Urheilu

Mäkäräisen suksi luisti huonosti takaa-ajossa –”Nyt otettiin aika paljon takkiin sen takia”

Seitsemäs sija takaa-ajossa ei ollut huono rajun rypistyksen ja yhden hudin jälkeen.

Kaisa Mäkäräinen teki hurjan nousun kohti mitalia ampumahiihdon MM-kisojen 10 kilometrin takaa-ajossa.

Harmittava huti viimeisellä ammuntapaikalla pudotti hänet jännittävässä kisassa lopulta seitsemänneksi, vaikka parempaakin oli matkan aikana tarjolla.

”Tilanne dramatisoituu, kun sakko tulee viimeisellä ammuntapaikalla. Mitalissa kiinni ja sitten ampuu yhden ohi”, sanoi Mäkäräinen, joka lähti takaa-ajoon 57 sekunnin takamatkalta.

Arvoitukseksi jää, olisiko Mäkäräinen sittenkään ottanut mitalia edes täysin puhtaalla ammunnalla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hänen suksensa eivät olleet sunnuntaina kilpailukykyiset, jos niitä vertaa kisan mitalisteihin, Laura Dahlmeieriin, Darja Domratševaan ja Gabriela Koukalovaan.

”Liukkaampi suksi olisi auttanut paljon. Nyt otettiin aika paljon takkiin sen takia. Helpoilla osuuksilla joutui tekemään hirveästi töitä”, Mäkäräinen sanoi, muttei osoittanut syyttävällä sormella Suomen huoltoa.

”Huolto teki varmasti parhaansa.”

Oli Mäkäräiselle epätyypillistä, että antoi huollolle täyden vastuun suksien valinnasta.

Huolto testasi hänelle kaksi suksiparia. Niistä se suositteli kylmemmän sään välineitä, joissa oli pohjassa pienempi hionta kuin toisessa parissa.

Mäkäräinen muisteli, että viimeksi toimittiin samalla tavalla Sotšin talviolympialaisissa vuonna 2014.

”Yhden hudin jälkeen ei ollut enää mitään saumoja. Sakko ratkaisi pelin, kun matka rupesi painamaan”, Mäkäräinen sanoi.

”No, olin ainakin pitkään pelissä mukana. Koukalovalla ja Domratševalla oli mielettömän liukkaat sukset. Minua taas joku työnsi joka laskussa ja sivusta tultiin edelle.”

Lopputuloksesta huolimatta Mäkäräinen oli tyytyväinen ammuntaansa. Se oli kauden parasta. Hän ampui 20 kertaa ja vain yhden hudin.

Osumaprosentti oli korkea, 95, kun Mäkäräisen kauden keskiarvo on ollut 80 prosenttia.

”Ammunta tuntui hyvältä koko ajan, vaikka ammuinkin vähän varovasti, laukaus kerrallaan. Onneksi ei tullut kahta sakkoa, jos se jotakin lohduttaa.”

Päävalmentaja Antti Leppävuori muistutti mitalia odotelleille lajin yllättävästä luonteesta.

”Ampumahiihdossa ei kannata tehdä etukäteisveikkausta, ja lopputulostakin voi veikata vasta, kun viimeinen ammunta on ohi.”

Hän ei ollut vielä keskustellut Mäkäräisen suksivalinnasta huollon kanssa.

Leppävuoren mukaan käytännössä valintatilanteessa ei ollut muuta mahdollisuutta, koska Mäkäräisen piti mennä samaan aikaan kohdistamaan ammuntaansa.

”Pitää vielä selvittää lisää, mistä on kiinni. Kalustosta, hionnasta vai voitelusta. Huollon heiniä”, Mäkäräinen jatkoi.

Takaa-ajossa nähtiin jälleen draamaa, kun ykkösenä lähtenyt Koukalova takelteli ensimmäisellä makuuammuntapaikalla.

Hän ampui kaksi hutia, kun aseeseen tuli lataushäiriö. Raju hiihto riitti pronssiin.

Valkovenäläisen Domratševan nousu hopealle oli kisan suurin yllätys. Hän lähti takaa-ajoon vasta pikakisan 27. sijalta ja ampui puhtaasti.

Domratševa palasi äitiysloman jälkeen tositoimiin vasta tämän vuoden alussa. Hänelle ja ampumahiihdon konkarille Ole Einar Bjoerndalenille syntyi tyttö viime lokakuussa.

”Minulle oli yllätys, että hän ampui nollat. Domratševa ei ole ampunut hyvin tänä vuonna”, Mäkäräinen sanoi.

