Urheilu

Mestarilla uudet juhlat jo sunnuntaina

Tilaajille

PREDAZZO.

Adam Malyszin ensimmäistä MM-kultaa seurasi viime sunnuntaina 12 miljoonaa tv-katsojaa Puolassa. Sen on melkoinen osa 40-miljoonaisesta kansasta.

Vain arvailujen varassa on, paljonko katsojia oli eilen. Varsinainen kansajuhla on kuitenkin edessä sunnuntaina Szczyrk-nimisessä nimihirviökaupungissa Etelä-Puolassa, kun Malysz matkustaa sinne Puolan mestaruuskilpailuihin. Järjestäjät ovat jo peloissaan, kuinka saada Malyszin hullaannuttama kansa mahtumaan stadionille.

Ponnistusihme Malysz on ennenkin näyttänyt, että hän on lyömätön, kun kaikki on kohdallaan. Tänä kautena hän on monien kanssa hakenut huippuvirettä mm. pukupulmien takia.

Malyszilla ei ollut yhtään maailmancupin osakilpailuvoittoa ennen Val di Fiemmen MM-kisoja, mutta tasaisen varmasti hän oli lähes jatkuvasti sijoilla 2-7. Hän jätti viimeiset osakilpailut Saksan Willingenissä väliin ja harjoitteli kymmenen päivää Itävallan Ramsaussa.

"On vain oltava kärsivällinen. Valmentajat tukivat minua koko ajan, ja tiesin, että joskus se voittokin tulee", Malysz kertoi viime lauantaina ensimmäisen kultamitalin jälkeen.

Se kilpailu viimeistään osoitti, että kaikki on kohdallaan ja että hän oli valmis uusimaan kahden vuoden takaisen normaalimäen maailmanmestaruuden. Hän teki sen mahdollisimman komeasti, molempien kierrosten pisimmillä hypyillä.

Suurmäen voitto antoi puolalaiselle itseluottamusta, ja hän pystyi valmistautumaan normaalimäen kilpailuun rennosti. Keskiviikkona hän kierteli Val di Fiemmen aluetta ja oli ostoksilla.

Malysz on erittäin kiinnostunut valokuvauksesta ja tietokoneista. Hänen varustuksensa saivat uudenaikaista täydennystä ostosreissulla.

Hymyä oli myös norjalaisleirissä, ja monta vuotta pimennossa ollut tuore hopeamies Tommy Ingebrigtsen sai aiheen riemuita: "Tämä hopea on kullan väärtti." Ingebrigtsen voitti sensaatiomaisesti 1995 ison mäen maailmanmestaruuden 17-vuotiaana ja on sen jälkeen käynyt ties kuinka pohjalla vuodesta toiseen.

Norjan päävalmentaja Mika Kojonkoski myönsi, että Ingebrigtsenin kanssa on ollut perin vaikea työskennellä, koska hän ottaa kaikkia asiat tunteella. Tieto ei aina mahdu joukkoon.

Kojonkoski kehui kuitenkin Ingebrigtsenin sinnikkyyttä. Vielä kuukausi sitten sitten hän oli putoamassa Norjan joukkueesta, mutta Kulmin lentomäessä helmikuun alussa löytynyt tuntuma poiki heti perään kaksi Norjan mestaruutta. Kahdessa kohdassa Ingebrigtsen on pystynyt parantamaan ominaisuuksiaan selvimmin.

Hänen fyysiset testiarvonsa ovat nousseet 20 prosenttia kesästä, ja ylämäen laskuasennon muutoksella hänen nopeutensa on saatu kärkimiesten kanssa samalle tasolle. Aikaisemmin hänen nopeutensa oli 2 km/t hitaampi.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Euroopan mestari Edis Tatli on valmis, jos hänen twiitistään tykännyt Ukrainan supertähti nousee samaan sarjaan – ”Se ratkaisi, että Edis meni koko ajan eteenpäin”

  2. 2

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  3. 3

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  4. 4

    HJK:n jättihankinta käänsi uuden luvun Veikkausliigassa – tuittupää Morelosiin sisältyy myös iso riski

  5. 5

    Nikkarinen käynnisti Seagullsin voittojahdin, taas kaatui Pyrintö ja unelmasarja sai jatkoa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  2. 2

    Veneessä 90 ruokapakettia ja ”hirveä määrä” kosteuspyyhkeitä – 15 kilolla itseään lihottaneen Sam Öhmanin alaston yksinsoutu Atlantin yli lykkääntyi myrskyn takia

  3. 3

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  4. 4

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  5. 5

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  4. 4

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  5. 5

    Jesse Puljujärven nykyvire kerää ylistystä – tärkeän tilaston ykkösenä: ”Taisi katsoa liikaa Lainetta ja Matthewsia”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    8. 8

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    9. 9

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää