Urheilu

Leijonille kirvelevä tappio Venäjälle – voittomaali syntyi aivan ottelun loppuhetkillä: ”Ihan tasaista suorittamista kautta linjan”

Euro Hockey Tourin kolmas turnaus alkoi Suomen osalta Pietarissa.

Suomi kärsi kirvelevän tappio Euro Hockey Tourin kolmannen turnauksen avausottelussa, kun Venäjä oli parempi luvuin 2–1. Ottelun voittomaalin teki Anatoli Golišev vain puolitoista minuuttia ennen ottelun loppua.

Sweden Hockey Gamesiin kuuluva ottelu pelattiin Pietarissa, mutta seuraavat kaksi ottelua Suomi pelaa Göteborgissa viikonloppuna.

Suomen päävalmentaja Lauri Marjamäki oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen, mutta pettynyt tappioon.

”Oli ihan maalin peli, katsoo mitä tahansa tilastoa”, Marjamäki totesi Ylen haastattelussa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Kaksi päivää oltu yhdessä, mukana seitsemän pelaajaa, jotka ovat ensi kertaa maajoukkueessa tällä kaudella.”

”Ihan tasaista suorittamista kautta linjan. Tappio harmittaa, oli paljon hyviä asioita, mistä pidetään kiinni ja paljon mitä pitää parantaa. Ei oltu ihan valmiita voittamiseen asti.”

Ottelun avauserä oli maaliton, ja ensimmäistä osumaa saatiin odottaa toisen erän lopulle.

Suomi oli juuri selvittänyt puolustaja Miika Koiviston ottelun toisen jäähyn, kun Venäjän Alexei Kruchinin nousi kulmasta ja ampui jäänuoliaisen maskissa olleen maalivahti Mikko Koskisen haaroista verkkoon pysäytten pelikellon aikaan 35.08.

Toinen erä oli muutenkin Suomelle selvästi ensimmäistä vaikeampi, kun Venäjä lisäsi luistelua ja karvasi aktiivisemmin.

Suomi oli ajoittain suurissa vaikeuksissa hitaiden hyökkäysten rakentelussa, ja maalipaikkojen luominen oli tuskallisen hankalaa.

Ottelu alkoi Leijonien kannalta surkeasti, kun Jukurit-pakki Koivisto otti jäähyn kampituksesta jo 27 sekunnin jälkeen.

Suomen alivoima toimi kuitenkin hyvin, eikä Venäjä päässyt vaarallisille paikoille.

Jäähyn jälkeen Suomi pääsi hyvin peliin mukaan, ja ensimmäinen hyvä paikka tuli HIFK:n Roope Hintzille, mutta ohjaus suuntautui suoraan maalivahti Igor Šestjorkinin hanskaan.

Ensimmäinen erä oli varsin vauhdikas, ja peli aaltoili päästä toiseen. Huippuvaarallisia paikkoja ei kuitenkaan nähty, vaikka Suomella muutama hyvä tilanne olikin. Suomi vei erän laukaukset lukemin 7–4.

Kolmannen erän alku oli räväkkä. Koskinen torjui ensin Venäjän läpiajon, ja seuranneesta vastahyökkäyksestä Olli Palola ujutti Suomen tasoituksen. Erää oli pelattu vain 37 sekuntia.

Maali nosti selvästi vieraiden itseluottamusta, ja Suomi hallitsi pelitapahtumia lähes koko erän, kunnes Golišev iski voittomaalin ajassa 58.34.

Kahdesta ensimmäisestä turnauksesta Leijonilla oli koossa kahden voiton tuomat kuusi pistettä. Venäjä jatkaa Euro Hockey Tourin kokonaistilanteen kärjessä. Sillä on seitsemästä ottelusta kuusi voittoa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • Jääkiekon eurosarja
  • Leijonat
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  2. 2

    Euroopan mestari Edis Tatli on valmis, jos hänen twiitistään tykännyt Ukrainan supertähti nousee samaan sarjaan – ”Se ratkaisi, että Edis meni koko ajan eteenpäin”

  3. 3

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  4. 4

    SBS Pori vahvisti liigajoukkueensa valmennusta

    Tilaajille
  5. 5

    Jalkapalloikoni Diego Maradona sai patsaan – irvileuat vertaavat Talent-voittaja Susan Boyleen ja Rocky Balboaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  2. 2

    Veneessä 90 ruokapakettia ja ”hirveä määrä” kosteuspyyhkeitä – 15 kilolla itseään lihottaneen Sam Öhmanin alaston yksinsoutu Atlantin yli lykkääntyi myrskyn takia

  3. 3

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  4. 4

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  5. 5

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  4. 4

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  5. 5

    Jesse Puljujärven nykyvire kerää ylistystä – tärkeän tilaston ykkösenä: ”Taisi katsoa liikaa Lainetta ja Matthewsia”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää