Urheilu

Jalkapallossa siirryttiin uuteen aikaan – videotuomari ratkaisi Espanjan voiton

Ruotsi pilasi Cristiano Ronaldon paluun kotikonnuilleen.

Espanja otti tiistaina 2–0-voiton Ranskasta maaottelussa, jossa ratkaisurooliin nousi täysin uusi taho.

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa esitteli videotuomarihankkeen viime vuonna, ja tiistain ottelussa joukkueet sopivat VAR-kokeilun (Video Assistant Referee) käytöstä.

Ja näytöt olivat vakuuttavat.

Ensin Antoine Griezmannin tekemä johtomaali hylättiin toisen puoliajan alussa, kun videotarkistus osoitti puolustaja Layvin Kurzawan olleen edeltävässä tilanteessa paitsiossa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY



Videotarkistuksen toinen tähtihetki nähtiin 77. minuutilla, kun paitsiona hylätty Gerard Deulofeun 2–0-johtomaali hyväksyttiin tarkistuksen jälkeen. Espanjan ensimmäisen maalin teki rangaistuspotkusta David Silva.



Videotarkistuksia vastustavat kriitikot ovat argumentoineet pelin rytmin rikkoutuvan jatkuvien katkojen vuoksi, mutta molemmat tarkistukset kestivät noin puoli minuuttia, joten pientä epätietoisuutta lukuun ottamatta häiriötä tilanteet eivät aiheuttaneet.

Fifa haluaisi videotarkistukset käyttöön ensi vuonna Venäjällä järjestettäviin MM-kisoihin, ja eilinen ottelu antaa lisää pontta vaatimuksille.



Ranskan päävalmentaja Didier Deschamps suhtautui varautuneen myönteisesti videotuomarin käyttöön, joka aiheutti hänen joukkueelleen tappion.

”Jos päätökset lopulta ovat oikein, niin miksikäs ei, mutta kyllähän tämä muuttaa jalkapalloa hieman”, Deschamps kommentoi.

”Videotarkistukset olivat meitä vastaan tänään, mutta sama se tulee olemaan kaikille. Jalkapallo on menossa siihen suuntaan, ja meidän on sopeuduttava.”

MM-karsintojen A-lohkoa johtava Ranska jatkaa karsintoja kesäkuussa Ruotsissa, joka pilasi tiistaina Cristiano Ronaldon paluun kotikonnuilleen.

Portugali pelasi Madeiralla ensimmäisen kerran sitten vuoden 2001, ja Ronaldo vei joukkueensa johtoon 18. minuutilla.

Oma maali tuplasi johdon, ennen kuin Ruotsi sai maalitilinsä auki.

Ronaldo otettiin vaihtoon 58. minuutilla, ja Ruotsi nousi ensin Viktor Claessonin toisella maalilla tasoihin ja Joao Cancelon viime hetken omalla maalilla 3–2-voittoon.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Miesten maaotteluja:

Tallinna: Viro–Kroatia 3–0 (1–0)

Sotshi: Venäjä–Belgia 3–3 (1–3)

Tbilisi: Georgia–Latvia 5–0 (2–0)

Skopje: Makedonia–Valko-Venäjä 3–0 (1–0)

Elbasan: Albania–Bosnia-Hertsegovina 1–2 (0–2)

Amsterdam: Hollanti–Italia 1–2 (1–2)

Funchal: Portugali–Ruotsi 2–3 (2–0)

Dublin: Irlanti–Islanti 0–1 (0–1)

Pariisi: Ranska–Espanja 0–2 (0–0)

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

  2. 2

    Susijengin MM-karsintavoitosta tulikin huimaava trilleri: ”Ei voi olla kuin tyytyväinen”

  3. 3

    Yli 2 000 ruotsalaista naista on kirjoittanut seksuaalisesta häirinnästä ja machokulttuurista urheilussa – Anja Pärson: ”Miehet kilpailivat, kuka pystyy koskemaan rintoihini”

  4. 4

    Ramstedt kesti vauhdissa, mutta HIFK sai kylmää kyytiä viime vuoden mestarilta: ”Pakko nostaa hattua näille jätkille”

  5. 5

    Ruotsalainen yleisurheilija väittää: Joukkuekaveri raiskasi Helsingissä Suomi–Ruotsi-maaottelun jälkeen – Ruotsin yleisurheiluliiton puheenjohtaja tuomitsee väitetyn teon täysin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

  2. 2

    Tutkimus: Älä säikähdä, jos lapsesi painii välitunnilla, sillä hän on suomalaisen koulun helmi – ja ihastuttaa maailmalla

  3. 3

    Lauri Markkanen on koripalloon ihastunut ”sieni”, joka uskoo pelaavansa All Stars -ottelussa – yliopistovalmentaja kertoo Pekka-isän pitkästä odotuksesta

  4. 4

    Susijengin MM-karsintavoitosta tulikin huimaava trilleri: ”Ei voi olla kuin tyytyväinen”

  5. 5

    Yksityiskoneet, viiden tähden hotellit, miljoonatili – golfammattilaisen arki paljastui nopeasti: ”Osu palloon, älä päädy Youtube-hitiksi”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

  2. 2

    Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

  3. 3

    Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

  4. 4

    Jari Mönkkösen elämän pahin painajainen toteutui: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy liikuttamaan vain päätään – ”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

  5. 5

    Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    2. 2

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    3. 3

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    4. 4

      Pariisin kaduilla vaeltanut tiikeri ammuttiin – karkasi sirkuksesta keskellä kaupunkia

    5. 5

      Ydinonnettomuusalue ei ole sen vaarallisempi kuin suurkaupunki saasteineen – edes Fukushimasta ei olisi tarvinnut muuttaa, sanovat tutkijat

    6. 6

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    7. 7

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    8. 8

      Kolmekymppiset ystävykset avasivat Helsinkiin boutique-hostellin, joka työllistää kehitysvammaisia ja maksaa heille kunnollista palkkaa: ”Paras idea ikinä!”

    9. 9

      Väitös: Vanhempien esimerkki voi saada lapset liikkumaan koko elämänsä ajan – Isien ja poikien välillä näkyi kaikkein selvimmin yhteys

    10. 10

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    2. 2

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    3. 3

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    6. 6

      Kumpi on terveellisempi valinta, pesto vai majoneesi? Kokeile HS:n visassa, valitsetko samoin kuin ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

    7. 7

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    8. 8

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    9. 9

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    10. 10

      Tuulia Tiihosen kävelykyky heikkeni ja korkea kuume jatkui kaksi vuotta – Väsymysoire­yhtymästä ei tiedetä juuri mitään, vaikka sitä sairastavat tuhannet suomalaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    9. 9

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    10. 10

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    11. Näytä lisää