Dahlmeier uusi viime vuoden takaa-ajon maailmanmestaruutensa. Kahteen peräkkäiseen taka-ajon MM-kultaa on ennen saksalaista yltänyt Ruotsin Magdalena Forsberg vuosina 1997 ja 1998.

Mäkäräinen kamppaili loppusuoralla vielä neljännestä sijasta, muttei pystynyt panemaan enää kampoihin luistamattomilla suksillaan.

Dopingpannasta vapautunut Venäjän Irina Starykh otti neljännen tilan. Starykh on yksi Sotšin olympialaisten alla kärynneistä ampumahiihtäjistä.

”Ei se minulle kuulu. On IBU:n ja Wadan asioita hoitaa, että ollan sääntöjen mukaan pelissä”, Mäkäräinen kommentoi Starykhin paluuta.

Seuraavan kerran Mäkäräinen starttaa MM-kisoissa Hochfilzenissä normaalimatkalle keskiviikkona.

Mitä odotat siltä?

”Voisi kuvitella, että tällainen suoristus riittää vähän korkeammalle kuin tänään.”

Mäkäräisen lisäksi normaalimatkalle suomalaisista osallistuvat Sanna Markkanen ja Mari Laukkanen, joka jätti tarkoituksella takaa-ajon väliin.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ampumahiihto
  • MM-ampumahiihto
  • Kaisa Mäkäräinen
  • Ari Pusa
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Pakkasta, järkyttävän kallista olutta, ei tietoakaan keskiyön auringosta – Arsenalin Ruotsin kannattajat toivottavat muiden maiden fanit talviseen Östersundiin

  2. 2

    Ruotsin yleisurheilun ahdisteluskandaali paisuu: Neljä uutta henkilöä kertonut ahdistelusta – ”yksi tapauksista on vakava”

  3. 3

    Hermopeliä Kanariansaarilla, kun myrsky lykkäsi toistamiseen yksinsoutajien lähtöä Atlantin yli soudettavaan kisan

  4. 4

    Valmentaja-manageri Pekka Mäki odottaa tietoa Edis Tatlin kuvatusta kädestä: ”Peukalo on turvonnut ja se on kuvattu, toivottavasti se ei ole murtunut”

  5. 5

    Mössöksi keitettyjä kasviksia ja rasvaista sianlihaa: Saksalaisen ruuan taso ärsyttää käsipallon MM-kisoissa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  2. 2

    Alppihiihtotähti ei halua edustaa Trumpin hallintoa olympialaisissa – järkyttyi saamastaan palautteesta

  3. 3

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  4. 4

    Ranskan ympäriajon nelinkertainen voittaja jäi kiinni dopingista – selityksenä voimakkaiden astmaoireiden hoitaminen

  5. 5

    Edis Tatli palasi Euroopan mestariksi ja haluaa MM-otteluun: ”Nyt kiitän Jumalaa, perhettä, ystäviä ja sponsoreita, kaikkia”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  4. 4

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  5. 5

    Jesse Puljujärven nykyvire kerää ylistystä – tärkeän tilaston ykkösenä: ”Taisi katsoa liikaa Lainetta ja Matthewsia”

  6. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Paljastava pukeutuminen on häirintää

  2. 2

    Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

  3. 3

    Kokoomuksen suosio suurempi kuin kertaakaan tänä vuonna, keskustan painui alle 15 prosentin

  4. 4

    Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

  5. 5

    Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

    Tilaajille
  6. 6

    Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

  7. 7

    Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

  8. 8

    Fysioterapeutin mukaan suurin osa kuntoilijoista treenaa aivan liian kovaa – neuvoo ottamaan mallia Iivo Niskasesta

  9. 9

    Helsingin historiallisen päärautatieaseman kylkeen rakennetaan moderni laajennusosa – Scandic avaa jättimäisen hotellin raiteiden viereen

  10. 10

    Roman Polanski taas uuden poliisitutkinnan kohteena – ohjaajaa epäillään kymmenvuotiaan tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

  2. 2

    Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

  3. 3

    Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

    Tilaajille
  4. 4

    Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

  5. 5

    Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

  6. 6

    Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

  7. 7

    Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

  8. 8

    Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

  9. 9

    Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

    Tilaajille
  10. 10

    Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

  2. 2

    Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

  3. 3

    Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

    Tilaajille
  4. 4

    Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

    Tilaajille
  5. 5

    Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

  6. 6

    Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

  7. 7

    HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

  8. 8

    Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

    Tilaajille
  9. 9

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  10. 10

    Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

  11. Näytä lisää