Urheilu

Tekeekö unelmasopimus Valtteri Bottaksesta pian viidennen suomalaisen F1-voittajan? – ”Ehdottomasti urani toistaiseksi suurin vuosi”

Bottaksella on mahdollisuus pujahtaa voittajakerhoon Mika Häkkistä nopeammin.

Valtteri Bottas teki vihoviimeisenä sopimuksen maaliskuussa alkavalle F1-kaudelle. Mutta jo tässä vaiheessa 27-vuotiasta suomalaista voi kuitenkin onnitella kuskimarkkinoiden suurimpana voittajana.

Bottas sai unelmasopimuksen Mercedeksen mestaritiimiin, joka on kolmen viime kauden aikana saavuttanut peräti 51 täysosumaa 59 kisassa. Bottaksella on loistavat lähtökohdat nousta mitä pikimmin F1-historian viidenneksi suomalaisvoittajaksi.

Mercedes osti Bottaksen irti tämän syksyllä Williamsin kanssa tekemästä jatkosopimuksesta. Kun maailmanmestari Nico Rosberg lopetti yllättäen kauden päätyttyä, tallia johtava Toto Wolff keskitti voimansa Bottaksen värväämiseen hänen tilalleen.

Maanantaina kauppa syntyi, ja Williams uutisoi kutsuneensa uransa päättäneen Felipe Massan takaisin Bottaksen korvaajaksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Bottaksen manageriryppääseen kuuluvalla Mika Häkkisellä kesti aikanaan 96 gp-kisaa, ennen kuin voittotili vihdoin avautui. Bottas on ajanut toistaiseksi 77 kisaa – ja nyt hänellä on äärimmäisen hyvä tilaisuus pujahtaa voittajakerhoon Häkkistä nopeammin.

”Olen aina tuntenut niin, että uusi kausi on aina urani tärkein. Nyt tästä tulee ehdottomasti urani toistaiseksi suurin vuosi. Sain Williamsilla yhdeksän palkintosijoitusta, mutta voitto jäi saavuttamatta. Sitä lähdetään nyt hakemaan ensi töiksi”, Bottas hehkuttaa.

Lewis Hamilton on melkoinen tasonmittari Bottakselle, joka on tähän asti on päihittänyt tallitoverinsa.

”Uskon meidän olevan Lewisin kanssa vahva parivaljakko. Kunnioitan häntä niin kuljettajana kuin persoonana. Hän on niin nopea, kuten kaikki tietävät. Hän on erinomainen vertailukohta minulle”, haastetta kaihtamaton Bottas aprikoi.

Rosberg ja Hamilton kirittivät toisiaan yhä huimempaan vauhtiin, ja saman Bottas uskoo jatkuvan Mercedeksellä nytkin.

”Olen vakuuttunut, että pystymme tekemään hyvin töitä yhdessä ja auttamaan tiimiä niin paljon kuin mahdollista. Olemme kokeneita kuljettajia ja ajamme täysillä. Katsotaan, mihin se vie.”
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Formula 1
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Pohjois-Korean maajoukkueen norjalainen päävalmentaja ei ole vielä saanut ohjeita diktaattori Kim Jong-unilta – ”Pelaajani eivät väsy koskaan”

  2. 2

    Superpesiksessä vakava laiminlyönti – Oulun Lippo jätti pelaajiensa vakuutukset maksamatta, myös palkkoja ja veroja on rästissä

  3. 3

    HIFK hylkäsi kellarin –”Kyllä me koville jouduttiin ennen kuin ruvettiin voittamaan”

  4. 4

    Chicago voitti taas NBA:ssa, vaikka Lauri Markkanen istui penkillä

  5. 5

    Päävalmentaja Selin on kestänyt IFK:n linkouksessa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ranskan ympäriajon nelinkertainen voittaja jäi kiinni dopingista – selityksenä voimakkaiden astmaoireiden hoitaminen

  2. 2

    Alppihiihtotähti ei halua edustaa Trumpin hallintoa olympialaisissa – järkyttyi saamastaan palautteesta

  3. 3

    Kiusallinen tilanne kesken seremonian tallentui kameraan: Leo Komarov tarjosi kättä – mestarijoukkueen tähti näpräsi vain kännykkäänsä

  4. 4

    Pakkasta, järkyttävän kallista olutta, ei tietoakaan keskiyön auringosta – Arsenalin Ruotsin kannattajat toivottavat muiden maiden fanit talviseen Östersundiin

  5. 5

    Ruotsin yleisurheilun ahdisteluskandaali paisuu: Neljä uutta henkilöä kertonut ahdistelusta – ”yksi tapauksista on vakava”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  4. 4

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  5. 5

    Jesse Puljujärven nykyvire kerää ylistystä – tärkeän tilaston ykkösenä: ”Taisi katsoa liikaa Lainetta ja Matthewsia”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    2. 2

      Tämä Netflix-elokuva on ehkä paras huono jouluelokuva koskaan, ja joulun suurilmiö – Netflix huolestui niistä 53 ihmisestä, jotka ovat katsoneet sen joka päivä

    3. 3

      Onko parisuhteellasi tulevaisuutta? Yksi pieni tunne saattaa kertoa sen, ja asiantuntijoiden mukaan sitä kannattaa kuunnella

      Tilaajille
    4. 4

      Miksi nuoret aikuiset luulevat muuttuvansa lasten myötä prismaperheeksi?

    5. 5

      Nyt loppui riitely kotitöistä – Jakakaa hommat HS:n kotityökoneella

    6. 6

      ”En koe, että painiminen kuuluu opettajan todelliseen työnkuvaan” – Luokat pullistelevat erityislapsia Helsingin seudulla, eikä yksin jäävien opettajien aika riitä kaikille

    7. 7

      Masentuneesta haahuilijasta Mensaan ja kympin oppilaaksi – Klaus Karkialta diagnosoitiin keskittymishäiriö ja se pelasti hänen elämänsä

      Tilaajille
    8. 8

      Fysioterapeutin mukaan suurin osa kuntoilijoista treenaa aivan liian kovaa – neuvoo ottamaan mallia Iivo Niskasesta

    9. 9

      Puolustusministeri Jussi Niinistö: Suomalaisten siviilien tiedustelu heille kertomatta on hyväksyttävää

    10. 10

      Äänestä joulun 2017 kauneinta Helsinki-piparia! Tänä vuonna kilpaillaan sekä aikuisten että lasten sarjassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    2. 2

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    3. 3

      Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    6. 6

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Kokoomuksen suosio suurempi kuin kertaakaan tänä vuonna, keskustan painui alle 15 prosentin

    9. 9

      Helsingin historiallisen päärautatieaseman kylkeen rakennetaan moderni laajennusosa – Scandic avaa jättimäisen hotellin raiteiden viereen

    10. 10

      HS maistoi 8 täyteläistä joulupöydän punkkua – yksi sai viisi tähteä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    8. 8

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    11. Näytä lisää