Urheilu

Iivo Niskanen sytytti Lahden hurmioon ja loppusuoralla kolaroitiin – näistä kymmenestä asiasta Lahden MM-kisat muistetaan

HS listasi MM-hiihtojen mieleenpainuvimmat ja erikoisimmat tapaukset.

Lahti

1 Iivo – luonnonlapsi

Iivo Niskasen MM-hiihto sai kotiyleisön hurmioon. Lahden tori täyttyi tuhansista ihmisistä, kun Niskanen sai kultamitalinsa. Niskanen on luonnonlapsi, joka osaa ottaa yleisönsä. Suomen tulevaisuuden hiihtokuningas.



2 Kisayleisö

Suomalainen yleisö ansaitsee arvosanakseen täyden kympin. On vaikea kuvitella, että esimerkiksi yleisurheilun arvokisoissa päästäisiin Suomessa samaan tunnelmaan.

3 Venezuelalainen hiihtäjä



Adrián Solano oli MM-hiihtojen kummallisin tapaus. Hänestä tuli parissa päivässä kansainvälinen kuuluisuus, vaikkei hän osannut lainkaan hiihtää. Taustajoukot tuotteistivat hänet nopeasti pipo- ja lippismannekiiniksi.

4 Loppusuoran kolarit


Iivo Niskanen kaatui sprinttiviestin loppusuoralla ja Matti Heikkinen viestin ratkaisuhetkillä. Ensi talven olympialaisia suomalaisten kannattaa harjoitella erityisesti hiihtämistä viimeiseen kurviin ja sieltä ulos. Sisäkautta ei aina kannata höntyillä.

5 ”Äiteen” hiihto


Oli hienoa, että vuoden 1956 viestin olympiavoittaja, Siiri ”Äitee” Rantanen hiihti kunniakierroksen ennen naisten viestiä. Yleisö kunnioitti häntä seisaaltaan, mutta kenttäkuuluksen huuto ei sopinut arvokkaaseen hetkeen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

6 Noriaki Kasai

Noriaki Kasai hyppäsi ensi kertaa MM-kilpailuissa Lahdessa vuonna 1989. Nyt ympyrä sulkeutui. Japanilaisen MM-ura päättyi sinne, mistä se alkoi, vaikka hän jatkaa vielä kahdeksansiin olympialaisiinsa. Toinen erikoisuus oli, ettei Lahdessa tarvinnut siirtää tuulen takia yhtään mäkikisaa.

7 Marit Bjørgen


Norja voitti kaikki naisten kuusi hiihtomatkaa ja Marit Bjørgen niistä neljä. Äitiysloman pitänyt Bjørgen häikäisi. Miesten vastaava kultarohmu oli Johannes Rydzek. Saksalainen voitti neljä kultaa yhdistetyssä.

8 Carina Vogt

Saksalainen on maailman paras naismäkihyppääjä. Hän voitti Lahdessa kaksi MM-kultaa, samoin kuin kaksi vuotta sitten Falunissa. Hän on myös ensimmäinen naisten mäkihypyn olympiavoittaja.

9 Huru-ukot


Veteraaniselostaja Anssi Kukkonen ja veteraanivalmentaja Immo Kuutsa nauttivat edelleen suurta suosiota kansan keskuudessa.

10 Kisahenki

Lahti järjesti hienot MM-kisat, joissa oli paljon rentoa keskieurooppalaista kisahenkeä. Vuoden 2001 dopingkisojen menneisyys on jätetty taakse.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • MM-Lahti 2017
  • Hiihto
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

  2. 2

    Lauri Markkanen vastasi temppuheitto­haasteeseen mykistävällä videolla – löikö haastajan viimeinen suoritus kuitenkin jauhot suuhun?

  3. 3

    NFL-pelaaja osui Donald Trumpin kiukkuhermoon, nousi ylös Meksikon kansallislaulun ajaksi – vastaus herätti taas huolen presidentin prioriteeteista

  4. 4

    Korson kupla puhkeamassa – sensaationa syntynyttä FC Legirus Interiä uhkaa äkkikuolema: ”Päätimme, että hullunleikki saa loppua”

  5. 5

    Muistatko listaykköseksi nousseen korvamadon vuodelta 1999? Jalkapallojoukkue mokasi, mutta kerää nyt rahaa eturauhassyöpää vastaan yhdistämällä pelaajan nimen ja numeron biisin hengessä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

  2. 2

    Lauri Markkasen huippuvire tuotti piste- ja NBA-ennätyksen – valmentaja ylisti suomalaisen koripalloälyä

  3. 3

    NFL-pelaaja osui Donald Trumpin kiukkuhermoon, nousi ylös Meksikon kansallislaulun ajaksi – vastaus herätti taas huolen presidentin prioriteeteista

  4. 4

    Lauri Markkanen vastasi temppuheitto­haasteeseen mykistävällä videolla – löikö haastajan viimeinen suoritus kuitenkin jauhot suuhun?

  5. 5

    Korson kupla puhkeamassa – sensaationa syntynyttä FC Legirus Interiä uhkaa äkkikuolema: ”Päätimme, että hullunleikki saa loppua”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

  2. 2

    Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

  3. 3

    Korisnuoret pelastanut Donald Trump oli vaihteeksi saada kaikki puolelleen, mutta möhli tilanteen huomionkipeydellään – sai lopulta toivomansa

  4. 4

    Jari Mönkkösen elämän pahin painajainen toteutui: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy liikuttamaan vain päätään – ”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

  5. 5

    ”Päivänvalossa urheillaan ja yöllä rokataan” – Fitness-maailmanmestari Camilla Rauhala laulaa ronskisti mutta elää terveellisesti ja kurinalaisesti kuin burleski-nunna

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle raivataan luontopolku

    2. 2

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    3. 3

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    4. 4

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    5. 5

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    6. 6

      Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

    7. 7

      Suomalainen hyttyskatiska torjuu malariaa – toimiva malli löytyi popin megatähti Madonnan asusta

      Tilaajille
    8. 8

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    9. 9

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”

    10. 10

      Puhun rallikiinaa, ja aluksi se hävetti hirveästi – kunnes huomasin, ettei kukaan paheksu aksenttiani paitsi toiset suomalaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    2. 2

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    3. 3

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    4. 4

      New Yorkissa siskoni sopeutui hyvin joukkoon – Suomessa moni katsoo häntä kuin hänessä olisi jotain vikaa, ja se tuntuu pahalta

    5. 5

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    6. 6

      Tältä näyttää syrjäytyminen Suomen kartalla: Kruunupyyssä voidaan parhaiten, synkin tilanne on Äänekoskella – HS:n laskuri ja kartat kertovat, miten kotikuntasi nuorilla menee

      Tilaajille
    7. 7

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    8. 8

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”

    9. 9

      Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

    10. 10

      Murhakultin johtaja Charles Manson on kuollut – seuraajat tappoivat useita ihmisiä Kaliforniassa 1960-luvulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    4. 4

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    5. 5

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. 2 tuntia sitten
    2. Julkinen liikenne, lyhyet taksimatkat ja vuokra-auto 500 euron kuukausimaksulla – eri kulkutavat yhdistävät liikennepalvelut voivat tulevaisuudessa korvata omistusauton
    3. Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”
    4. Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle raivataan luontopolku
    5. Taksi Helsinki etsii uutuusbisnestä seniorien hoivakuljetuksista – Verottaja ei hyväksy kyytejä kotitalousvähennykseen
    6. Hovioikeudessa kuullaan ehdottoman vankeustuomion saanutta Jari Aarnion alaista – ovatko Pasilan miehen puhelimet kulkeneet alaisen mukana?
    7. Idyllinen saarikunta Hailuoto on saamassa vihdoin sillan, mutta osaa asukkaista pelottaa muuttuminen ”Oulun lähiöksi” – ”Jos oululaiset haluavat liittyä Hailuotoon, voimme kuunnella, mitä heillä on tarjota”
    8. Matkapuhelinverkko pätkii pää­kaupunki­seudulla useimmin Vantaalla – Laaja selvitys kertoo, miten verkko toimii koti­kaupungissasi Tilaajille
    9. Puhun rallikiinaa, ja aluksi se hävetti hirveästi – kunnes huomasin, ettei kukaan paheksu aksenttiani paitsi toiset suomalaiset
    10. Tällaisia mielipiteitä metro kirvoitti vuonna 1982: Röyhkeät miehen­retaleet veivät istuma­paikat, Itä-Helsingin liikenne­yhteydet menivät piloille, möly tuhosi kesäloman
    11. Aktiivinen kansalainen on Suomen politiikassa kuin vieras ulkoavaruudesta
    12. Näytä lisää