisen vastuksen hallitsevalle maailmanmestarille. "En tiedä tuliko mestaruus helpolla. Voitot eivät yleensä tule helposti, vaan niiden takana on paljon työtä. Monessa lähdössä tulin takaa ja jouduin nousemaan kärkeen", puhelimitse Belgiasta tavoitettu tuore Euroopan mestari kertoi juuri ennen palkintojenjakoa. Multala oli tanskalaista parempi jokaisessa yhteisessä lähdössä. Kilpailun kolmanneksi nousi Norjan Sundby Siren . Multala voitti "Oli se sellainen työtapaturma. Virta vei meidät merkin yli ja jouduimme palaamaan takaisin. Onneksi muillekin sattuu samanlaisia virheitä", 24-vuotias Multala tuumi. Maanantain toisessa lähdössä Multala oli jälleen ykkönen. Tiistain ensimmäisen lähdön kakkostilan jälkeen Multala otti omissa lähdöissään neljä ykköstilaa ja varmisti näin mestaruuden jo ennen viimeistä merkityksetöntä lähtöä, jossa hän oli yhdeksäs. "En tiedä miten viimeinen lähtö meni, koska sillä ei ole kilpailun kannalta merkitystä. Olin aika kaukana kärjestä, kun sain huonon startin", naisten E-jollien maailmanrankingia viimeiset puolitoista vuotta hallinnut Multala totesi. Voimakkaat virtaukset Multalan vahvuuksia on kova fyysinen kunto, jota purjehtija tarvitsee etenkin kovalla tuulella. "Olosuhteet hieman vaikeuttivat purjehtimista. Enimmäkseen purjehdittiin keskituulessa, mutta lahdelle syntyy hieno aallokko, jota virtaukset entisestään voimistavat", Multala kuvaili. Euroopan mestaruus oli Multalalle uran ensimmäinen ja täydentää loistavasti viime vuoden maailmanmestaruutta. EM-kulta on kuitenkin vasta kakkostavoite tänä vuonna, sillä Kanadan Hamiltonissa on tarkoitus napata toinen maailmanmestaruus peräkkäin. MM-regatta purjehditaan Ontario-järvellä elo-syyskuun vaihteessa. Jos Nieuwpoortin "Monet purjehtijat, joita veikkasin täällä korkealle, epäonnistuivat pahoin. MM-kisojen kovimpia haastajia on vaikea ennustaa. Kanadassa olosuhteet ovat niin erilaiset", Multala puntaroi. Kilpailun jälkeen Multala palaa Suomeen. Ennen MM-kisoja ovat ohjelmassa vielä heinäkuun lopussa alkavat PM-kisat Tampereella.

Luitko jo nämä?

Osaston uusimmat

Luetuimmat - Urheilu