Urheilu

Olympiavoittaja Johan Olsson toteutti 0,1 prosentin todennäköisyyden ja kehuu Iivo Niskasta: ”Hän on Suomelle kultakimpale”

Johan Olsson on taas tuoreena miehenä MM-kisoissa.

Lahti. ”Viisikymppiä on 99,9 prosentin varmuudella viimeinen starttini arvokisoissa.”

Näin ruotsalainen olympiavoittaja ja maailmanmestari Johan Olsson sanoi HS:n haastattelussa kolme vuotta sitten Sotšin olympialaisissa ja tarkoitti kisojen päätösmatkaa.

Toisin kävi. Olsson, 36, on mukana Lahden MM-kisoissa 15 km:n puolustavana maailmanmestarina.

Ura siis jatkui ensin Falunin vuoden 2015 MM-kotikisoihin ja sitten eräänlaisen välivuoden jälkeen Lahteen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Viime kaudella Olssonin oli määrä kilpailla maratonmatkojen Ski Classics -sarjassa Suomen entisen päävalmentajan Magnar Dalenin johtamassa Team Santanderissa. Lopulta hän ei startannut kertaakaan erilaisten sairastelujen takia.

Tässä kohtaa onkin syytä puhua Olssonin ja Iivo Niskasen välisestä yhteydestä.

Santanderin syysleirillä 2015 Mallorcalla Olsson tapasi vähän erilaisissa ympyröissä Niskasen, jonka Dalen oli kutsunut mukaan.

Jo Sotšissa Olsson kehui HS:lle Niskasta tähän tapaan:

”Hän on Suomelle kultakimpale. Näyttää siltä, että hänestä voi tulla vain muutamassa vuodessa todella suuri tähti”, Olsson sanoi.

Niskanen oli voittanut olympiakultaa sprinttiviestissä ja sijoittunut neljänneksi 15 km:llä (p). Samalla matkalla Olsson sai hopeaa.

Kun Niskanen voitti marraskuussa mc-kauden avauksessa Rukalla 15 kilometriä (p), Olsson sijoittui neljänneksi.

”Hienoa, että Iivo voitti. Tutustuin häneen jonkin verran Mallorcan-leirillä. Hän on mahtava kaveri”, Olsson sanoi HS:lle Rukalla.

Neljä vuotta sitten Olsson otti Val di Fiemmen MM-kisojen päätösmatkalla 50 km:llä (p) yhden nykykilpahiihdon hienoimmista voitoista.

Yhteislähtökilpailussa hän karkasi muilta, hiihti yksin yli 30 kilometriä ja vastoin kaikkia todennäköisyyksiä onnistui säilyttämään riittävän etumatkan maaliin asti.

”Se viisikymppinen on yksi kovimpia suorituksia, mitä kukaan on koskaan tehnyt. Sillä lailla arvostan Johania paljon. Sen jälkeen yhteislähtökisoja on ruvettu hiihtämään kovempaa kuin ennen”, sanoi Niskanen, joka rankkaa myös Olssonin perinteisen tekniikan korkealle.

Olssonille ei ole väliä, kummalla tavalla hiihdetään.

Falunin MM-kisoissa hän voitti vapaalla 15 km:n väliaikalähdön. Niihin kisoihin hän valmistautui seitsemän viikon yksinäisellä harjoitusaskeesilla, jonka aikana hän ei nähnyt edes pieniä tyttäriään.

”Tällaisena päivänä vihdoin ajattelee, että ehkä se sittenkin kannatti”, Olsson sanoi tuoreena maailmanmestarina.

Maailmancupissa Olsson on kilpaillut aina harvakseltaan. Sen sijaan hän on keskittynyt arvokisoihin, joista saaliina on seitsemän MM- ja kuusi olympiamitalia.

Sitkeät sairastelut ovat usein häirinneet Olssonin uraa. Dalen on sanonut puolihuumorilla, että jos Olsson ei tunne olevansa voittokunnossa, hän ilmoittautuu sairaaksi.

Kauden alussa täsmäkilpailija Olsson kertoi tähtäävänsä ennen Lahtea vain muutamaan mc-osakilpailuun. Yksi niistä oli Otepään 15 kilometriä MM-kisoja edeltävänä sunnuntaina.

Se jäi kuitenkin väliin, koska Olsson halusi flunssasta toivuttuaan viipyä riittävän pitkään korkean paikan leirillä Italian Seiser Almissa.

”Minulle korkean paikan valmistautuminen on ollut aina tärkeää, koska minulle se sopii. Ennen Oslon MM-kisoja en ollut korkealla, ja ne kisat menivät huonosti”, Olsson sanoi Ruotsin joukkueen mediatilaisuudessa Lahdessa.

Olsson vertasi tämänkertaista valmistautumistaan Sotšin kisoihin. Silloinkin kenraali jäi väliin, mutta hän tuli tuoreena ja kovakuntoisensa olympialadulle.

