Urheilu

Murray vai Djokovic – kisa ykköspelaajan paikasta kiihtyy

Jännitys tiivistyy, kun Andy Murray ja Novak Djokovic ratkaisevat tennismaailman ykköspaikan kauden viimeisessä turnauksessa.

Tilanne on tennismaailmassa hyvin harvinainen. Maailman ykköspelaajan paikka voi vaihtua kauden viimeisessä turnauksessa, kenties jopa viimeisessä ottelussa.

Skotti Andy Murray saavutti yhden unelmansa eli nousun ATP-listan ykköseksi puolitoista viikkoa sitten. Nyt hänen ykköspaikkansa on vaarassa, kun Serbian Novak Djokovic haluaa omansa takaisin.

Jos Djokovic kaappaa paalupaikan takaisin, mennään 2000-luvun alkuun, kun niin on käynyt viimeksi.

Vastaava tällainen tilanne oli 15 vuotta sitten. Kahden maailman parhaan tenniksenpelaajan kesken ratkaistiin ykköspelaajan paikka, kun Australian Lleyton Hewitt ohitti Brasilian Gustavo Kuertenin Sydneyn ATP-finaaleissa 2001.

Kuerten lähti turnaukseen ykkösenä, mutta Hewitt voitti kisan ja nousi ensimmäistä kertaa tennismaailman katolle.

Vuoden 2001 jälkeen ykköspelaajan paikka on ollut kuudesti katkolla kauden päättävässä turnauksessa, mutta valta ei ole vaihtunut. Tehdäänkö Lontoossa poikkeus?

”Jos olisit sanonut minulle ennen Wimbledonia, että päädymme tähän tilanteeseen, olisin ollut ällistynyt”, entinen maailman ykkönen John McEnroe sanoi hiljattain ATP:n verkkosivuilla.

McEnroe on suosittu kommentaattori, mielipiteiden lausuja ja edelleen värikäs veteraanipelaaja.

”Tämä on hyvä tennikselle. Eikä kyse ole pelkästään siitä, kuka on ykkönen, vaan kuka on sitä vuoden lopussa”, McEnroe jatkoi. Hän voitti urallaan kolme kertaa Wimbledonin, piti maailman ykköspaikkaa hallussaan kaksinpelissä 170 viikkoa ja oli neljästi paras vuoden lopussa.

Yksi Lontoon ATP-finaalien lohkoista on nimetty McEnroen ja toinen Ivan Lendlin mukaan. Murray pelaa McEnroen lohkossa, ja Djokovic kuuluu Lendlin kaavioon.

Murrayn tai Djokovicin ykköspaikan metsästykselle riittää monta vaihtoehtoa. Varmaa on, ettei kumpikaan voi päästä ykköseksi, jos tie katkeaa välierissä ja jos toinen voittaa turnauksen.

Hienoin tilanne olisi, että kaksikko kohtaisi sunnuntaisessa loppuottelussa, ja panoksena olisi ATP-finaalien mestaruuspytty ja paikka maailman ykkösenä.

”Novakilla on hyvä tilasto Andya vastaan, mutta he eivät ole pelanneet vastakkain sitten Roland Garrosin”, McEnroe sanoi.

Ranskan avointen finaalissa Djokovic voitti Murrayn 3–6, 6–1, 6–2, 6–4. Tämän vuoden kohtaamiset ovat serbille 3–1.

Djokovicilla on ollut rikkonainen kausi, jos sitä verrataan hänen kovimpiin vuosiin, jolloin hän käsitteli kaikkia pelaajia säälimättömästi. Rannekivut ovat häirinneet pelaamista, mutta silti hän on säilyttänyt asemansa ihailtavan hyvin.

”Haluaisin nähdä heidän kohtaavan toisensa. Olisi mielenkiintoista, jos potissa olisi ykköspelaajan paikka”, McEnroe sanoi.

Murraylle ATP:n päätösturnaus ei ole ollut kovin suuren juhlan paikka. Hän ei ole koskaan voittanut kisaa eikä edes päässyt loppuotteluun.

Lontooseen Murray tuli otettuaan 73 otteluvoittoa tänä vuonna ja käärittyään kahdeksan turnausta pakettiin. Kausi on ollut ennätyksellinen, ja siksi hän onkin noussut maailman ykköseksi ja haluaa pitää paikkansa.

”Muutaman vuoden olen toivonut, että pystyisin pelaamaan paremmin ja tekemään parempaa tulosta”, Murray sanoi ennen turnauksen alkua ATP:n verkkosivuilla.

Vuoden päättävä rankkaus tulee julki 28. marraskuuta. Sen jälkeen eivät kärkipelaajat enää kisaa, vaikka pieniä turnauksia voidaankin pelata.

Tausta: Murray toiseksi vanhimpana ATP-listan kärkeen

Tenniksen tietokonepohjainen ATP-lista aloitettiin 1973. Siitä lähtien on maailman ykköseksi päässyt 26 pelaajaa, ja heistä vain 16 on onnistunut päättämään vuoden listan kärjessä.

Tätä paikkaa skotti Andy Murray tavoittelee ensimmäisenä brittinä. Murray nousi listan kärkeen 7. marraskuuta 29-vuotiaana. Hän oli toiseksi vanhin paalulle päässyt pelaaja.

Australian John Newcombe sai kunnian olla tennismaailman paras kesäkuussa 1974, jolloin hän oli 13 päivää alle 30-vuotias. Newcombe olisi ollut aikaisemmin ykkösenä, jos vastaavaa listaa olisi tehty.

Pelaaja nousee ATP-listan ykköseksi noin 23,5-vuotiaana, ja yli puolet ykköseksi päässeistä ovat pysyneet kärjessä alle vuoden.

Sveitsin Roger Federer johtaa tilastoa, mutta ei kovinkaan ylivoimaisesti. Hän pysyi ykkösenä 302 viikkoa, kun lähin haastaja Pete Sampras sai keikkua keulilla 286 viikkoa. Sampras päätti peräti kuusi vuotta kautensa ykkösenä. Federer pystyi vastaavaan viidesti.

Federer pysyi ykkösenä 237 viikkoa peräkkäin, ja hän pitää lyömättömän tuntuista ennätystä hallussaan.

Toistaiseksi kukaan ei ole noussut kärkeen alle 20-vuotiaana. Venäjän Marat Safin oli 20-vuotias, kun hän nousi huipulle marraskuussa vuonna 2000. Seuraavana vuonna Australian Lleyton Hewitt otti ykköspaikan myös 20-vuotiaana, mutta noin kuukauden Safinia nuorempana.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tennis
  • Novak Djokovic
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Hiihtäjä Ristomatti Hakolan puheissa ei ole suodatinta mutta lukupäätä riittää – pyrki ja pääsi oikeustieteelliseen, kun ei voinut selkävaivan takia harjoitella

  2. 2

    Koripallo sahaa ahneuksissaan omaa oksaansa – ja niin tekee myös moni suomalainen NHL-kiekkoilija

  3. 3

    Patrik Laineen ruoska sivalsi – maalin jälkeen oli hauskaa vaihtoaitiossa

  4. 4

    Zlatan jäi maaleitta, mutta Manchester Unitedin tappio Baselille vain viivästytti jatkopaikan varmistumista – kahdeksan joukkuetta on jo selviytynyt Mestareiden liigan pudotuspeleihin

  5. 5

    Sairaana pelannut Lauri Markkanen jäi kolmeen pisteeseen – Chicagolle rökäletappio

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Hiihtotähti Therese Johaug vihdoin tunnustaa oman vastuunsa dopingkäryssä – ”Tämä olisi pitänyt sanoa paljon aikaisemmin”

  2. 2

    USA:n voimistelujoukkueen lääkäri on myöntänyt syyllisyytensä seksuaaliseen hyväksikäyttöön – edessä on 25 vuoden vankeustuomio

  3. 3

    Hiihtäjä Ristomatti Hakolan puheissa ei ole suodatinta mutta lukupäätä riittää – pyrki ja pääsi oikeustieteelliseen, kun ei voinut selkävaivan takia harjoitella

  4. 4

    Donald Trump penää nyt NFL:n pomoilta kovia otteita ja järkeä polvistuvia pelaajia kohtaan: ”Tämä ilmiö tappaa liiganne”

  5. 5

    Koripallo sahaa ahneuksissaan omaa oksaansa – ja niin tekee myös moni suomalainen NHL-kiekkoilija

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

  2. 2

    Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

  3. 3

    Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

  4. 4

    Jari Mönkkösen elämän pahin painajainen toteutui: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy liikuttamaan vain päätään – ”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

  5. 5

    ”Päivänvalossa urheillaan ja yöllä rokataan” – Fitness-maailmanmestari Camilla Rauhala laulaa ronskisti mutta elää terveellisesti ja kurinalaisesti kuin burleski-nunna

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Taksikuski raiskasi illan viimeisen asiakkaan Helsingin Suutarilassa ja valitti tuomiostaan – hovioikeus piti tuomion ennallaan

    2. 2

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    3. 3

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    4. 4

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    5. 5

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    6. 6

      Maailma on entistä valoisampi – ja se haittaa kaikkea elämää maa­pallolla, varoittavat tutkijat

    7. 7

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

    8. 8

      Kauppoihin tulee perjantaina leipää, johon on jauhettu hyönteisiä – yhdessä ciabattassa on 70 sirkkaa: ”Ne eivät ole siellä katsomassa silmästä silmään”

    9. 9

      Luminen ja tuulinen koiran­ilma pyyhkii parhaillaan yli Suomen – grafiikka näyttää sade­rintaman etenemisen, suora lähetys Helsingin keskustasta

    10. 10

      Rovion osake syöksyy – liikevoitto supistui alle kolmasosaan vuodentakaisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    2. 2

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    3. 3

      Aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan kanssa, oikeus vapautti raiskaussyytteestä – rikosoikeuden professorit kummastelevat tilannetta

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      Tutkijat haastattelivat yli 20:tä Nokian ylintä johtajaa ja tekivät tylyn johtopäätöksen: romahduksen syynä olivat johtamisen ongelmat

    6. 6

      Nykyisen internetin tärkeimpiin kuuluva periaate ollaan tuhoamassa Yhdysvalloissa – miltä kuulostaisi maksaa Netflixistä nelinkertaista hintaa?

    7. 7

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    8. 8

      ”Pekalla ei ole rahaa eikä ruokaa, voisitko hakea edes makaronia?” Viranomaiset hätistivät helsinkiläisen Liisan hoitamaan miestä, jonka hän hädin tuskin tunsi

      Tilaajille
    9. 9

      Miehen elämän piti päättyä Lapin luontoon, mutta hän syntyikin siellä uudelleen – Tiivis luontosuhde edistää mielenrauhaamme ja auttaa vaikeuksien keskellä

    10. 10

      Jo yksi tuoppi olutta päivässä lisää syöpäriskiä, varoittaa dosentti – Jos korkin pistää tänään kiinni, alkoholin aiheuttaman syövän riski alkaa pienentyä 5–10 vuodessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää