Urheilu

HS:n lukijat haluavat naisille ja miehille samat hiihtomatkat – FIS:n pomo perustelee nykykäytäntöä tasoerolla

Toblach. Naisilla ja miehillä pitäisi olla hiihdon maailmancupissa ja arvokisoissa samat kilpailumatkat.

HS:n verkkokyselyyn vastanneista lähes 90 prosenttia on tätä mieltä.

Nyt naisten matkat ovat keskimäärin noin 60 prosenttia miesten matkoista.



Suomen päävalmentaja Reijo Jylhä arveli HS:lle, että matkojen pituusero on jäänne jostain 1950-luvulta. Ajalta, joilloin naiset tulivat kilpahiihtoon.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hän toivoi, että Kansainvälinen hiihtoliitto FIS ottaisi asian keskusteltavaksi.

FIS:n maastohiihtokomitean norjalaisen puheenjohtajan Vegard Ulvangin mukaan asiasta on keskusteltu ”aika ajoin” 20:n viime vuoden aikana.

”Perustelu, että matkoja ei ole tehty yhtä pitkiksi, on aina ollut se, että naisissa ensimmäiseen minuuttiin mahtuu tuloksissa paljon vähemmän urheilijoita kuin miehissä. Pidemmät matkat lisäisivät eroa parhaitten välillä. Siksi suurin osa maista on sitä mieltä, että samat matkat tekisivät niistä vähemmän houkuttelevia yleisölle”, Ulvang kirjoitti HS:lle sähköpostitse.

Ulvangin mukaan keväisissä kyselyissä 70 prosenttia urheilijoista on halunnut pitää matkat nykyisellään.

Kilpailun kesto ja sen myötä tv-aikojen sovittelu ei ole Ulvangin mukaan mikään peruste nykyisille matkoille.

Ulvangilla ja Suomen edustajana FIS.n maastohiihtokomiteaan kuuluvalla Juha Kolulla on erilaiset näkemykset, mitä komiteassa on asiasta puhuttu.

Kolun mukaan hiihtomatkojen pituus ei ole ollut komiteassa esillä ainakaan niiden kuuden vuoden aikana, jolloin hän on ollut siellä Suomen edustajana.

Kolun mukaan urheilijoille suunnatuissa kyselyissä ei ole käsitelty tätä asiaa. Sen sijaan sprinttien pituus on ollut esillä.

Aino-Kaisa Saarinen sanoi HS:lle, että hän ei ole koskaan pohtinut tätä asiaa.

Jos se olisi ollut esillä FIS:n kyselyissä, hän varmaan olisi pohtinut.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hiihto
  • maailmancup
  • Jussi-Pekka Reponen
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Alppitähti Anja Pärson joutui tiuhaan seksuaalisen häirinnän uhriksi: ”Yhteen aikaan tietyt miehet tekivät siitä urheilulajin”

  2. 2

    Robert Helenius ottelee lauantaina: Asiantuntija tyrmää titteliottelun arvon, vastustajakin vaihtui viime hetkillä

  3. 3

    Jokerien voittoputki jatkui, Zapolski ylsi ennätykseen – ”Hän ollut selkäranka tälle joukkueelle”

  4. 4

    Entisen hiihtolääkärin hurja selviytymistarina: Putosi railoon, harhaili päiviä jäällä ja söi raakaa lintua – selitti etsineensä puhelinkoppia

  5. 5

    Jori Lehterä joutui sivuraiteille uudessa NHL-seurassaan: ”Paha sanoa miksi, kun en vastaa peluutuksesta”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Suomalainen Mikael Heerman osallistui maailman rankimpaan juoksukisaan – Barkley Marathon on liki sadistinen koettelemus, jonka maaliin on päässyt vain kourallinen ihmisiä

    Tilaajille
  2. 2

    NBA-mestarivalmentaja haukkuu Donald Trumpin tämän valehdeltua Obaman ja muiden edeltäjiensä teoista: ”Tämä mies on sieluton pelkuri”

  3. 3

    Alppitähti Anja Pärson joutui tiuhaan seksuaalisen häirinnän uhriksi: ”Yhteen aikaan tietyt miehet tekivät siitä urheilulajin”

  4. 4

    Chicago Bullsin valmentaja ei muistanut Lauri Markkasen ikää, mutta ylisanoja riittää: ”Hänellä on mahtava itseluottamus”

  5. 5

    Patrik Laineelle tulokas ketjukaveriksi, Jesse Puljujärven kilpailija ykkösketjuun – 28-vuotias konkari meni suomalaisen ohi NHL:ään

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Suomalainen Mikael Heerman osallistui maailman rankimpaan juoksukisaan – Barkley Marathon on liki sadistinen koettelemus, jonka maaliin on päässyt vain kourallinen ihmisiä

    Tilaajille
  2. 2

    Järjettömästä katsomoväkivallasta epäilty pidätettiin Yhdysvalloissa – NFL-otteluissa fanien yhteenotot ovat arkipäivää

  3. 3

    Donald Trumpia ärsyttävien polvistumisten aloittaja koki tylyn kohtalon – nyt hän syyttää NFL-seuroja salaisesta sopimuksesta

  4. 4

    Huippu-urheilijat kertovat vammojen raatelemasta arjesta: Yhden oma seura väärensi magneettikuvat, toinen kuntoutui 30 000:lla vatsalihasliikkeellä viikossa, kolmas pakotettiin kuumeessa kentälle

  5. 5

    Kaisa Sali tähtää Havaijin raastavassa MM-triathlonissa kolmen parhaan joukkoon – pienikokoisella kestävyysurheilijalla on yllättävä paljastus painostaan

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    5. 5

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    6. 6

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    7. 7

      FT: Miljardööri George Soros antoi valtaosan omaisuudestaan demokratiasäätiöilleen

    8. 8

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    9. 9

      Sortuu, ei sorru... Norjan Mannen-vuori uhmasi viranomaisten romahduttamisyrityksiä

    10. 10

      Uusi kulmakarvojen tatuointimenetelmä villitsee Suomessakin, mutta onko microblading turvallista? Asiantuntija oikoo viisi väärinkäsitystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    5. 5

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    6. 6

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    7. 7

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    8. 8

      Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loisti voimakkaan punainen aurinko

    9. 9

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    7. 7

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää