Aurinko ratkaisi Aholan muuton Oulun Lippoon - Urheilu | HS.fi

Aurinko ratkaisi Aholan muuton Oulun Lippoon

Tilaajille
20.9.2002 3:00

OULU. Nelinkertainen superpesiksen lyöjäkuningas Sami Ahola , 33, siirtyy Oulun Lippoon. Hän teki keskiviikkoiltana vuoden sopimuksen, jota tarkistetaan ensi kauden jälkeen uudelleen.

Ahola pelasi tällä kaudella Pattijoen Urheilijoiden yhdeksikössä, joka saavutti hopeaa. Hän ei ollut kuitenkaan kauteensa tyytyväinen, sillä omasta mielestään hän ei päässyt tasolleen. Vasemmalta lyövää jokeria riivasi erityisesti suoraan silmiin paistava aurinko. "Päätin jo hyvissä ajoin keskikesällä, että tulen siirtymään toiseen seuraan. Oulussa ei ainakaan auringosta ole ongelmaa", naurahtaa Sami Ahola, joka ennen paluutaan kasvattajaseuraansa voitti kolme mestaruutta ja pronssin Kiteen Pallon riveissä. "Siirtymiseni Ouluun oli paras vaihtoehto. Täällä on ihanteelliset olot harjoitella, ja olen tutustunut jo seuran tulevien vuosien suunnitelmiin, jotka näyttävät hyvältä." Kuusi kertaa Itä-Länsi-otteluissa pelannut Ahola kiinnittää talven harjoituskaudella erityistä huomiota lyöntitekniikkaansa, joka tällä kaudella oli hieman ruosteessa. Pertti Ivola

Luitko jo nämä?

Osaston uusimmat

Luetuimmat - Urheilu