Urheilu

Suru-uutinen hiljensi F1-väen

Tunnettu urheilulääkäri Aki Hintsa kuoli 58-vuotiaana pitkään sairastettuaan.

Pitkään syöpää sairastanut formulalääkäri Aki Hintsa on kuollut. Hintsa oli kuollessaan 58-vuotias.

Hintsa oli urheilulääkäri ja ortopedi, joka tuli tunnetuksi formulatähtien lääkärinä.

Hintsan kuolemasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Aki Hintsalla oli lääkärin oppiensa lisäksi aivan erityinen taito luoda hyvät suhteet kaikkien tuntemiensa ihmisten kanssa.

Hyvä esimerkki oli kauden 2007 F1-mestaruustaistelu Lewis Hamiltonin ja Fernando Alonson kesken McLarenilla, missä Hintsa toimi talliväen hyvinvoinnista vastanneena luottomiehenä.

Hamilton ja Alonso hävisivät kummatkin keskinäisen mestaruustaistonsa, joka leimahti liian kuumaksi, ja kaksikko hukkasi mestaruuden Ferrarin Kimi Räikköselle.

McLarenin kuljettajien keskinäiset välit tulehtuivat, mutta kumpikin pysyi hyvin läheisenä Hintsan ystävänä loppuun asti.

Hintsa näytti kaikille urheilijaystävilleen ja -asiakkailleen esimerkkiä peräänantamattomuudesta taisteltuaan sinnikkäästi aggressiivista syöpää vastaan.

Tuo taistelu päättyi tiistaina Sveitsissä.

Syöpäkasvain löytyi vuosi sitten keväällä, ja ensimmäinen tuomio oli Hintsalle tyly.

”Elinaikaa annettiin kolme kuukautta. En kuitenkaan halunnut antaa periksi. Olen aina lähtenyt siitä, että vain hyökkäämällä vaikeudet voitetaan. Syöpähoidoissa olen nähnyt monien kohtalotoverieni antaneen periksi ja luopuneen toivosta. Niin ei pitäisi tehdä.”

”Yhteiskunnassa järjestelmän pitäisi olla sellainen, että se tukisi jokaista, eikä millään valheellisella tavalla, vaan kannustaisi positiivisesti jaksamaan ja taistelemaan antamatta periksi”, Hintsa totesi vuosi sitten HS:n haastattelussa Abu Dhabin grand prix -varikolla.

Taudin paljastuttua puolitoista vuotta sitten Hamilton kiirehti taas kerran Hintsaa tapaamaan.

”Lewis surkutteli kohtaloani, mutta sanoin, että älä Lewis ole ollenkaan huolissasi. En aio sentään lähteä ajamaan F1:tä. Siellä sinä saat voittaa rauhassa. Lupasin hänelle silloin kesällä pitää itseni hengissä marraskuulle. Pyysin häntä voittamaan mestaruuden, ja tapaisimme sitten Abu Dhabissa juhliaksemme menestystä yhdessä”, aina hyväntahtoinen Hintsa selvitti.

Hintsa piti sanansa – kuten aina. Tänä vuonna Hamiltonin ja Nico Rosbergin välistä mestaruusfinaalia hän ei enää ole todistamassa.

Hintsa vetäytyi F1-kehistä kauden 2013 jälkeen ja keskittyi oman Hintsa Performance AG:n johtamisen Sveitsissä. Sen asiakaskunta varikoilla on vain kasvanut entisestään.

Viime vuonna Hintsan firmalla oli asiakkaina kolmetoista F1-kilpakuljettajaa ja kaiken kaikkiaan neljä tallia kokonaisuudessaan.

”Oma roolini on erilainen, kun toiset lääkärit ovat nyt paikalla Hintsa Performance AG:ltä. He hoitavat lääketieteelliset jutut, ja sitten meillä on valmentajat, jotka hoitavat muut jutut. Minulla ei ole sellaista päivystysvelvollisuutta. Olen paremminkin vain yliohjaajana”, Hintsa taustoitti.

Hintsa kiitteli ystäviensä huolenpitoa vaikean sairauden hetkelläkin.

”F1:tä pidetään yleisesti täysin pinnallisena maailmana, mutta olen kokenut sen käsin kosketeltavasti, miten kannustavaa ja välittävää väkeä täällä on. Tukea ja kannustusta on tullut niin paljon, etten pysty edes yhdistämään kaikkia nimiä ja naamoja.”

Hamilton ylisti heinäkuun lopussa Hintsan sinnikkyyttä vaikeuksien iskiessä.

”Olen tuntenut Akin vuodesta 2005 lähtien, ja hän on minulle hyvin läheinen ihminen, johon luotan ja joka sataprosenttisesti inspiroi minua. Hän teki niin jo ennen ja nyt vielä enemmän, kun on mennyt itse niin raskaiden vaiheiden lävitse.”

Erityisen läheiset välit Hintsalla oli myös Sebastian Vettelin kanssa.

Hintsan maailmankatsomus oli hyvin laaja. Uskonnollinen vakaumus johti hänet 1990-luvulla lähetyslääkäriksi Etiopiaan, missä hän ystävystyi muun muassa kestävyysjuoksija Haile Gebrselassien kanssa. Yksinkertainen elämäntapa teki suuren vaikutuksen Hintsaan, joka alkoi kehittää siitä omaa malliaan.

Oppejaan Hintsa jakoi myös Mika Häkkiselle, kun tämän F1-ura oli päättynyt. Hintsa oli lisäksi Räikkösen luottolääkäri.

Suomen olympiakomitean lääkärinä Hintsa oli Torinon talvikisoihin 2006 asti. Jo aiemmin hän oli aloittanut työt F1-urheilun parissa, kunnes McLarenin silloinen johtaja Ron Dennis palkkasi hänet talliinsa vastaamaan koko henkilökunnan hyvinvoinnista. F1-ratojen kiertämisen Hintsa jätti kauden 2013 jälkeen.

Hintsa oli kahdesti naimisissa. Häntä jäi kaipaamaan kuusi lasta.

Hintsan perheen toivomuksesta kukaan hänen kanssaan yhteistyötä tehnyt urheilija tai valmentaja ei keskiviikkona kommentoinut suru-uutista.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Lionel Messin nolasi vastustajat kahdella askeleella ja teki eurooppalaista jalkapallohistoriaa

  2. 2

    Mestaruuden ratkaissut jalkapallotähti käyttäytyi nykyajalle tyypillisen tökerösti – Leo Komarov hyväksyi anteeksipyynnön

  3. 3

    Winnipegin päävalmentaja kertoo yllättävän asian, jossa näkee Patrik Laineella parannettavaa: ”Ei maalinteko ole vain hänen vastuullaan”

  4. 4

    Jesse Puljujärvi väläytti kikkapankkiaan: ”Vaikka välillä ei tuollaisia ole näkynyt, niin ovat ne taidot olleet siellä olemassa”

  5. 5

    Etelä-Korean kisakeittiöt suojataan urheilijoilta – suorituspaikoilla on ”99-prosenttisesti valmista”, vaikka kaikki penkit puuttuisivat

  6. Näytä lisää
  1. 1

    ”Koululaiset eivät jaksa kävellä kilometriä hengästymättä” – HS kokosi asiantuntijoiden paneelin pohtimaan, miten suomalainen juoksu palautetaan huipulle

    Tilaajille
  2. 2

    Lauri Markkanen pysäytti Latvian Yksisarvisen – Chicago kaatoi nitropelissä New Yorkin

  3. 3

    Entinen SM-liigamaalivahti teki tylyn tempun ja sai siitä melkoisen hyödyn – ”Todella nerokas idea”

  4. 4

    José Mourinho on pahoillaan erotuomarin puolesta – Pep Guardiola: ”Olen onnellinen, että voitamme tällä tavalla”

  5. 5

    Lionel Messin nolasi vastustajat kahdella askeleella ja teki eurooppalaista jalkapallohistoriaa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Venäjän lippu ei liehu olympialaisissa, KOK antoi maan varapääministerille elinikäisen porttikiellon – ”Tämä on vahva viesti myös muille – urheilussa ei suvaita vilppiä”

  4. 4

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  5. 5

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    3. 3

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    4. 4

      Nainen ajoi avioparin yhteisillä autoilla yli 40 vuotta, eron jälkeen mies sai kaikki bonukset liikennevakuutuksesta – ”Hän on perheessämme hoitanut paperiasiat”

    5. 5

      Nobel-palkittu Ican-järjestö: Miljoonia tappava ydintuho on yhden kiukunpuuskan päässä

    6. 6

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    7. 7

      Lionel Messin nolasi vastustajat kahdella askeleella ja teki eurooppalaista jalkapallohistoriaa

    8. 8

      Hoitoon hakeutuvat peliriippuvaiset pelaavat keskimäärin 470 euroa viikossa – laaja selvitys paljastaa rahapeliongelman todellisen luonteen

    9. 9

      Olga Romanoffista kaavailtiin prinssi Charlesin puolisoa – Tsaarin jälkeläinen ja suomalaista sukua oleva ruhtinatar esittelee nyt kotinsa ja sanoo: ”Kukaan ei välitä titteleistä pätkääkään!”

      Tilaajille
    10. 10

      Turvallisuus­kysymyksissä kuuluu Venäjältä kummia: ”Tilanne Itämerellä on lauennut ja eniten tilanteeseen on vaikuttanut Suomen ja Ruotsin kanta”, julistaa valtion radiokanava

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    3. 3

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    4. 4

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    5. 5

      Näin sotesta tuli sekundaa, ja isot yritykset voittavat – professori Heikki Hiilamo kirjoittaa puheenvuorossaan, että Suomeen on tulossa nykyistä huonompi terveydenhoito

      Tilaajille
    6. 6

      Olga Romanoffista kaavailtiin prinssi Charlesin puolisoa – Tsaarin jälkeläinen ja suomalaista sukua oleva ruhtinatar esittelee nyt kotinsa ja sanoo: ”Kukaan ei välitä titteleistä pätkääkään!”

      Tilaajille
    7. 7

      ”Osakas laittoi kätensä hameeni alle” – Juristialan naiset kertovat kourimisesta, vähättelystä sekä syrjinnästä, ja vaativat häirinnälle loppua

    8. 8

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    9. 9

      Maailmalla leviää ”sydäntäsärkevä” video nälkään sulalla maalla nääntyvästä jääkarhusta – National Geographicin kuvaaja kertoo itkeneensä kuvatessaan eläimen kärsimystä

    10. 10

      Washingtonissa ei nykyään keskustella kuin yhdestä asiasta, kuinka kauan tämä voi jatkua? – Presidentti Trumpille on kuitenkin vaikeaa antaa potkut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    4. 4

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Suomalaismies otti kuvaa Schwarzenegger-seinämaalauksesta, kun tämä ilmestyikin paikalle – Kuva julkaistiin Redditissä, aiheutti raivoa ja lopulta Arska itse ilmestyi nettiin kertomaan, mistä on kyse

    11. Näytä lisää