Urheilu

Marcus Sandell keskeyttää kilpailukautensa selkäongelmien takia: ”Tämä päätös on erityisen vaikea”

Helsinkiläinen alppihiihtäjä Marcus Sandell keskeyttää kilpailukautensa selkävaivojen takia.

Sandell on yltänyt maailmancupin suurpujotteluissa 16 kertaa kymmenen parhaan joukkoon ja parhaimmillaan neljänneksi.

Tämän kauden mc-avauksessa Itävallan Söldenissä Sandell oli ensimmäisen kierroksen seitsemänneksi nopein.

Sen jälkeen hän ei ole pystynyt laskemaan täysipainoisesti selkävaivojensa takia, ja lopulta hän päätti keskittyä selkänsä kuntouttamiseen. Päätös mahdollisesta leikkauksesta tehdään myöhemmin tässä kuussa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Olen valitettavasti joutunut urani jatkon kannalta tekemään vaikean päätöksen. Minun täytyy keskeyttää tämä kausi ja keskittyä lähikuukausien aikana selkäni kuntouttamiseen lääkäreiden avustuksella. Olen edelleenkin hyvänä päivänä nopea, kuten Söldenissä osoitin, ja siksi tämä päätös on erityisen vaikea. Valitettavasti en ole Söldenin jälkeen voinut laskea yhtäkään normaalia harjoituslaskua”, 29-vuotias Sandell sanoo yhteistyökumppaneille ja medialle laatimassaan avoimessa kirjeessä.

Sandell on kamppaillut selän välilevypullistumien kanssa jo kolmisen vuotta.

Hänellä on todettu välilevypullistumat neljässä nikamavälissä ja luunmuutoksia kahdessa nikamassa.

”Olemme lääkäreiden, valmentajien ja fysiikkatiimini kanssa kokeilleet kaikki mahdolliset keinot saada selkäni laskukuntoon. Valitettavasti mikään näistä ei helpota tai ratkaise tilannetta.”

Sandellin mukaan mahdollisuutet kuntoutua ovat lääkärien mielestä yhä hyvät.

”Lähitavoitteeni on palata mahdollisimman vahvana ensi kaudella ja taistella mitaleista vuoden 2018 olympialaisissa. Haluan vielä jatkaa uraani ainakin vuoden 2022 olympialaisiin asti ja tulen tekemään kaikkeni, niin kuin tähänkin asti, jotta voisin saavuttaa tavoitteeni.”

Marcus Sandellin avoin kirje kokonaisuudessaan:

Hei,

Kuten moni teistä jo tietää, olen syksystä 2013 lähtien taistellut selän välilevypullistumien kanssa. Selän ongelmat ovat edellisinä vuosina vaikuttaneet kisoihin ja harjoitteluun, mutta olen kuitenkin pystynyt suurpujottelussa kisaamaan maailman huipulla. Olemme lääkäreiden ja valmentajien kanssa seuranneet selkäni tilannetta tarkasti, ja olen valitettavasti joutunut urani jatkon kannalta tekemään vaikean päätöksen. Minun täytyy keskeyttää tämä kausi ja keskittyä lähikuukausien aikana selkäni kuntouttamiseen lääkäreiden avustuksella.

Olen edelleenkin hyvänä päivänä nopea, kuten Söldenissä osoitin, ja siksi tämä päätös on erityisen vaikea. Valitettavasti en ole Söldenin jälkeen voinut laskea yhtäkään normaalia harjoituslaskua. Olemme lääkäreiden, valmentajien ja fysiikkatiimini kanssa kokeilleet kaikki mahdolliset keinot saada selkäni laskukuntoon mm. erilaisilla hoitotavoilla, erilaisilla hoitolaitteilla ja lukemattomilla injektioilla kuukausittain Münchenissä kansainvälisesti tunnetun urheilulääkärin Dr.Müller-Wohlfahrtin luona. Valitettavasti mikään näistä ei helpota tai ratkaise tilannetta.

Tavoitteeni on taistella maailmancupissa suurpujottelucupin voitosta sekä arvokisoissa mitaleista, ja olen urani aikana todistanut, että tämä on mahdollista. Se tosin vaatii, että olen 100% kunnossa, jotta voin kehittyä päivittäisissä harjoitteluissa ja kisata mahdollisimman tehokkaasti. Tällä hetkellä minulla ei ole mahdollisuutta saavuttaa tavoitettani, eikä myöskään tulevaisuudessa, jos en nyt löydä lääkäreiden kanssa parasta mahdollista toimenpidettä selkäni kuntoon saamiseksi.

Selässäni on välilevypullistumia L1/L2 -, L2/L3 -, L4/L5 - ja L5/S1 -väleissä sekä luunmuutoksia L4- ja L5- nikamissa. Tämä tietenkin kuulostaa rajulta, mutta lääkärit näkevät, että mahdollisuuteni kuntoutua ovat hyvät. Haluan vielä jatkaa uraani ainakin vuoden 2022 olympialaisiin asti ja tulen tekemään kaikkeni, niin kuin tähänkin asti, jotta voisin saavuttaa tavoitteeni.

