Urheilu

Otepäässä käydään tiukka karsinta Lahden MM-rooleihin – miten käy Aino-Kaisa Saarisen?

Otepään hiihdon maailmancupin tulokset kertovat poikkeuksellisen hyvin voimasuhteista Lahden kisojen kynnyksellä.

Nehän ovat kuin kaksi marjaa.

Jos kulunutta fraasia voi soveltaa huipputason hiihtolatuihin, niin nyt jos koskaan se on mahdollista.

Lahden MM-ladut ja Viron Otepäässä sunnuntaina hiihdettävät maailmancupin ladut muistuttavat profiililtaan ja mitoiltaan yllättävän paljon toisiaan.

Tosin Otepäässä naiset hiihtävät 10 km:n ja miehet 15 km:n (p) väliaikalähtöiset kilpailut aavistuksen vaativammilla laduilla kuin Lahdessa MM-kisojen toisella viikolla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vertailussa Otepään ladun pisin nousu on pidempi kuin Lahden vastaava.


Mitä merkitystä latujen vertailuilla sitten on?

Kun ladut ovat samanlaiset, eikä pelissä ole korkean paikan vaikutusta, Otepään tulokset kertovat poikkeuksellisen hyvin voimasuhteista vajaa viikko ennen MM-kisojen alkua.

Suomen joukkueessa latujen samankaltaisuus on hyvin tiedostettu.

”Tuloksista pystyy toki vetämään johtopäätöksiä Lahteen”, päävalmentaja Reijo Jylhä sanoi HS:lle.

Jylhä muistutti, että suoritusten ja tulosten arvioinnissa pitää kuitenkin huomioida, miten suksihuolto on onnistunut.

MM-kokoonpanojen valinnassa Jylhä painottaa mahdollisimman tuoreita näyttöjä. Nyt on vihdoin niitten aika.

Naisten kilpailu sunnuntaina vaikuttaa ensimmäisen kerran painavasti siihen, ketkä pääsevät hiihtämään samaa matkaa MM-laduilla.

Krista Pärmäkoski on ollut tällä kaudella selvällä erolla paras suomalainen naishiihtäjä, ja kymppi on hänen päämatkansa. Hän on käytännössä paikkansa lunastanut.

Kolmesta muusta paikasta vääntävät Anne Kyllönen, Laura Mononen, Kerttu Niskanen ja Aino-Kaisa Saarinen.

Lisäksi tulokset vaikuttavat myös sprinttiviestin (p) ja pitkän viestin perinteisen osuuksien valintoihin.

Ennen Otepäätä maailmancupissa on hiihdetty väliaikalähdöllä perinteisen normaalimatkat vain avausviikonloppuna marraskuussa Rukalla.

Silloin Iivo Niskanen voitti miesten 15 km:n kisan, ja kautensa avannut Matti Heikkinen oli yhdeksäs.

Otepäässä suomalaisittain mielenkiintoista on myös kaksikon keskinäinen kilpailu ladulla, joka sopii molempien ominaisuuksille kaiken järjen mukaan erittäin hyvin.

Oikaisu: Lauantaina 18. helmikuuta kerrottiin, että naisten viestipronssi oli Suomen ainoa hiihtomitali Vancouverin olympialaisissa 2010. Myös Aino-Kaisa Saarinen sai pronssia 30 kilometrillä. Mitali puuttui myös grafiikasta.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hiihto
  • MM-Lahti 2017
  • Urheilu
  • Jussi-Pekka Reponen
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    IL: Lauri Markkanen ei aio protestoida Donald Trumpia vastaan polvistumalla

  2. 2

    H&M:n pääomistajan miljardööritytär osti esteratsastaja Peder Fredricsonille pienen ja ruman hevosen – tuloksena olympiahopeaa ja EM-kultaa

  3. 3

    Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”

  4. 4

    Nyt on Hongan hiljaisen Joukon vuoro puhua: "Olin julkisuuden kanssa varovainen"

    Tilaajille
  5. 5

    Kontinen ja Peers joutuivat tiukoille suomalaisyleisön edessä: ”Tiedämme, että voitamme kenet tahansa, jos pelaamme parasta tennistämme”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”

  2. 2

    Kiekkoikoni Mika Lartama ajautui miljoonavelkoihin, huumekoukkuun ja seuransa hylkäämäksi – nyt hän toivoo anteeksiantoa: ”En pane vastaan, että paita nostettaisiin takaisin”

  3. 3

    Emilia Bottas vaihtoi uinnin esteratsastukseen vasta aikuisena ja kilpailee jo Helsinki Horse Show’ssa – ”Nyt on helpompi joustaa Valtterin kilpailujen mukaan”

  4. 4

    Mestarien liigan historiaa tehneen maalivahdin emämoka ratkaisi pelin – paljasti, mitä Manchester Unitedin tähtihyökkääjä sanoi lohdutuksena

  5. 5

    Arto Bryggare heilutteli setelitukkoa, salaperäiset lakimiehet Allianssi-kohussa, pyöräilijän katoaminen – Erkki Alajan muistelmateos kertoo suomalaisesta urheilubisneksestä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Suomalainen Mikael Heerman osallistui maailman rankimpaan juoksukisaan – Barkley Marathon on liki sadistinen koettelemus, jonka maaliin on päässyt vain kourallinen ihmisiä

    Tilaajille
  2. 2

    Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”

  3. 3

    Emilia Bottas vaihtoi uinnin esteratsastukseen vasta aikuisena ja kilpailee jo Helsinki Horse Show’ssa – ”Nyt on helpompi joustaa Valtterin kilpailujen mukaan”

  4. 4

    Järjettömästä katsomoväkivallasta epäilty pidätettiin Yhdysvalloissa – NFL-otteluissa fanien yhteenotot ovat arkipäivää

  5. 5

    Donald Trumpia ärsyttävien polvistumisten aloittaja koki tylyn kohtalon – nyt hän syyttää NFL-seuroja salaisesta sopimuksesta

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    3. 3

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    4. 4

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    5. 5

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    6. 6

      Kuusta löytyi luola, mikä voi kiihdyttää Maan kiertolaisen asuttamista

    7. 7

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    8. 8

      Alaikäisen epäillään puukottaneen puistossa kävellyttä naista Vaasassa – valitsi uhrinsa ilmeisesti sattumalta

    9. 9

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    10. 10

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    6. 6

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    7. 7

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    8. 8

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    9. 9

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    10. 10

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää