Urheilu    |   Kommentti

Suomalaishiihtäjien perustaso riittää vihdoin MM-mitaliin – ihmeitä ei enää tarvita

Krista Pärmäkoskeen ja Matti Heikkiseen kohdistui paljon odotuksia, mutta molemmat myös täyttivät ne, kirjoittaa Jussi-Pekka Reponen kommentissaan.

Krista Pärmäkoski ja Matti Heikkinen tekivät Tour de Skillä tempun, joka yhä edelleen on turhan harvinaista suomalaisessa huippu-urhei­lussa.

Heihin kohdistui paljon odotuksia, mutta molemmat myös täyttivät ne odotukset.

Molemmille Tour oli kauden kakkostavoite Lahden MM-kisojen rinnalla, ja Tourilla oli tarkoitus myös edistää kunnon kehittymistä kohti Lahtea.

Oikeastaan viime talven puoliväliin asti näköpiirissä ei ollut yhtään suomalaista hiihtäjää, jonka niin sanottu perustaso enteilisi MM-mitalia normaalisuorituksella.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Oli vain niitä, joilta mitalin saavuttaminen vaatisi itsensä ylittämistä.

Viime kevättalvesta lähtien Pärmäkoski ja Heikkinen ovat takoneet niin tasaisen kovaa tulosta, että nyt voi todeta heidän perustasonsa olevan mitalimenestykseen vaadittavaa luokkaa.


Toisin sanoen mitaliin ei tarvita pieniä ihmeitä. Jo nähdyn kaltaisilla suorituksilla on realistinen mahdollisuus saavuttaa henkilökohtainen mitali.

Toki menestys Tourilla ei ennusta yksi yhteen menestystä MM-ladulla. Kiertueella kyse on suoritustason tasaisuudesta, palautumisesta kilpailusta toiseen ja loppuvaiheessa väsyneenä kilpailemisesta.

MM-kisat ovat tavallaan sarja yksittäisiä kilpailuja, joihin on mahdollista valmistautua ja keskittyä perusteellisemmin.

Siellä kaikki haluavat olla kauden parhaassa vireessään. Tourilla näin ei vielä ollut.

Tästä eteenpäin seuraava runsaan kuukauden jakso on huippuhiihtäjille talven haastavinta aikaa.

Pitää palautua Tourista, pysyä terveenä sekä harjoitella ja kilpailla sen jälkeen sopivasti.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kommentti
  • hiihto
  • Jussi-Pekka Reponen
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Johanna Laitinen, 31, välttelee liikuntaa – silti hän on Suomen vahvin nainen

  2. 2

    Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

  3. 3

    Chicagolla välipäivä, seura hehkuttaa Lauri Markkasen kaukoheittoja sosiaalisessa mediassa

  4. 4

    Neljälle venäläiselle urheilijalle elinikäiset kiellot olympialaisiin, dopingkäryssä kaksi Sotšin mitalistia

  5. 5

    Lauri Markkanen on koripalloon ihastunut ”sieni”, joka uskoo pelaavansa All Stars -ottelussa – yliopistovalmentaja kertoo Pekka-isän pitkästä odotuksesta

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

  2. 2

    Tutkimus: Älä säikähdä, jos lapsesi painii välitunnilla, sillä hän on suomalaisen koulun helmi – ja ihastuttaa maailmalla

  3. 3

    Susijengin MM-karsintavoitosta tulikin huimaava trilleri: ”Ei voi olla kuin tyytyväinen”

  4. 4

    Lauri Markkanen on koripalloon ihastunut ”sieni”, joka uskoo pelaavansa All Stars -ottelussa – yliopistovalmentaja kertoo Pekka-isän pitkästä odotuksesta

  5. 5

    Yli 2 000 ruotsalaista naista on kirjoittanut seksuaalisesta häirinnästä ja machokulttuurista urheilussa – Anja Pärson: ”Miehet kilpailivat, kuka pystyy koskemaan rintoihini”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

  2. 2

    Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

  3. 3

    Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

  4. 4

    Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

  5. 5

    Jari Mönkkösen elämän pahin painajainen toteutui: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy liikuttamaan vain päätään – ”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kolmevuotiaat kertovat, että opettaja antoi pillereitä ja käski olla alasti – Jälleen uusi päiväkoteja koskeva epäily roihautti suuren keskustelun Kiinassa: voiko ammattilaisiin luottaa?

    2. 2

      Mitä tapahtui turvapaikanhakijoiden määrille ruuhkavuoden 2015 jälkeen, ja kuinka moni hakijoista sai luvan jäädä Suomeen? Todennäköisesti monen suomalaisen vastaus on väärä

      Tilaajille
    3. 3

      Näin Mehiläinen pääsee hoitamaan oululaisia verovaroilla: Maaseudun pikkukunta lähti terveysyrityksen välikädeksi

    4. 4

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    5. 5

      ”Sydän kääntyy rinnassa ympäri, kun jokin kone piippaa” – Tällainen on ihan tavallinen päivä Suomen suurimmassa synnytyssairaalassa, jossa syntyy jo viidennes maan vauvoista

    6. 6

      Johanna Laitinen, 31, välttelee liikuntaa – silti hän on Suomen vahvin nainen

    7. 7

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    8. 8

      Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan

    9. 9

      Maailma puhuu sähköautoista, Sotkamossa heräsi uusi toivo – HS vieraili Terrafamen valtavalla kaivoksella, jossa tuotetaan pian akkukemikaaleja

    10. 10

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    2. 2

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    3. 3

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    6. 6

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    7. 7

      Kumpi on terveellisempi valinta, pesto vai majoneesi? Kokeile HS:n visassa, valitsetko samoin kuin ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

    8. 8

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    9. 9

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    10. 10

      Kolmekymppiset ystävykset avasivat Helsinkiin boutique-hostellin, joka työllistää kehitysvammaisia ja maksaa heille kunnollista palkkaa: ”Paras idea ikinä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää