Urheilu    |   MM-JALKAPALLO 2010, PÄIVÄN PELAAJA

Saksa luottaa Miroslav Klosen maalivainuun

Bayernin hyökkääjä vaikeuksissa seurassaan, mutta maajoukkueessa rooli kasvaa isoksi.

Tilaajille

Ilmiö on tuttu Suomen jalkapallomaajoukkueesta. Mukana pyörii vuodesta toiseen pelaajia, jotka eivät mahdu kentälle seurajoukkueissaan, vaan ainoa paikka saada peliminuutteja on vetää maan edustusasu ylleen.

Saksa kärsii Etelä-Afrikan MM-turnauksessa Suomi-syndroomasta. Tähtihyökkääjä Miroslav Klose istui kyllästymiseen asti Bayern Münchenin vaihtopenkillä päättyneellä Bundesliigakaudella.

Mario Gomez hinkkasi samaa jakkaraa myös tuskastuttavan usein, vaikka teki kymmenen maalia.

Kaksikko pelaa Saksan maajoukkueessa, ja Klose jahtaa jopa turnauksen maalikuninkuutta ja Ronaldon 15 maalin MM-ennätystä. MM-kisamaaleistaan Klose teki viisi Japanin ja Etelä-Korean kisoissa 2002 ja toiset viisi Saksan kotikisoissa 2006.

Bayern München voitti Bundesliigan ja eteni Mestarien liigan loppuotteluun. Näky oli tuttu.

Ivica Olic ja nuori Thomas Müller pelasivat ja Klose istui vaihtopenkillä.

Tilanne herätti laajasti keskusteluja Klosen mahdollisesta lähtemisestä Kaiserslauterniin. Siirtoa ei koskaan tullut, eikä Klosen mukaan tule.

"Viihdyn todella hyvin Bayernissa, jossa minulla on mahdollisuus työskennellä loistavan valmentajan kanssa", Klose sanoi Fifan verkkosivuilla Louis van Gaalista.

Saksan kakkoshyökkääjä Lukas Podolski kyllästyi Bayernissa vaihtomiehen rooliin ja siirtyi Kölniin tammikuussa 2009. Peliaikaa tuli, muttei tulosta.

Klose viimeisteli päättyneellä Bundesliigakaudella vaivaiset kolme maalia. Entä Podolski uudessa ympäristössään: vain kaksi maalia tällä kaudella.

Podolski joutui tiedustelemaan ennen siirtoaan maajoukkuevalmentaja Joachim Löwiltä, vaarantuuko ura maajoukkueessa, jos Bayern vaihtuu Kölniksi. Löw lupasi Podolskin pysyvän ehdokaslistoillaan.

Mikä muu maa uskaltaisi lähteä MM-turnaukseen tällaisella hyökkäyskaksikolla. Saksa uskaltaa ja valmentaja Löw luottaa, että Podolskin vasuri puhuu ja Klose nousee uusiin puskutilanteisiin.

Kolmantena hyökkääjänä tai keskikentän ylhäällä Löw käyttää Thomas Mülleriä.

Müller pelasi Bayernissa enemmän tällä kuin Klose, Gomez tai Olic. Vasta 20-vuotias Müller on Saksan tulevaisuuden pelaajia.

Avausottelussa Australiaa vastaan Klose ja Podolski onnistuivat parhailla aseillaan. Podolskin vasurilla tehty maali kiertää maalikimaroissa, eikä Klosen pukkaus jäänyt yhtään heikommaksi.

Klose kuuluu Saksan nykyjalkapalloilun parhaisiin viimeistelijöihin. Hänellä on koossa 97 maaottelusta hämmästyttävät 49 maalia. Jos verkko venyy Serbiaa vastaan, niin tasaluku täyttyy.

Vahvajalkaisen Klosen erikoisosaamiset tulevat esille rangaistusalueen sisällä. Hän ponnistaa erittäin hyvin ja oikea-aikaisesti pääpalloihin. Rohkeus mennä tilanteisiin on ihailtava. Nopeus pienessä tilassa avaa yllättäviä maalintekotilanteita.

Pettymyksiä tuottaneella liigakaudella hänen kolmesta maalistaan vain yksi tuli pukkaamalla. Podolski sentään teki vasurillaan molemmat liigamaalinsa.

"Minulle on vakuutettu, että kaikki lähtevät nollasta ensi kauteen", Klose sanoi Fifan verkkosivuilla ja ensi syksyyn Bayernissa.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  2. 2

    Euroopan mestari Edis Tatli on valmis, jos hänen twiitistään tykännyt Ukrainan supertähti nousee samaan sarjaan – ”Se ratkaisi, että Edis meni koko ajan eteenpäin”

  3. 3

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  4. 4

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  5. 5

    Maratonin voittajan loppusuora oli melkoista taistelua – romahti toistuvasti, ja lopulta teinijuoksija kannatteli maaliviivan yli

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  2. 2

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  3. 3

    Veneessä 90 ruokapakettia ja ”hirveä määrä” kosteuspyyhkeitä – 15 kilolla itseään lihottaneen Sam Öhmanin alaston yksinsoutu Atlantin yli lykkääntyi myrskyn takia

  4. 4

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  5. 5

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  4. 4

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  5. 5

    Jesse Puljujärven nykyvire kerää ylistystä – tärkeän tilaston ykkösenä: ”Taisi katsoa liikaa Lainetta ja Matthewsia”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Kaaos jatkuu Helsinki-Vantaan lentokentällä: Finnair pyysi matkustajia varautumaan kentällä yöpymiseen, sillä hotellit ovat täynnä

    6. 6

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    10. 10

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää