Urheilu

Hamiltonille juhlapaalu Mercedeksen juhlakisaan – ”Olen saavuttanut kaikki paaluni ja voittoni Mercedeksen moottoreilla”

Mercedeksen Lewis Hamilton on enää viiden paalupaikan päässä kaikkien aikojen F1-ennätyksestä napattuaan kuudennen perättäisen ykkösruutunsa lauantaina huippujännittävässä aika-ajossa Shanghain Grand Prix -radalla.

Hamilton otti uransa 63. paalupaikan. Ikikärki Michael Schumacherilla on 68 ja Ayrton Sennalla 65 ykkösruutua tilillään. Perättäisen paalujen ennätyksessä Senna on kaksi merkintää Hamiltonin edellä. Hamilton itse saavutti seitsemän perättäistä paalua kaksi vuotta sitten.

Aika-ajovoitto Kiinassa hiveli Hamiltonin itsetuntoa. Se oli Mercedekselle historian 75. paalu. Sunnuntaina saksalaismerkki ajaa tallina historiansa 150. GP-kisan.

”Tietysti tuntuu hienolta olla osana Mercedeksen perhettä, ja tehdä historiaa. Olen saavuttanut kaikki paaluni ja voittoni Mercedeksen moottoreilla, joten osaan arvostaa heidän työtään todella paljon”, Hamilton myhäili.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hamilton otti jo kuudennen paalupaikkansa Kiinassa.

”Viimeinen kierrokseni ei alkanut yhtä hyvin kuin aiempi. Tiesin lopussa olevani hieman edellä. Jarrutin viimeiseen mutkaan niin myöhään kuin pystyin, ja sitten olikin jännitettävä, mitä nämä takaa tulevat tekevät. Tämä oli todellinen taistelu, ja uskon myös kisasta tulevan samanlaisen. Ferrari näyttää todella nopealta”, Hamilton tiivisti.

Australiassa Hamilton päihitti paalutaistossa Ferrarin Sebastian Vettelin 0,268 sekunnin erolla. Nyt ero kaventui 0,186 sekuntiin. Vettel puolestaan jätti Mercedeksen Valtteri Bottaksen jälleen kolmanteen ruutuun. Avauskisassa ero oli 0,025 sekuntia, nyt minimaalinen tuhannesosa.

”Eturivin merkityksen näkee sitten sunnuntaina. Meillä oli hieno ajojakso. Hävisin hieman viimeisessä mutkassa, ja sitten olikin tosi täpärää Valtterin kanssa”, Vettel kertaili.

Bottas ja Ferrarin Kimi Räikkönen rakensivat taas suomalaisen kakkosrivin. Kimikin kavensi huomattavasti eroa kärkeen. Australiassa hän jäi paalusta 0,845 ja nyt 0,462 sekuntia.

”Tietenkin on harmi, että taas yksi Ferrareista pääsi meidän väliimme. En vieläkään löytänyt sellaista täydellistä kierrosta. Jokainen veto tuntui paremmalta. Tuo viimeinen Q3-veto oli sinnepäin, mutta hieman vajaat pari kymmenystä se jäi liian hitaaksi”, Bottas summaili FIA:n tv-haastattelussa.

”Satsasin vähän enemmän kisasäätöihin kuin aika-ajoon, kun kisavauhti kuitenkin on ratkaiseva tekijä. Siitä tulee pitkä ja varmasti tapahtumarikas kisa. Lähdetään siitä syöttämään, ja jatketaan tästä kisaan”, Bottas taustoitti.

Räikkönen valitti aliohjautuvuutta, joten ihan kohdalleen hän ei Ferrarin säätöjä vieläkään saanut. Kakkosaika-ajossa Kimi toki kellotti siihen mennessä kaikkien aikojen nopeimman kierrosajan Shanghain radalla.

Aika-ajossa epäonnistuneet Romain Grosjean ja Jolyon Palmer saivat syytä vielä lisäpettymykseen, kun kumpikin putoaa viisi lähtöruutua alemmas.

Molemmat jättivät hidastamasta keltaisten lippujen alueella.

Lähtöruutupudotuksen lisäksi kumpikin sai myös kolme rangaistuspistettä tililleen.

Grosjean oli aika-ajossa 17:s ja Palmer 18:s. Nyt kaverukset putoavat rivin alemmas ja starttaavat kahdesta viimeisestä ruudusta.

Rangaistuksista hyötyivät vain Red Bullin Max Verstappen ja Force Indian Esteban Ocon, jotka nousivat kaksi pykälää ylemmäs.

Lähtöruudukko:

1. Lewis Hamilton Mercedes

2. Sebastian Vettel Ferrari

3. Valtteri Bottas Mervedes

4. Kimi Räikkönen Ferrari

5. Daniel Ricciardo Red Bull

6. Felipe Massa Williams

7. Nico Hülkenberg Renault

8. Sergio Perez Force India

9. Daniil Kvjat Toro Rosso

10. Lance Stroll Williams

11. Carlos Sainz Jr Toro Rosso

12. Kevin Magnussen Haas

13. Fernando Alonso McLaren

14. Marcus Ericsson Sauber

15. Antonio Giovinazzi

16. Stoffel Vandoorne McLaren

17. Max Verstappen Red Bull

18. Esteban Ocon Force India

19. Romain Grosjean Haas

20. Jolyon Palmer Renault
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Formula 1

Aika-ajotulokset


Q3:

1. Lewis Hamilton Mercedes 1.31,678

2. Sebastian Vettel Ferrari –0,186 (1.31,864)

3. Valtteri Bottas Mervedes –0,187 (1.31,865)

4. Kimi Räikkönen Ferrari –0,462 (1.32,140)

5. Daniel Ricciardo Red Bull –1,355 (1.33,033)

6. Felipe Massa Williams –1,829 (1.33,507)

7. Nico Hülkenberg Renault –1,902 (1.33,580)

8. Sergio Perez Force India –2,028 (1.33,706)

9. Daniil Kvjat Toro Rosso –2,041 (1.33,719)

10. Lance Stroll Williams –2,542 (1.34,220)

Q2:

11. Carlos Sainz Jr Toro Rosso 1.35,150

12. Kevin Magnussen Haas 1.35,164

13. Fernando Alonso McLaren 1.34,372

14. Marcus Ericsson Sauber 1.35,046

15. Antonio Giovinazzi Sauber ei aikaa

Q1:

16. Stoffel Vandoorne McLaren 1.35,023

17. Romain Grosjean Haas 1.35,223

18. Jolyon Palmer Renault 1.35,279

19. Max Verstappen Red Bull 1.35,433

20. Esteban Ocon Force India 1.35,496

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Formula 1
  • Mercedes-Benz
  • Lewis Hamilton
  • Heikki Kulta
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Lionel Messi nolasi vastustajat kahdella askeleella ja teki eurooppalaista jalkapallohistoriaa

  2. 2

    Sumomaailmaa kuohuttaneesta tapauksesta lisätietoa: Suurmestari löi kaukosäätimellä päähän hermostuttuaan älypuhelimen räpläämiseen

  3. 3

    Mestaruuden ratkaissut jalkapallotähti käyttäytyi nykyajalle tyypillisen tökerösti – Leo Komarov hyväksyi anteeksipyynnön

  4. 4

    Jesse Puljujärvi väläytti kikkapankkiaan: ”Vaikka välillä ei tuollaisia ole näkynyt, niin ovat ne taidot olleet siellä olemassa”

  5. 5

    Winnipegin päävalmentaja kertoo yllättävän asian, jossa näkee Patrik Laineella parannettavaa: ”Ei maalinteko ole vain hänen vastuullaan”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lionel Messi nolasi vastustajat kahdella askeleella ja teki eurooppalaista jalkapallohistoriaa

  2. 2

    ”Koululaiset eivät jaksa kävellä kilometriä hengästymättä” – HS kokosi asiantuntijoiden paneelin pohtimaan, miten suomalainen juoksu palautetaan huipulle

    Tilaajille
  3. 3

    Entinen SM-liigamaalivahti teki tylyn tempun ja sai siitä melkoisen hyödyn – ”Todella nerokas idea”

  4. 4

    Cityn juhlimiseen kyllästynyt José Mourinho sai aikaiseksi joukkotappelun stadionin käytävällä

  5. 5

    Lauri Markkanen pysäytti Latvian Yksisarvisen – Chicago kaatoi nitropelissä New Yorkin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Venäjän lippu ei liehu olympialaisissa, KOK antoi maan varapääministerille elinikäisen porttikiellon – ”Tämä on vahva viesti myös muille – urheilussa ei suvaita vilppiä”

  4. 4

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  5. 5

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kymmenen kuukauden ikäinen lapsi kuoli kolarissa Uudessakaarlepyyssä – Autossa ei ollut turvaistuinta

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    4. 4

      Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

    5. 5

      Mies yritti tappaa naisen kylpytakilla kuristamalla Järvenpäässä – kolme vuotta ehdotonta vankeutta

    6. 6

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    7. 7

      Emojit, aikamme vitsaus! Tässä 20 suomennosta ennen kuin viestimme ovat pelkkää kuvakirjoitusta

    8. 8

      Turvallisuus­kysymyksissä kuuluu Venäjältä kummia: ”Tilanne Itämerellä on lauennut ja eniten tilanteeseen on vaikuttanut Suomen ja Ruotsin kanta”, julistaa valtion radiokanava

    9. 9

      Nobel-palkittu Ican-järjestö: Miljoonia tappava ydintuho on yhden kiukunpuuskan päässä

    10. 10

      Nainen ajoi avioparin yhteisillä autoilla yli 40 vuotta, eron jälkeen mies sai kaikki bonukset liikennevakuutuksesta – ”Hän on perheessämme hoitanut paperiasiat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    3. 3

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    4. 4

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    5. 5

      Näin sotesta tuli sekundaa, ja isot yritykset voittavat – professori Heikki Hiilamo kirjoittaa puheenvuorossaan, että Suomeen on tulossa nykyistä huonompi terveydenhoito

      Tilaajille
    6. 6

      ”Osakas laittoi kätensä hameeni alle” – Juristialan naiset kertovat kourimisesta, vähättelystä sekä syrjinnästä, ja vaativat häirinnälle loppua

    7. 7

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    8. 8

      Olga Romanoffista kaavailtiin prinssi Charlesin puolisoa – Tsaarin jälkeläinen ja suomalaista sukua oleva ruhtinatar esittelee nyt kotinsa ja sanoo: ”Kukaan ei välitä titteleistä pätkääkään!”

      Tilaajille
    9. 9

      Maailmalla leviää ”sydäntäsärkevä” video nälkään sulalla maalla nääntyvästä jääkarhusta – National Geographicin kuvaaja kertoo itkeneensä kuvatessaan eläimen kärsimystä

    10. 10

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    4. 4

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Suomalaismies otti kuvaa Schwarzenegger-seinämaalauksesta, kun tämä ilmestyikin paikalle – Kuva julkaistiin Redditissä, aiheutti raivoa ja lopulta Arska itse ilmestyi nettiin kertomaan, mistä on kyse

    11. Näytä lisää