”Nyt olen keskittynyt aika paljon perinteiseen. Se ei kuitenkaan tarkoita mitään. Ennen Falunia sanoin, että olen huonossa vapaan kunnossa ja voitin silti vapaalla”, Olsson sanoi kuin kuvaillen itse omaa arvaamattomuuttaan.

Niskasen mielestä Olsson on keskiviikon 15 km:llä Norjan Martin Johnsrud Sundbyn pahin vastustaja.

”Hän on latautunut ja keskittynyt, eikä ollut Otepäässä mukana. Aina kun Johan on viivalla, hän on kova.”
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kuka?

Johan Olsson


 Syntynyt 19.3.1980

 Pituus 181 cm, paino 68 kg

 Kotipaikka: Östersund

  Naimisissa entisen maajoukkuehiihtäjän Anna Olssonin (o.s. Dahlberg) kanssa, 3-vuotias tytär

 Parhaita saavutuksia:

Olympialaisiset: kaksi kultaa (viestissä), yksi hopea (15 km), kolme pronssia. MM-kisat: kaksi kultaa (50 km ja 15 km) ja neljä hopeaa, yksi pronssi, Mc: viisi osakilpailuvoittoa.

 Harrasti juniorina jääkiekkoa, jalkapalloa ja shakkia

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hiihto
  • MM-Lahti 2017
  • Jussi-Pekka Reponen
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Kimi Räikkönen tuskastui toimittajan kysymykseen: ”Rehellisesti sanottuna en tajua, miten katsot näitä asioita”

  2. 2

    H&M:n pääomistajan miljardööritytär osti esteratsastaja Peder Fredricsonille pienen ja ruman hevosen – tuloksena olympiahopeaa ja EM-kultaa

  3. 3

    Hiihtoliiton puheenjohtajaehdokas Markku Haapasalmi yllättyi Iivo Niskasen arviosta – ”Arvostan valtavasti”

  4. 4

    Miehiä pienemmät palkkiot ärsyttävät maajoukkueen tähtipelaajaa Tinja-Riikka Korpelaa – ”Tuntuu epäreilulta”

  5. 5

    Lauri Markkanen avasi NBA-uransa kuin tähti – löi Chicago Bullsin aloitus­viisikossa pöytään kaikkien aikojen suomalaislukemat: ”Käytin mahdollisuuteni”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lauri Markkanen avasi NBA-uransa kuin tähti – löi Chicago Bullsin aloitus­viisikossa pöytään kaikkien aikojen suomalaislukemat: ”Käytin mahdollisuuteni”

  2. 2

    H&M:n pääomistajan miljardööritytär osti esteratsastaja Peder Fredricsonille pienen ja ruman hevosen – tuloksena olympiahopeaa ja EM-kultaa

  3. 3

    ”Stewardien armeija” suojelee kilpahevosten terveyttä salajuonilta – mutta miksi ihmeessä pissapurkeista löytyy ihmisten psyykenlääkkeitä?

  4. 4

    Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”

  5. 5

    Mestarien liigan historiaa tehneen maalivahdin emämoka ratkaisi pelin – paljasti, mitä Manchester Unitedin tähtihyökkääjä sanoi lohdutuksena

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Suomalainen Mikael Heerman osallistui maailman rankimpaan juoksukisaan – Barkley Marathon on liki sadistinen koettelemus, jonka maaliin on päässyt vain kourallinen ihmisiä

    Tilaajille
  2. 2

    Lauri Markkanen avasi NBA-uransa kuin tähti – löi Chicago Bullsin aloitus­viisikossa pöytään kaikkien aikojen suomalaislukemat: ”Käytin mahdollisuuteni”

  3. 3

    Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”

  4. 4

    Emilia Bottas vaihtoi uinnin esteratsastukseen vasta aikuisena ja kilpailee jo Helsinki Horse Show’ssa – ”Nyt on helpompi joustaa Valtterin kilpailujen mukaan”

  5. 5

    Järjettömästä katsomoväkivallasta epäilty pidätettiin Yhdysvalloissa – NFL-otteluissa fanien yhteenotot ovat arkipäivää

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    2. 2

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    5. 5

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    6. 6

      Käsi ulkoministerin reidelle EU-illallisilla, alapään sormeilua mediajuhlissa – #metoo-kampanja avasi Ruotsissa padon, ja likavesi nousee mediataloihin

    7. 7

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    8. 8

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    9. 9

      Sdp:n helsinkiläispoliitikko toi sukulaisnaisensa Etiopiasta Suomeen vaimonsa passilla – sai tuomion laittoman maahantulon järjestämisestä

    10. 10

      Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    4. 4

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    5. 5

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    6. 6

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    7. 7

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    8. 8

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    9. 9

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    10. 10

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    9. 9

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    10. 10

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    11. Näytä lisää