Hewitt kesti järkähtämättä Blaken haasteen - Urheilu | HS.fi

Hewitt kesti järkähtämättä Blaken haasteen

Agassilla pitelemätön vauhti kolmella ensi kierroksella

2.9.2002 3:00

NEW YORK. Australian Lleyton Hewitt on yhä tenniksen US Openin suurin voittajasuosikki, mutta amerikkalainen Andre Agassi ensimmäisen viikon kuumin nimi.

Hewittin ja Yhdysvaltain James Blaken kohtaamisesta piti tulla hektinen uusinta viime vuodelta, jolloin Hewittin hermosto pulpahti pintaan epäselvän linjatuomion jälkeen. Revanssi oli raju, mutta vain tenniksellisesti. Blake haastoi ykköseksi sijoitetun Hewittin viiden erän revitykseen, muttei tänäkään vuonna pystynyt yllätykseen. Käytökseltään pelaajat olivat kuin hienosta englantilaisesta sisäoppilaitoksesta toistuvasti toistensa hyviä lyöntejä kehuen. "Tällaista tenniksen pitääkin olla", Blake sanoi haastattelussa lippalakki käännettynä väärinpäin. Otsakohtaan oli osunut sopivasti USA:n tähtilippu. "Mutta totta kai minua harmittaa tappio", Blake jatkoi. Blake oli yleisön ylivoimainen suosikki, ja hän jakoi katsojille elämyksiä varsinkin ensimmäisessä erässä, joka päättyi hänelle katkaisupelin jälkeen. Hewitt korjasi kuitenkin ottelun 6-7, 6-3, 6-4, 3-6, 6-3. Hewitt vakuutti ottelunsa jälkeen, ettei yleisön epäsuosio haittaa häntä. Hewitt kertoi tunteneensa samalla lailla kuin elokuvahahmo Rocky otellessaan neuvostoliittolaisia vastaan nuoratussa neliössä kylmän sodan ollessa käynnissä. "James on yksi ATP-kiertueen aliarvostetuimmista pelaajista, mutta hän on erittäin vahva kilpailija, eikä hän anna mitään ilmaiseksi", Hewitt kehui tummapintaista Blakea. Blakella on yksi nykyisen ammattilaistenniksen hienoimmista yhden käden rystylyönneistä. Eikä se ole mikä tahansa kaunis heilautus, vaan tehokas ase, jota hän käytti viisaasti Hewittiä vastaan. Jos Blaken lyönneistä jokin petti, niin se oli kämmen. Siltä puolelta hän keräsi liikaa virheitä, vaikka hankki pisteitäkin. Agassin kolme Paraguayn Ramon Delgado kukistui 2-6, 1-6, 2-6 kolmannen kierroksen kohtaamisessa lauantaiyönä Suomen aikaa. Delgado lähti pelaamaan rohkeasti yrittäen suurta yllätystä. Rahkeet riittivät vain ihan alussa, sitten Agassi irtosi teilleen. "Olen tyytyväinen jokaiseen osa-alueeseen. Liikuin hyvin ja ehdin jokaiseen palloon. Todellakaan ei ole paljon valittamista", Agassi sanoi. Arvontakaavio kertoo, ettei Agassin ja Hewittin finaalia pelata tänä vuonna. He kohtaavat välierissä, jos peli sujuu vielä toisellakin viikolla. Hewitt kohtaa neljännellä kierroksella Tshekin Jiri Novakin ja Agassi saa vastaansa maanmiehensä Jan-Michael Gambillin . US Openin seitsemäs kisapäivä eli sunnuntai käynnistyi tihkusateella, joka lykkäsi kaikkien pelin alkamista useilla tunneilla.

Luitko jo nämä?

Osaston uusimmat

Luetuimmat - Urheilu