Urheilu

Hiihtäjät kritisoivat Lahden ratoja – venäläishiihtäjä taisteli kasvot verisenä lähdöstä maaliin

Dramaattisin hiihtokolari nähtiin jo naisten kisassa, kun liki kymmenen naista kaatui joukkokolarissa käännyttäessä stadionilta metsään vievälle sillalle.

Lahden MM-kisojen radat saivat lauantain yhdistelmäkisojen jälkeen kovaa kritiikkiä hiihtäjiltä.

Naisten 7,5+7,5 kilometrin kisassa nähtiin joukkokolari ennen kuin kaikki hiihtäjät olivat päässeet edes pois stadionilta.

Myös laskuissa nähtiin kaatumisia, kun jyrkissä ja vauhdikkaissa mutkissa oli naisten kisan aikana latu, eivätkä hiihtäjät pystyneet askeltamaan. Ryhmässä hiihdettäessä sattui kaatumisia.

Dramaattisin hiihtokolari nähtiin jo naisten kisassa, kun liki kymmenen naista kaatui joukkokolarissa käännyttäessä stadionilta metsään vievälle sillalle.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Venäjän Anna Medvedeva kärsi rytäkässä pahiten. Hän sai oikeaan poskipäähän vuolaasti verta vuotavan haavan.

Medvedeva hiihti maaliin numerolappu verisenä ja oli lopputuloksissa 33:s.

Myös pronssille hiihtänyt Ruotsin Charlotte Kalla kaatui perinteisen osuuden ensimmäisen kierroksen laskussa. Samassa laskussa kompuroi Laura Mononen.

Lahden latuja kritisoi muun Ruotsin Anna Haag. Hän oli mukana lähtösuoran jälkeisessä joukkokolarissa.

Haag oli vähällä kaatua myös samassa laskussa kuin Kalla, mutta pysyi jaloillaan.

”Mutka oli jyrkkä, eikä siinä olisi pitänyt olla latua lainkaan”, Haag sanoi Aftonbladetin mukaan.

Miesten kisaan mennessä latu kolattiinkin kyseisestä mutkasta pois.

Medvedeva joutui käymään sairaalassa kilpailun jälkeen hoidattamassa haavaansa.

”Rata oli varsin kapea monesta kohtaa, vaikka ladulla ei ollut vielä edes mahdottoman monia hiihtäjiä”, Ruotsin yleisradion kommentaattori Anders Blomqvist huomautti.

Yhdistelmäkilpailu:

Naiset, 7,5 km (p)+7,5 (v):

1) Marit Björgen Norja 37.57,5, 2) Krista Pärmäkoski Suomi jäljessä 4,8 sekuntia, 3) Charlotte Kalla Ruotsi –32,0, 4) Nathalie Von Siebenthal Sveitsi –1.05,0, 5) Heidi Weng Norja –1.05,1, 6) Teresa Stadboler Itävalta –1.05,4, 7) Julia Tshekaleva Venäjä –1.05,7, 8) Astrid Uhrenholdt Jacobsen Norja –1.11,1, 9) Anastasia Sedova Venäjä –1.15,3, 10) Masako Ishida Japani –1.21,8,...12) Anne Kyllönen Suomi –1.39,3, 13) Laura Mononen Suomi –1.39,4,...29) Johanna Matintalo Suomi –3.04,3.

Miehet 15 km (p)+15 km (v):

1) Sergei Ustjugov Venäjä 1.09.16,7, 2) Martin Johnsrud Sundby Norja –6,7, 3) Finn Hågen Krogh Norja –31,8, 4) Sjur Röthe Norja –33,1, 5) Alex Harvey Kanada –33,3, 6) Didrik Tönseth Norja –33,5, 7) Marcus Hellner Ruotsi –33,7, 8) Andrei Larkov Venäjä –36,1, 9) Lari Lehtonen Suomi –37,2, 10) Giandomenico Salvadori Italia –37,3,

... 18) Matti Heikkinen Suomi –1.16,3,... 30) Perttu Hyvärinen Suomi –3.40,4,... 38) Ville Nousiainen Suomi –4.41,4.

Miehet, normaalimäki HS 100 myöhemmin.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • MM-Lahti 2017
  • Hiihto
  • Tero Hakola
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Lauri Markkanen avasi NBA-uransa kuin tähti – löi Chicago Bullsin aloitus­viisikossa pöytään kaikkien aikojen suomalaislukemat: ”Käytin mahdollisuuteni”

  2. 2

    H&M:n pääomistajan miljardööritytär osti esteratsastaja Peder Fredricsonille pienen ja ruman hevosen – tuloksena olympiahopeaa ja EM-kultaa

  3. 3

    Usain Bolt haluaa pelata jalkapalloa jo ensi vuonna: ”Monet seurat ovat ottaneet yhteyttä”

  4. 4

    Miehiä pienemmät palkkiot ärsyttävät maajoukkueen tähtipelaajaa Tinja-Riikka Korpelaa – ”Tuntuu epäreilulta”

  5. 5

    Käsirysy Eurooppaliigassa – katsoja yritti osallistua pieni lapsi sylissään

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lauri Markkanen avasi NBA-uransa kuin tähti – löi Chicago Bullsin aloitus­viisikossa pöytään kaikkien aikojen suomalaislukemat: ”Käytin mahdollisuuteni”

  2. 2

    H&M:n pääomistajan miljardööritytär osti esteratsastaja Peder Fredricsonille pienen ja ruman hevosen – tuloksena olympiahopeaa ja EM-kultaa

  3. 3

    ”Stewardien armeija” suojelee kilpahevosten terveyttä salajuonilta – mutta miksi ihmeessä pissapurkeista löytyy ihmisten psyykenlääkkeitä?

  4. 4

    Mestarien liigan historiaa tehneen maalivahdin emämoka ratkaisi pelin – paljasti, mitä Manchester Unitedin tähtihyökkääjä sanoi lohdutuksena

  5. 5

    Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Suomalainen Mikael Heerman osallistui maailman rankimpaan juoksukisaan – Barkley Marathon on liki sadistinen koettelemus, jonka maaliin on päässyt vain kourallinen ihmisiä

    Tilaajille
  2. 2

    Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”

  3. 3

    Lauri Markkanen avasi NBA-uransa kuin tähti – löi Chicago Bullsin aloitus­viisikossa pöytään kaikkien aikojen suomalaislukemat: ”Käytin mahdollisuuteni”

  4. 4

    Emilia Bottas vaihtoi uinnin esteratsastukseen vasta aikuisena ja kilpailee jo Helsinki Horse Show’ssa – ”Nyt on helpompi joustaa Valtterin kilpailujen mukaan”

  5. 5

    Järjettömästä katsomoväkivallasta epäilty pidätettiin Yhdysvalloissa – NFL-otteluissa fanien yhteenotot ovat arkipäivää

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    2. 2

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    3. 3

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

    6. 6

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    7. 7

      Asiakas ryhtyi estelemään ravintolaan lounasaikana iskenyttä varasta Sörnäisissä – ”Mitä sä touhuat?” nainen huusi ja varas mätkäisi mennessään

    8. 8

      Pam: Useita työn­tekijöitä häiritty seksuaalisesti K-Super­marketissa Tampereella – Kauppias irtisanoutui: ”Totta kai kiistän kaiken”

    9. 9

      Asiakas virtsasi myynnissä olleiden työkalujen päälle myymälässä Kampissa – Poliisi: ”Herra oli kuulusteluissa itsekin yllättynyt, että tällaista on tapahtunut”

    10. 10

      Tämän opin ranskalaiselta rakkausvalmentajalta: Kumppanin kanssa pitää voida olla myös heikko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    4. 4

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    5. 5

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    6. 6

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    7. 7

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    8. 8

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    9. 9

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    10. 10

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kimi Räikkönen tuskastui toimittajan kysymykseen: ”Rehellisesti sanottuna en tajua, miten katsot näitä asioita”
    3. Työntekijä sairastui kesällä ja halusi lomapäivänsä takaisin, työnantaja kieltäytyi – nyt EU-tuomioistuin ratkaisee, onko menetetty loma korvattava
    4. Asiakas ryhtyi estelemään ravintolaan lounasaikana iskenyttä varasta Sörnäisissä – ”Mitä sä touhuat?” nainen huusi ja varas mätkäisi mennessään
    5. Usain Bolt haluaa pelata jalkapalloa jo ensi vuonna: ”Monet seurat ovat ottaneet yhteyttä”
    6. Britannian Theresa May tasapainotteli brexit-nuoralla Brysselissä – kotiyleisö ei siedä uutta lupausta rahasta, muu EU haluaa lisää
    7. Kaupunkipyöräilijän ei tarvinne vaihtaa kulkupeliä kaupunkien rajalla – Helsingissä toimiva yritys voitti kilpailutuksen myös Espoon kaupunkipyöristä
    8. Apartheidin vastustamista, Michael Monroe -nukkeja Japanissa ja selkkaus levy-yhtiön kanssa – Monroen soolouran alkuvuodet olivat hurmosta kunnes tuli stoppi
    9. Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää
    10. Poliisi tunnisti Helsingin Kaivopuiston edustalta merestä löytyneen vainajan – 53-vuotias mies oli ilmoitettu kadonneeksi, tapahtumaan ei liity rikosta
    11. Pam: Useita työn­tekijöitä häiritty seksuaalisesti K-Super­marketissa Tampereella – Kauppias irtisanoutui: ”Totta kai kiistän kaiken”
    12. Näytä lisää