Urheilu

Eurooppa-liigan ennätysyleisö joutui pettymään – Tottenhamin eurotaival päättyi surkeasti Wembleyllä

Belgialaisseura Gent haki 2–2-tasatuloksen ja meni jatkoon voitettuaan aiemmin kotiottelunsa 1–0.

Jalkapallon Valioliigan kärkisijoista kamppailevan Tottenham Hotspurin euro-ottelut eivät sujuneet uljaalla Wembleyn stadionilla Lontoossa. Viime syksynä joukkue jäi Mestareiden liigan alkulohkossaan kolmanneksi ja ”pääsi” Eurooppa-liigan pudotuspeleihin.

Torstai-iltana tuli lopullinen tyrmäys: piskuinen belgialaisseura Gent haki 2–2-tasatuloksen ja meni jatkoon voitettuaan aiemmin kotiottelunsa 1–0.

Tottenhamille laiha lohtu oli se, että ottelua oli seuraamassa 80 465 katsojaa, mikä on uusi Eurooppa-liigan otteluiden ennätys.

Ottelu alkoi Tottenhamin kannalta suotuisasti: joukkueen tanskalaistähti Christian Eriksen vei joukkueensa 1–0-johtoon jo 10. minuutilla. Iloa kesti vain 10 minuuttia, sillä Spursin maaliruisku Harry Kane teki oman maalin 20. minuutilla. Lopun alkua seurasi 39. minuutilla, jolloin Dele Alli otti suoran punaisen kortin järjettömällä taklauksella.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Toisen puoliajan 61. minuutilla Victor Wanyama vei vielä Tottenhamin 2–1-johtoon, mutta Gent tuli taas tasoihin ottelutapahtumien vastaisesti: loppulukemat 2–2 ja maalintekijänä Jeremy Perbet.

”Pelasimme toisen puoliajan energisesti. Olimme rohkeita, loimme tilanteita, teimme toisen maalin, mutta emme pystyneet tekemään kolmatta. Olen erittäin pettynyt”, Tottenhamin manageri Mauricio Pochettino harmitteli ottelun jälkeen.

Tottenham on pelannut euro-ottelunsa Wembleyllä, koska joukkueen kotistadionin White Hart Lanen uudelleenrakentaminen alkanut ja osa katsomoista ei ole käytössä. Tottenhamilla on myös optio pelata ensi kaudella Valioliigan ottelut Wembleyllä.

Eurooppa-liigan pudotuspelien 1. kierroksen 2. osaottelut torstaina:

Osmanlispor, Turkki–Olympiakos, Kreikka 0–3 (0–0)

Olympiakos jatkoon yhteismaalein 3–0.

Ajax, Hollanti–Legia Varsova, Puola 1–0 (0–0)

Ajax jatkoon yhteismaalein 1–0.

APOEL Nikosia, Kypros–Athletic Bilbao, Espanja 2–0 (0–0)

APOEL jatkoon yhteismaalein 4–3.

Besiktas, Turkki–Hapoel Beer-Sheva, Israel 2–1 (1–0)

Besiktas jatkoon yhteismaalein 5–2.

AS Roma, Italia–Villarreal, Espanja 0–1 (0–1)

AS Roma jatkoon yhteismaalein 4–1.

Zenit Pietari, Venäjä–Anderlecht, Belgia 3–1 (1–0)

Yhteismaalit 3–3. Anderlecht jatkoon vierasmaalisäännöllä.

Fiorentina, Italia–Mönchengladbach, Saksa 2–4 (2–1)

Mönchengladbach jatkoon yhteismaalein 4–3.

Genk, Belgia–Astra Giurgiu, Romania 1–0 (0–0)

Genk jatkoon yhteismaalein 3–2.

FC Kööpenhamina, Tanska–Ludogorets, Bulgaria 0–0 (0–0)

FC Kööpenhamina jatkoon yhteismaalein 2–1.

Lyon, Ranska–Alkmaar, Hollanti 7–1 (4–1)

Lyon jatkoon yhteismaalein 11–2.

Shahtar Donetsk, Ukraina–Celta Vigo, Espanja ja. 0–2 (0–0, 0–1)

Celta Vigo jatkoon yhteismaalein 2–1.

Sparta Praha, Tshekki–Rostov, Venäjä 1–1 (0–1)

Rostov jatkoon yhteismaalein 5–1.

Tottenham, Englanti–Gent, Belgia 2–2 (1–1)

Gent jatkoon yhteismaalein 3–2.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Eurooppa-liiga
  • Ismo Uusitupa
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Cityn juhlimiseen kyllästynyt José Mourinho sai aikaiseksi joukkotappelun stadionin käytävällä

  2. 2

    Sumomaailmaa kuohuttaneesta tapauksesta lisätietoa: Suurmestari löi kaukosäätimellä päähän hermostuttuaan älypuhelimen räpläämiseen

  3. 3

    Lionel Messi nolasi vastustajat kahdella askeleella ja teki eurooppalaista jalkapallohistoriaa

  4. 4

    Mestaruuden ratkaissut jalkapallotähti käyttäytyi nykyajalle tyypillisen tökerösti – Leo Komarov hyväksyi anteeksipyynnön

  5. 5

    Jesse Puljujärvi väläytti kikkapankkiaan: ”Vaikka välillä ei tuollaisia ole näkynyt, niin ovat ne taidot olleet siellä olemassa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lionel Messi nolasi vastustajat kahdella askeleella ja teki eurooppalaista jalkapallohistoriaa

  2. 2

    Cityn juhlimiseen kyllästynyt José Mourinho sai aikaiseksi joukkotappelun stadionin käytävällä

  3. 3

    Entinen SM-liigamaalivahti teki tylyn tempun ja sai siitä melkoisen hyödyn – ”Todella nerokas idea”

  4. 4

    ”Koululaiset eivät jaksa kävellä kilometriä hengästymättä” – HS kokosi asiantuntijoiden paneelin pohtimaan, miten suomalainen juoksu palautetaan huipulle

    Tilaajille
  5. 5

    Jesse Puljujärvi väläytti kikkapankkiaan: ”Vaikka välillä ei tuollaisia ole näkynyt, niin ovat ne taidot olleet siellä olemassa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Venäjän lippu ei liehu olympialaisissa, KOK antoi maan varapääministerille elinikäisen porttikiellon – ”Tämä on vahva viesti myös muille – urheilussa ei suvaita vilppiä”

  4. 4

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  5. 5

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    2. 2

      Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

    3. 3

      Japanilaisessa tv-ohjelmassa ihastellaan kuopiolaiskoulua – Katsoimme japaniksi dubatun ohjelman Youtuben suomitekstityksillä ja emme ymmärtäneet mitään

    4. 4

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    5. 5

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    6. 6

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    7. 7

      Krp paljasti poikkeuksellisen huumeliigan Itä- ja Pohjois-Suomessa

    8. 8

      Trumpin suosio hätyyttelee uusia pohjalukemia, mutta syöksyä ei ole luvassa – omiensa keskuudessa hän on ollut koko ajan suositumpi kuin Bill Clinton ensimmäisenä vuotenaan

    9. 9

      Mies yritti tappaa naisen kylpytakilla kuristamalla Järvenpäässä – kolme vuotta ehdotonta vankeutta

    10. 10

      Venäjä alkaa vetää joukkojaan Syyriasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    3. 3

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    4. 4

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    5. 5

      Näin sotesta tuli sekundaa, ja isot yritykset voittavat – professori Heikki Hiilamo kirjoittaa puheenvuorossaan, että Suomeen on tulossa nykyistä huonompi terveydenhoito

      Tilaajille
    6. 6

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    7. 7

      Olga Romanoffista kaavailtiin prinssi Charlesin puolisoa – Tsaarin jälkeläinen ja suomalaista sukua oleva ruhtinatar esittelee nyt kotinsa ja sanoo: ”Kukaan ei välitä titteleistä pätkääkään!”

      Tilaajille
    8. 8

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    9. 9

      ”Osakas laittoi kätensä hameeni alle” – Juristialan naiset kertovat kourimisesta, vähättelystä sekä syrjinnästä, ja vaativat häirinnälle loppua

    10. 10

      Maailmalla leviää ”sydäntäsärkevä” video nälkään sulalla maalla nääntyvästä jääkarhusta – National Geographicin kuvaaja kertoo itkeneensä kuvatessaan eläimen kärsimystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    4. 4

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Suomalaismies otti kuvaa Schwarzenegger-seinämaalauksesta, kun tämä ilmestyikin paikalle – Kuva julkaistiin Redditissä, aiheutti raivoa ja lopulta Arska itse ilmestyi nettiin kertomaan, mistä on kyse

    11. Näytä lisää