Urheilu

Tenniksen kauhukakaralla mahdollisuudet maailman ykköseksi: ”Kunhan saa kanavoitua turhautumisensa”

Australia oli aikoinaan tennismaa, joka tuotti maailman ykköspelaajia. Sitten Lleyton Hewittin parhaiden päivien on virta tyrehtynyt, mutta nyt on pientä valoa näkyvissä.

Kauhukakara Nick Kyrgiosilla olisi mahdollisuudet nousta lajin ykköseksi, kunhan hän ”saa kanavoitua turhautumisensa oikealla tavalla, kun asiat eivät mene hänen haluamallaan tavalla”.

Näin arveli entinen tähtipelaaja Rod Laver, joka voitti urallaan 11 grand slam -turnausta ja kahdesti grand slamin eli neljä suurta turnausta samana vuonna.

”Lahjakkuudeltaan hän voisi olla maailman paras, mutta vain, jos hän saa asiansa sujumaan”, Laver sanoi Melbournessa uutistoimisto Reutersin mukaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Hän pelaa välillä häikäisevää tennistä, mutta sitten menettää otteensa ja keskittyy muihin asioihin”, Laver sanoi.

Vähään aikaan Kyrgios, 21, ei nouse maailman ykköseksi, kun hän kärsii edelleen pelikieltoa, jonka hän sai viime vuoden puolella. Syy oli ottelun läskiksi lyöminen Shanghain masters-turnauksessa. Hän palaa kentille Australian avoimessa mestaruusturnauksessa, joka alkaa tammikuun puolivälissä.

Kyrgios on saanut useita vastustajia hermostumaan ja herättänyt toistuvasti pahennusta teoillaan ja puheillaan. Välillä hän on sanonut inhoavansa tennistä ja lopettavansa ja siirtyvänsä koripalloammattilaiseksi. Toisinaan hän heitellyt mailoja ja meuhkannut muilla tavoin.

Laver sanoi, että Kyrgios tarvitsee itsehillintää kentälle, ja vastoinkäymisten sietämistä eikä mailojen heittelyä. ”Se on oppisprosessi lajissa nimeltä tennis.”

Omana aikanaan Laver, 78, oli yksi lajin herrasmiehistä, mutta myös viiltävän hyvä pelaaja.

Australian avoin mestaruusturnaus käynnistyy 16. tammikuuta.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tennis
  • Heikki Miettinen
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Hermopeliä Kanariansaarilla, kun myrsky lykkäsi toistamiseen yksinsoutajien lähtöä Atlantin yli soudettavaan kisan

  2. 2

    Iivo Niskaselle takaisku – ei kilpaile viikonloppuna Italian maailmancupissa: ”On viisautta jättää nyt kisat väliin”

  3. 3

    Suomen naiset hurjassa iskussa EM-uinneissa – maakiintiö koitui Veera Kivirinnan kohtaloksi

  4. 4

    Ruotsin yleisurheilun ahdisteluskandaali paisuu: Neljä uutta henkilöä kertonut ahdistelusta – ”yksi tapauksista on vakava”

  5. 5

    Sam Öhman soutaa yksin alasti yli Atlantin – ”Jos ei tee mitään, saapuu Karibialle noin 160 vuorokauden kuluttua”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  2. 2

    Alppihiihtotähti ei halua edustaa Trumpin hallintoa olympialaisissa – järkyttyi saamastaan palautteesta

  3. 3

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  4. 4

    Ranskan ympäriajon nelinkertainen voittaja jäi kiinni dopingista – selityksenä voimakkaiden astmaoireiden hoitaminen

  5. 5

    Edis Tatli palasi Euroopan mestariksi ja haluaa MM-otteluun: ”Nyt kiitän Jumalaa, perhettä, ystäviä ja sponsoreita, kaikkia”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  4. 4

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  5. 5

    Jesse Puljujärven nykyvire kerää ylistystä – tärkeän tilaston ykkösenä: ”Taisi katsoa liikaa Lainetta ja Matthewsia”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

    2. 2

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    3. 3

      Helsingin historiallisen päärautatieaseman kylkeen rakennetaan moderni laajennusosa – Scandic avaa jättimäisen hotellin raiteiden viereen

    4. 4

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    5. 5

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    6. 6

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Anneli Auer hakee ennätyksellisen suuria lisäkorvauksia valtiolta – Asianajaja: ”Kolme nuorinta lasta pitivät äitiään murhaajana”

    10. 10

      EU-johtaja Tusk suututti jäsenmaat, parlamentaarikot ja komissaarit haukkumalla turvapaikkapolitiikkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    5. 5

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    6. 6

      Poliisi kiinnostui Sunny Car Centerin kadonneista miljoonista – Konkurssipesä: rahaa meni ”hupifirmalle” ja mausteyhtiölle

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    11. Näytä lisää