Urheilu

Autourheilu uskoo löytävänsä uusia tukijoita tupakan tilalle

AKK:n Jarmo Mahonen: Itkuvirttä on turha veisata

Tilaajille

Autourheiluväki ei yllättynyt Euroopan unionin terveysministerien hyväksymästä direktiivistä, jonka mukaan tupakkateollisuus ei saa enää vuoden 2005 heinäkuun jälkeen sponsoroida EU:n alueella järjestettäviä kansainvälisiä tapahtumia, kuten formula 1 -kilpailuja.

"EU:n päätös ei tullut kovinkaan suurena yllätyksenä tullut. Tavallaan tässä oli sellainen tunne, että päätös tupakkasponsoroinnin poistumisesta aikaistuu", sanoo AKK-Sports Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Mahonen.

Mahonen kuuluu myös Kansainvälisessä autoliitossa (FIA) ralliasioita käsittelevään WRC-komissioon ja on hyvin perillä tupakkamainontaan liittyvistä seikoista.

FIA olisi halunnut siirtymäaikaa vuoteen 2006. FIA:n puheenjohtaja Max Mosley kävi henkilökohtaisesti puhumassa direktiiviä valmistelleelle valiokunnalle viime huhtikuussa. Vetoomus ei auttanut.

Suurimmassa osassa EU-alueen F1-kisoista saa vielä ajaa niin, että tupakkamainokset ovat autojen kyljissä. Ainoastaan Britanniassa ja Ranskassa mainokset on korvattu muilla teksteillä tai tarroilla.

Maissa on vielä joitain yksilöllisiä eroja. Esimerkiksi Britanniassa tupakkaa saa mainostaa radan varressa olevassa seisovassa kyltissä, muttei liikkuvassa kohteessa, kuten autossa. Saksassa on saanut mainostaa oman maan tuotemerkkiä, muttei kansainvälisiä.

FIA:n mukaan tupakkateollisuus on tuonut formula ykkösiin 350 miljoonaa euroa vuodessa. Miten tällainen potti korvataan tulevaisuudessa?

"Se on iso raha, mutta urheilu jatkuu varmasti. Kansallisella tasolla nähtiin aikoinaan, että vaikka tupakkamerkki poistui 1970-luvulla Tunturirallin nimen yhteydestä, ralli voi edelleen hyvin. Itkuvirttä ei kannata nytkään veisata", sanoo Mahonen. Mahosen mielestä formula ykkösiin ja ralliin löytyy uusia vaihtoehtoja tukijoiksi.

"Autonvalmistajat omistavat entistä enemmän tiimejä, ja tällainen suuntaus varmasti jatkuu", arvioi Mahonen ja ottaa esimerkiksi formula ykkösissä mukana olevan Toyotan.

Mahonen otaksuu myös, että isoilla maailmanlaajuisilla yrityksillä, kuten virvoitusjuoma, tietotekniikka ja öljyala, on kiinnostusta autourheiluun sen jälkeen, kun tupakkateollisuus joutuu siitä luopumaan.

Yksittäisistä kisajärjestäjistä Belgia menetti ensi vuoden F1-ajonsa, kun maan laki kielsi kaiken tupakkamainonnan.

Mahosen mielestä kovin suurta pelkoa ei kuitenkaan ole, että Eurooppa menettää tulevaisuudessa F1-kisojaan esimerkiksi Lähi- tai Kauko-Itään, missä tupakkaa saa mainostaa.

"Tuntuu utopistiselta, että kisoja siirtyisi Aasiaan. Jos brandi halutaan säilyttää maailmanlaajuisena, kisoja ajetaan varmasti Euroopassa. Asiakkaat ja maksava yleisö ovat täällä", muistuttaa Mahonen ja arvioi, että muutaman vuoden kuluessa tupakkamainonta kielletään Aasiankin maissa.

Saksa ja Britannia vastustivat EU:n tupakkadirektiiviä. Saksa harkitsee asian viemistä EY:n tuomioistuimeen, koska sen mielestä EU:lla ei ole valtaa päättää kansallisista asioista.

Britannian mielestä direktiivi ei mennyt tarpeeksi pitkälle, ja että siinä on aukkoja.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Euroopan mestari Edis Tatli on valmis, jos hänen twiitistään tykännyt Ukrainan supertähti nousee samaan sarjaan – ”Se ratkaisi, että Edis meni koko ajan eteenpäin”

  2. 2

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  3. 3

    Kiistelty NBA-tähti Dennis Rodman tarjoaa apuaan Trumpille Pohjois-Korean kriisin selvittelyssä: ”Uskon, että tilanne rauhoittuisi ainakin hiukan”

  4. 4

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  5. 5

    Kanada täydensi World cup -joukkuettaan, Patrik Lainetta kolhinut Perry mukaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  2. 2

    Veneessä 90 ruokapakettia ja ”hirveä määrä” kosteuspyyhkeitä – 15 kilolla itseään lihottaneen Sam Öhmanin alaston yksinsoutu Atlantin yli lykkääntyi myrskyn takia

  3. 3

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  4. 4

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  5. 5

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  4. 4

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  5. 5

    Jesse Puljujärven nykyvire kerää ylistystä – tärkeän tilaston ykkösenä: ”Taisi katsoa liikaa Lainetta ja Matthewsia”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    9. 9

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää