Urheilu

Tero Pitkämäki joutuu ahtaalle: Kisaisännät houkuttelivat Turkuun Rion olympialaisten kärkinelikon

Tero Pitkämäki on harjoitellut syksystä lähtien kotimaassa välttääkseen vammat.

Turun Paavo Nurmi Gamesissa käydään yksi ensi kesän tasokkaimmista keihäskilpailuista.

Tero Pitkämäki saa kesäkuun 13. päivä käytävässä kisassa vastaansa Rion olympialaisten kärkinelikon, eli mukana ovat Saksan Thomas Röhler, Kenian Julius Yego, Trinidadin Keshorn Walcott ja Saksan Johannes Vetter.

Pitkämäki joutui tyytymään Riossa kahdeksanteen sijaan, ja Turussa hän oli neljäs 83,03 metriä kantaneella heitolla.

Paavo Nurmi Gamesin ykkönen oli viime vuonna Thomas Röhler. Hänen kiskaisunsa kantoi peräti 91,28 metriä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Kova osanottajalista. Tuolla listalla syntyy varmasti tulosta”, Pitkämäki toteaa kisojen tiedotteessa.

”Toissa vuonna minulla oli Turussa hyvä päivä, kun nousin viimeisellä voittoon ja heitin kauden parhaan heittoni (89,09). Viime kesänä Röhler näytti muille parilla yli ysikymppisellä, ja jäin sivurooliin. Nyt koetetaan kääntää kelkka.”

Pitkämäki on harjoitellut syksystä lähtien Kuortaneella ja on onnistunut korjaamaan tekniikkavirheensä. Ulkomaan leirin hän jätti väliin, koska viime vuosien terveysongelmat ovat aina tulleet keskitalven leirillä.

”Aloin heittää keihästä vasta tammikuussa. Siihen asti käytin heittopainoa, jolla oli helpompi korjata tekniikkavirhettä, joka kesällä tuli”, Pitkämäki sanoo.

Paavo Nurmi Gamesin toimitusjohtajan Jari Salosen mukaan keihäskisan osanostajalista täydentyy vielä kevään aikana. Mukaan haetaan Pitkämäen lisäksi myös 2–3 suomalaista.

Miesten seiväshyppyä tähdittää ME:n haltija Renaud Lavillenie.

”Urheilijahankintaa voisi kuvata niin, että jokaisessa lajissa voi syntyä Paavo Nurmen stadionin kenttäennätys, ja ne ovat jo nyt kovaa luokkaa”, Salonen sanoo.

Paavo Nurmi Games nousi täksi vuodeksi Kansainvälisen yleisurheiluliiton toiseksi korkeimmalle tasolle World Challenge -kilpailusarjaan. Kisojen urheilijabudjetti ylittää jo puolen miljoonan euron rajan.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yleisurheilu
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Lionel Messi nolasi vastustajat kahdella askeleella ja teki eurooppalaista jalkapallohistoriaa

  2. 2

    Sumomaailmaa kuohuttaneesta tapauksesta lisätietoa: Suurmestari löi kaukosäätimellä päähän hermostuttuaan älypuhelimen räpläämiseen

  3. 3

    Mestaruuden ratkaissut jalkapallotähti käyttäytyi nykyajalle tyypillisen tökerösti – Leo Komarov hyväksyi anteeksipyynnön

  4. 4

    Jesse Puljujärvi väläytti kikkapankkiaan: ”Vaikka välillä ei tuollaisia ole näkynyt, niin ovat ne taidot olleet siellä olemassa”

  5. 5

    Winnipegin päävalmentaja kertoo yllättävän asian, jossa näkee Patrik Laineella parannettavaa: ”Ei maalinteko ole vain hänen vastuullaan”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lionel Messi nolasi vastustajat kahdella askeleella ja teki eurooppalaista jalkapallohistoriaa

  2. 2

    ”Koululaiset eivät jaksa kävellä kilometriä hengästymättä” – HS kokosi asiantuntijoiden paneelin pohtimaan, miten suomalainen juoksu palautetaan huipulle

    Tilaajille
  3. 3

    Entinen SM-liigamaalivahti teki tylyn tempun ja sai siitä melkoisen hyödyn – ”Todella nerokas idea”

  4. 4

    Cityn juhlimiseen kyllästynyt José Mourinho sai aikaiseksi joukkotappelun stadionin käytävällä

  5. 5

    Lauri Markkanen pysäytti Latvian Yksisarvisen – Chicago kaatoi nitropelissä New Yorkin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Venäjän lippu ei liehu olympialaisissa, KOK antoi maan varapääministerille elinikäisen porttikiellon – ”Tämä on vahva viesti myös muille – urheilussa ei suvaita vilppiä”

  4. 4

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  5. 5

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kymmenen kuukauden ikäinen lapsi kuoli kolarissa Uudessakaarlepyyssä – Autossa ei ollut turvaistuinta

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    4. 4

      Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

    5. 5

      Mies yritti tappaa naisen kylpytakilla kuristamalla Järvenpäässä – kolme vuotta ehdotonta vankeutta

    6. 6

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    7. 7

      Emojit, aikamme vitsaus! Tässä 20 suomennosta ennen kuin viestimme ovat pelkkää kuvakirjoitusta

    8. 8

      Turvallisuus­kysymyksissä kuuluu Venäjältä kummia: ”Tilanne Itämerellä on lauennut ja eniten tilanteeseen on vaikuttanut Suomen ja Ruotsin kanta”, julistaa valtion radiokanava

    9. 9

      Nobel-palkittu Ican-järjestö: Miljoonia tappava ydintuho on yhden kiukunpuuskan päässä

    10. 10

      Nainen ajoi avioparin yhteisillä autoilla yli 40 vuotta, eron jälkeen mies sai kaikki bonukset liikennevakuutuksesta – ”Hän on perheessämme hoitanut paperiasiat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    3. 3

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    4. 4

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    5. 5

      Näin sotesta tuli sekundaa, ja isot yritykset voittavat – professori Heikki Hiilamo kirjoittaa puheenvuorossaan, että Suomeen on tulossa nykyistä huonompi terveydenhoito

      Tilaajille
    6. 6

      ”Osakas laittoi kätensä hameeni alle” – Juristialan naiset kertovat kourimisesta, vähättelystä sekä syrjinnästä, ja vaativat häirinnälle loppua

    7. 7

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    8. 8

      Olga Romanoffista kaavailtiin prinssi Charlesin puolisoa – Tsaarin jälkeläinen ja suomalaista sukua oleva ruhtinatar esittelee nyt kotinsa ja sanoo: ”Kukaan ei välitä titteleistä pätkääkään!”

      Tilaajille
    9. 9

      Maailmalla leviää ”sydäntäsärkevä” video nälkään sulalla maalla nääntyvästä jääkarhusta – National Geographicin kuvaaja kertoo itkeneensä kuvatessaan eläimen kärsimystä

    10. 10

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    4. 4

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Suomalaismies otti kuvaa Schwarzenegger-seinämaalauksesta, kun tämä ilmestyikin paikalle – Kuva julkaistiin Redditissä, aiheutti raivoa ja lopulta Arska itse ilmestyi nettiin kertomaan, mistä on kyse

    11. Näytä lisää