Lähitavoitteeni on palata mahdollisimman vahvana ensi kaudella ja taistella mitaleista vuoden 2018 olympialaisissa. Tämä on ainut ja paras ratkaisu, ja haluan antaa itselleni mahdollisuuden saavuttaa potentiaalini. En malta odottaa, että pääsen harjoittelemaan ja taistelemaan voitoista ilman rajoitteita ja kipuja!

Terveisin,

Marcus
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Alppihiihto
  • maailmancup
  • Jussi-Pekka Reponen
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Lauri Markkanen avasi NBA-uransa kuin tähti – löi Chicago Bullsin aloitus­viisikossa pöytään kaikkien aikojen suomalaislukemat: ”Käytin mahdollisuuteni”

  2. 2

    H&M:n pääomistajan miljardööritytär osti esteratsastaja Peder Fredricsonille pienen ja ruman hevosen – tuloksena olympiahopeaa ja EM-kultaa

  3. 3

    Brendon Hartleyn F1-ura alkaa rangaistuksella

  4. 4

    ”Stewardien armeija” suojelee kilpahevosten terveyttä salajuonilta – mutta miksi ihmeessä pissapurkeista löytyy ihmisten psyykenlääkkeitä?

  5. 5

    Hanno Möttölä näkee Chicagon surkeuden Lauri Markkasen kannalta ideaalina: ”Lauri on eri puusta veistetty”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lauri Markkanen avasi NBA-uransa kuin tähti – löi Chicago Bullsin aloitus­viisikossa pöytään kaikkien aikojen suomalaislukemat: ”Käytin mahdollisuuteni”

  2. 2

    H&M:n pääomistajan miljardööritytär osti esteratsastaja Peder Fredricsonille pienen ja ruman hevosen – tuloksena olympiahopeaa ja EM-kultaa

  3. 3

    Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”

  4. 4

    Mestarien liigan historiaa tehneen maalivahdin emämoka ratkaisi pelin – paljasti, mitä Manchester Unitedin tähtihyökkääjä sanoi lohdutuksena

  5. 5

    ”Stewardien armeija” suojelee kilpahevosten terveyttä salajuonilta – mutta miksi ihmeessä pissapurkeista löytyy ihmisten psyykenlääkkeitä?

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Suomalainen Mikael Heerman osallistui maailman rankimpaan juoksukisaan – Barkley Marathon on liki sadistinen koettelemus, jonka maaliin on päässyt vain kourallinen ihmisiä

    Tilaajille
  2. 2

    Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”

  3. 3

    Emilia Bottas vaihtoi uinnin esteratsastukseen vasta aikuisena ja kilpailee jo Helsinki Horse Show’ssa – ”Nyt on helpompi joustaa Valtterin kilpailujen mukaan”

  4. 4

    Lauri Markkanen avasi NBA-uransa kuin tähti – löi Chicago Bullsin aloitus­viisikossa pöytään kaikkien aikojen suomalaislukemat: ”Käytin mahdollisuuteni”

  5. 5

    Järjettömästä katsomoväkivallasta epäilty pidätettiin Yhdysvalloissa – NFL-otteluissa fanien yhteenotot ovat arkipäivää

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    2. 2

      Nyt se on varmaa: Länsimetron liikenne alkaa aikaisintaan marraskuussa – ”Onnistuneita koeajopäiviä ei vielä ole”

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Pam syyttää: Tamperelaisessa K-Supermarketissa seksuaalista häirintää – kauppias irtisanoutui: ”Totta kai kiistän kaiken”

    5. 5

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    6. 6

      Asiakas virtsasi myynnissä olleiden työkalujen päälle myymälässä Kampissa – motiivi on vielä arvoitus

    7. 7

      Facebookin Messenger haluaa, että tunnemme itsemme hylätyiksi – Tämän takia nähtyyn viestiin vastaamatta jättäminen satuttaa

    8. 8

      Ruokavalio halutaan osaksi masennuksen hoitoa maailmalla, ja Suomessakin käynnistyi juuri tutkimushanke aiheesta – Nämä asiat masennuksen ja syömisen yhteydestä tiedetään

    9. 9

      Kaksivuotias lapsi kuoli jäätyään Ikean lipaston alle Yhdysvalloissa – lipastot ovat aiheuttaneet kuolemaan johtaneita onnettomuuksia aiemminkin

    10. 10

      Luulitko, että Suomi homehtuu? Asuin­taloissa paljon vähemmän home­ongelmia kuin on luultu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    4. 4

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    5. 5

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    6. 6

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    7. 7

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    8. 8

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    9. 9

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    10. 10

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää