Urheilu

Koko Venäjän maajoukkue saatetaan sulkea ulos Lahden MM-hiihdoista – ”Vielä ei tiedä, mitä tulee”, sanoo Harri Syväsalmi

Suekin Syväsalmi: Kansainvälisen hiihtoliiton on pakko toimia.

Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n johto ei voi enää ummistaa silmiään Venäjän hiihdon dopingille, korostaa Suomen urheilun eettisen keskuksen Suekin pääsihteeri Harri Syväsalmi.

”Vielä ei ole käyty pohjamudissa, mutta nyt ollaan lähellä pohjaa ja pinnan alla”, Syväsalmi sanoo.

Venäjän maajoukkueen hiihtäjiä on jo asetettu väliaikaiseen kilpailukieltoon.

Kovin mahdollinen jatkotoimi on, että koko Venäjän maastohiihdon maajoukkue suljetaan ulos Lahden MM-kisoista helmi-maaliskuussa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Vielä ei tiedä, mitä tulee. On erittäin epätodennäköistä, että ainakaan nyt esille tulleet [urheilijat] kilpailevat Lahden MM-hiihdoissa”, Syväsalmi sanoo.

Sen sijaan uskottavan testihistorian osoittava urheilija voisi kilpailla Lahdessa samalla periaatteella kuin osa venäläisistä urheilijoista oli mukana Rion kesäolympialaisissa.

Syväsalmen mukaan muutos ei ole mahdollista ilman kovia toimia.

Huippuhiihtäjistä kilpailukiellossa ovat Aleksandr Legkov, Maksim Vylegžanin, Jevgeni Belov ja Aleksei Petuhov.

Ainakin Legkov ja Belov valittavat päätöksestä. Molemmat elättelevät toiveita kilpailla vuodenvaihteessa alkavalla Tour de Skillä.

Suomen Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala ei ole huolissaan, jos Venäjä tai venäläisiä hiihtäjiä suljetaan ulos Lahdesta.

”Se ei vaikuta yleisömääriin, ja se voi olla tässä tilanteessa myönteinen asia. FIS on kovassa paineessa”, Kulmala sanoo.

Hän kuulee lisää asiasta Tour de Skin aikana, jolloin hän tapaa FIS:n pääsihteerin Sarah Lewisin.

Yli 100 maailmancupissa kilpailevaa hiihtäjää on kokoamassa FIS:lle ja Kansainväliselle olympiakomitealle KOK:lle vetoomusta Venäjän hiihdon takia.

Hiihtäjien mukaan FIS:n ja KOK:n suhtautuminen niin sanottuun McLarenin kohuraportin paljastuksiin on ollut häiritsevän suvaitsevaista ja että se on vahingoittanut olympiaurheilijana toimimisen uskottavuutta.

Syväsalmen mukaan FIS:n puheenjohtaja Gian-Franco Kasper ja KOK:n puheenjohtaja Thomas Bach eivät voi vähätellä hiihtäjien vetoomusta.

”Bach ja Kasper eivät voi sanoa, että höpö, höpö. Vetoomus on pakko ottaa vakavasti”, Syväsalmi sanoo.

Yhdysvaltalainen hiihtäjä Kikkan Randall on koonnut nimiä noin kymmenen maan hiihtäjiltä. Heidän joukossaan on myös suomalaisia, kuten Aino-Kaisa Saarinen.

Syväsalmen mukaan koko hankkeen puuhanaisena on kanadalainen olympiahiihtäjä ja -mitalisti Beckie Scott. Hän vaikuttaa Kansainvälisen antidopingtoimiston Wadan urheilijakomissiossa. Randall puolestaan on maastohiihdon edustaja FIS:n urheilijakomissiossa

”Scottilla on paljon painoarvoa, ja hänen vaikutuksensa näkyy”, sanoo Syväsalmi, jota on pyydetty Wadan kansallisten antidopingkomiteoiden tilapäiseen työryhmään.

Syväsalmi odottaa nyt toimia kokeneelta Vitali Smirnovilta. Venäjän entinen olympiakomitean 81-vuotias puheenjohtaja ja KOK:n pitkäaikainen jäsen on nimetty maan antidopingjärjestelmän uudistajaksi.

”Venäjä on vihdoin myöntänyt, että kyse on ollut institutionaalisesta, valtiojohtoisesta dopingista. Se on myös aloittanut korjausliikkeet ja tunnustanut, muttei ole vieläkään tunnistanut ongelmaa”, Syväsalmi sanoo.

Hänen mukaansa tilanne on huolestuttava, jos valtio ei ole tiennyt, että Venäjän turvallisuuspalvelu FSB on ollut mukana manipuloimassa dopingnäytteitä Sotšin talviolympialaisissa vuonna 2014.

Venäläisiä urheilijoita uhkaa sulkeminen myös ampumahiihdon MM-kisoista, jotka pidetään helmikuussa Itävallassa. Kansainvälisen ampumahiihtoliiton IBU:n mukaan 31 venäläistä ampumahiihtäjää epäillään dopingista.

”IBU:n uskottavuuden kannalta sen on pakko toimia. IBU ei voi uida vastavirtaan, vaikka se on ollut puheenjohtajansa kautta hyvin Venäjä-mielinen”, Syväsalmi huomauttaa.

IBU:n norjalainen puheenjohtaja Anders Besseberg on käynyt Venäjällä karhumetsällä ja tukenut maailmancupin osakilpailujen järjestämistä Hanty-Mansijskissa.

Venäjän ampumahiihtoliitto perui painostuksen alla tämän vuoden maailmancupin osakilpailun ja nuorten ampumahiihdon MM-kilpailut Tjumenissa.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Doping
  • Hiihto
  • Ampumahiihto
  • Ari Pusa
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    F1:Hyperpehmeillä renkailla entistä hurjemmat kierrosajat

  2. 2

    Teemu Ramstedt harmissaan kohukiekkoilijoiden elämäkerroista: ”Arki ei ole enää sitä”

  3. 3

    HJK:n ykkösvahti lähtee Puolaan

  4. 4

    Hiihdon MM-mitalisti Krista Pärmäkoski jättää Linnan juhlat väliin – ratkaisu voi auttaa hänen olympiamenestystään

  5. 5

    ”Pääasia, että on suurempi kuin norjalaisilla” – Suomen uudessa suksihuoltorekassa on myös yläkerta urheilijoita varten

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Hiihtäjä Ristomatti Hakolan puheissa ei ole suodatinta mutta lukupäätä riittää – pyrki ja pääsi oikeustieteelliseen, kun ei voinut selkävaivan takia harjoitella

  2. 2

    Koripallo sahaa ahneuksissaan omaa oksaansa – ja niin tekee myös moni suomalainen NHL-kiekkoilija

  3. 3

    USA:n voimistelujoukkueen lääkäri on myöntänyt syyllisyytensä seksuaaliseen hyväksikäyttöön – edessä on 25 vuoden vankeustuomio

  4. 4

    Ruotsalainen yleisurheilija väittää: joukkuekaveri raiskasi Helsingissä Suomi–Ruotsi-maaottelun jälkeen – Ruotsin yleisurheiluliiton puheenjohtaja tuomitsee täysin väitetyn teon

  5. 5

    Hiihtotähti Therese Johaug vihdoin tunnustaa oman vastuunsa dopingkäryssä – ”Tämä olisi pitänyt sanoa paljon aikaisemmin”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

  2. 2

    Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

  3. 3

    Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

  4. 4

    Jari Mönkkösen elämän pahin painajainen toteutui: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy liikuttamaan vain päätään – ”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

  5. 5

    ”Päivänvalossa urheillaan ja yöllä rokataan” – Fitness-maailmanmestari Camilla Rauhala laulaa ronskisti mutta elää terveellisesti ja kurinalaisesti kuin burleski-nunna

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    2. 2

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    3. 3

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    4. 4

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    5. 5

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    6. 6

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    7. 7

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    8. 8

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    9. 9

      Oikeusministeri Häkkänen linjaa alkuvuodesta, ovatko seksuaali­rikoksista annetut rangaistukset riittäviä – ”Nyt on tarpeellista arvioida sääntelyä uudestaan”

    10. 10

      Neuvostoliittolaisista sotahirvistä uutisointi ja haluttomuus myöntää aprillipilaan haksahtamista toivat Ylelle ja Iltalehdelle langettavat tuomiot JSN:ltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    2. 2

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    5. 5

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    6. 6

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    7. 7

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    8. 8

      Taksikuski raiskasi illan viimeisen asiakkaan Helsingin Suutarilassa ja valitti tuomiostaan – hovioikeus piti tuomion ennallaan

    9. 9

      Aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan kanssa, oikeus vapautti raiskaussyytteestä – rikosoikeuden professorit kummastelevat tilannetta

    10. 10

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    9. 9

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    10. 10

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    11. Näytä lisää