Urheilu

Matias Koski rikkoi legendaarisen SE:n ja ui MM-kisojen finaaliin

Suomalainen uimari Matias Koski rikkoi yhden vanhimmista Suomen ennätyksistä, kun hän pyyhki historiaan Antti Kasvion 24 vuotta vanhan 200 metrin vapaauinnin lyhyen radan SE:n.

Koski voitti välieränsä Windsorissa Kanadassa 25 metrin matkalla ja iski taululle ajan 1.43,68. Kasvio ui Pariisissa 2. helmikuuta 1992 ajan 1.44,14, joten ennätys kohentui 46 sadasosaa.

Kosken joutui uimaan melko ”kylmässä” erässä, mutta aika riitti neljäntenä finaaliin. Välierien nopein oli Trinidad&Tobagoa edustava Dylan Carter, joka ui ajan 1.42,90.

Kertoo melko paljon Kasvion ennätyksen kovuudesta, että hänen ajallaan olisi vieläkin päästy seitsemäntenä finaaliin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kasvio ja Jani Sievinen olivat suomalaisen uinnin ennätyskoneita 1990-luvun alussa. Kasvio voitti Bracelonan olympialaisissa 1992 pronssia juuri 200 metrillä ja kaksi vuotta myöhemmin MM-kultaa Roomassa. Ne kisat käytiin pitkällä radalla. Windsorin MM-kisat ovat lyhyellä radalla.

Matias Koski on 22-vuotias uimari, joka muutti jo kolmevuotiaana Yhdysvaltoihin, mutta on Suomen kansalainen ja edustaa Suomea.

Kasvion Suomen ennätykset ovat olleet tavoittamattomissa, mutta Koski on noukkinut niitä yksi kerrallaan. Muun muassa 800 metrin pitkän radan SE:tä hän kohensi tannoin.

Kosken finaali uidaan ensi yönä kahden jälkeen Suomen aikaa. Ensin Jenna Laukkanen ui oman finaalinsa ja perään on Kosken vuoro.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Uinti
  • MM-kisat
  • Heikki Miettinen
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

  2. 2

    Korisnuoret pelastanut Donald Trump oli vaihteeksi saada kaikki puolelleen, mutta möhli tilanteen huomionkipeydellään – sai lopulta toivomansa

  3. 3

    Kirja kertoo karun tarinan: Pituushyppääjä Rainer Stenius virui 50 päivää kuolleena – taloyhtiön huoltomies löysi sattumalta

  4. 4

    ”Keskityn vain huomiseen harjoitukseen” – jättääkö valmentajakomeetta Valioliigan yllättäjän?

  5. 5

    Donald Trumpin pyyntö auttoi – varastelevat koripalloilijat pääsivät Kiinasta kotiin Yhdysvaltoihin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

  2. 2

    ”Päivänvalossa urheillaan ja yöllä rokataan” – Fitness-maailmanmestari Camilla Rauhala laulaa ronskisti mutta elää terveellisesti ja kurinalaisesti kuin burleski-nunna

  3. 3

    Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

  4. 4

    Kirja kertoo karun tarinan: Pituushyppääjä Rainer Stenius virui 50 päivää kuolleena – taloyhtiön huoltomies löysi sattumalta

  5. 5

    Sebastian Aho nousi ratkaisijaksi –Patrik Laine sivusi ennätystään

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

  2. 2

    Jari Mönkkösen elämän pahin painajainen toteutui: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy liikuttamaan vain päätään – ”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

  3. 3

    Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

  4. 4

    Korisnuoret pelastanut Donald Trump oli vaihteeksi saada kaikki puolelleen, mutta möhli tilanteen huomionkipeydellään – sai lopulta toivomansa

  5. 5

    ”Päivänvalossa urheillaan ja yöllä rokataan” – Fitness-maailmanmestari Camilla Rauhala laulaa ronskisti mutta elää terveellisesti ja kurinalaisesti kuin burleski-nunna

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      New Yorkissa siskoni sopeutui hyvin joukkoon – Suomessa moni katsoo häntä kuin hänessä olisi jotain vikaa, ja se tuntuu pahalta

    2. 2

      Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

    3. 3

      Maailma teki uskomattoman tempun ja torjui happosateet ja otsonikadon – nyt 15 000 tutkijaa vetoaa ihmiskunnan selviämisen puolesta, mutta suurimpaan ongelmaan ei löydy ratkaisua

    4. 4

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    5. 5

      Hallitusneuvottelujen katkeaminen vei Saksan poliittiseen kriisiin – Angela Merkelin aika voi olla ohi

    6. 6

      Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

    7. 7

      Kädet eivät toimineet, mutta silti Matti ja Outi todettiin työkykyisiksi – Pitkäaikaissairaat pelkäävät, että työttömyysturvan leikkaukset ovat uusi rangaistus etenkin heille

      Tilaajille
    8. 8

      Tuntuuko, että kaikki muuttuu vaarallisemmaksi? Olet oikeassa, ja on terveellistä tunnustaa se

    9. 9

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    10. 10

      Cheek kertoo, millainen on Jare Tiihonen – väkivaltaa, rötöstelyä ja kaksisuuntainen mielialahäiriö

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    2. 2

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – Voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen?

      Tilaajille
    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

    5. 5

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    6. 6

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    7. 7

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    8. 8

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    9. 9

      Himoliikkuminen on maailmassa vain harvan oikeus – Suomessakin on ihmisiä, jotka eivät liiku lainkaan, erot tyttöjen ja poikien välillä näkyvät jo 3-vuotiaana

    10. 10

      Kaksion saa jo lähes yksiön hinnalla pääkaupunkiseudulla – Katso, mitä pienet asunnot maksavat omalla alueellasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Parisuhde tuhon partaalla – asiantuntija ja HS:n lukijat kertovat, millaiset syyt ajavat parit harkitsemaan eroa ja mikä lopulta sai pysymään yhdessä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää