Urheilu    |   tennis

Tommy Robredo murskasi Jarkko Niemisen tennisunelman

Suomalainen hävisi Båstadin välierän kovan taistelun jälkeen

Tilaajille

Båstad. Pohjoismaiden listaykkönen Jarkko Nieminen teki kaikkensa aurinkoisella ja helteisellä keskuskentällä, muttei keksinyt keinoja espanjalaisen Tommy Robredon pysäyttämiseksi tenniksen ATP-turnauksen välierissä Båstadissa.

Suomalainen johti lauantaina ratkaisevaa erää jo 4-2, mutta niin vain kävi, että turnauksessa toiseksi sijoitettu Robredo nousi ahdingosta ja vei neljä seuraavaa peliä peräkkäin. Iltapäivän ottelu tarjosi erinomaista tennisviihdettä kolmen erän verran. Avauserä sujui Niemisen komennossa ja päättyi 6-3, mutta Robredo vei seuraavat 6-2, 6-4.

Robredo pelaa tänään turnauksen voitosta ykköseksi sijoitettua Nikolai Davidenkoa vastaan. Venäläinen voitti päivän ensimmäisessä välierässä argentiinalaisen Agustin

Callerin 6-3, 6-3.

"Harmittaa vietävästi, koska kaikki oli taas niin lähellä", totesi Nieminen matkalla stadionin pukuhuoneeseen vajaat kaksi tuntia kestäneen mittelön jälkeen.

Kymmenet nuoret nimikirjoitusten metsästäjät piirittivät pettynyttä suomalaista pitkään ja halusivat palloihinsa, lehtiöihinsä ja käsivarsiinsa nimmarin pelaajalta, joka pohjoismaalaisista lajin taitajista pääsi nyt pisimmälle Ruotsin avoimissa.

Kitkerän takaiskun kärsinyt Nieminen palkitsi idolinsa. Läheltä piti, että hän olisi täyttänyt myös lähes loppuunmyydyn katsomon toiveet ja edennyt loppuotteluun.

Ensimmäisessä erässä hän pelasi vakuuttavasti ja vei sen kahden syötönmurron ansiosta.

"Ensimmäisessä erässä pelasin sellaista tennistä, jolla voin voittaa massalla kenet tahansa. Sääli vain, että toinen erä karkasi, kun kaveri sai heti kärkeen kaksi murtoa", mietti maailmanlistalla 13:ntena oleva suomalainen.

Kolmannessa erässä Nieminen taisteli sisukkaasti ja pääsi murron ansiosta 4-2-johtoon.

"Sen jälkeen [4-2-tilanteessa] en enää saanut ykkössyöttöjäni sisään niin hyvin kuin olisi pitänyt", murehti Nieminen.

Maailmanlistalla yhdeksäntenä oleva espanjalainen kiersi hanakasti kämmenelleen, pelasi varmasti ja teki pisteitä tasaiseen tahtiin.

"Tuntuu hyvin mukavalta olla loppuottelussa ja viettää vielä yksi päivä Båstadissa", totesi Robredo, joka on aiemmin hävinnyt kolmesti välierissä Ruotsin avoimissa.

Nieminen pelasi Båstadissa neljännen kerran ja pääsi pidemmälle kuin kertaakaan aiemmin. Kaksinpelin välieräpaikan ansiosta laariin tuli 75 ATP-pistettä ja 15300 euroa palkintorahaa.

Nieminen suuntaa seuraavaksi Suomeen ja on paljon vartijana ensi viikonloppuna Hangossa, jossa Suomi kohtaa Algerian Davis-cupin ottelussa. Sen jälkeen hän pelaa Tampereen haastajaturnauksen avauspäivänä maanantaina (24.7.) näytösottelun ja lentää myöhemmin samana iltana tositoimiin Kitzbüheliin ATP-turnaukseen.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Homer Simpson hakkaa päätään baaritiskiin, kun orastava voitto jäi tulematta – saksalaisjoukkue vaihtoi Kummelin Simpsoneihin

  2. 2

    Putin antoi luvan osallistua talviolympialaisiin: Etelä-Koreaan voi lähteä jopa 200 venäläisurheilijaa

  3. 3

    Veneessä 90 ruokapakettia ja ”hirveä määrä” kosteuspyyhkeitä – 15 kilolla itseään lihottaneen Sam Öhmanin alaston yksinsoutu Atlantin yli lykkääntyi myrskyn takia

  4. 4

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  5. 5

    Salibandynaisten kultajahti yllätti tv:n katsojaluvuilla – suomalaistaituri hurmasi myös ruotsalaiset: ”Veera Kauppi on maailman paras”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingista epäiltyjen venäläishiihtäjien lista kasvoi kolmella – mukana Lahden MM-hiihtojen kultamitalisti

  2. 2

    Veneessä 90 ruokapakettia ja ”hirveä määrä” kosteuspyyhkeitä – 15 kilolla itseään lihottaneen Sam Öhmanin alaston yksinsoutu Atlantin yli lykkääntyi myrskyn takia

  3. 3

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  4. 4

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  5. 5

    Yle: Tasa-arvovaltuutettu vaatii Palloliitolta selvitystä miesten ja naisten maajoukkuepalkkioista

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Venäjän lippu ei liehu olympialaisissa, KOK antoi maan varapääministerille elinikäisen porttikiellon – ”Tämä on vahva viesti myös muille – urheilussa ei suvaita vilppiä”

  4. 4

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  5. 5

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    3. 3

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    4. 4

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    5. 5

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    6. 6

      Poliisi kiinnostui Sunny Car Centerin kadonneista miljoonista – Konkurssipesä: rahaa meni ”hupifirmalle” ja mausteyhtiölle

    7. 7

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    8. 8

      Asianajajaliitto pitää ”paimenkirjeiden” lähettelyä pelkän baarikeskustelunkin pohjalta hyväksyttävänä – ”Asianajajan velvollisuus numero yksi on lojaalius asiakasta kohtaan”

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää