Urheilu

Valmentaja ei halua Patrik Laineen lähtevän MM-kisoihin – väsymyksen myöntävä maalitykki empii: ”Saatan lähteä, mutta saatan olla lähtemättä”

Patrik Laine on pelannut huiman määrän otteluita vuoden aikana.

Winnipeg Jetsin Patrik Lainetta ei välttämättä nähdä kevään MM-kisoissa.

Jetsin ja Laineen kausi päättyi viime lauantaina, kun joukkue kaatoi runkosarjan päätösottelussaan Nashville Predatorsin maalein 2–1.

Winnipegin suomalaistähti Laine ei ottelussa pystynyt kasvattamaan pistetiliään, ja ensimmäisen kauden saldoksi kirjataan 36 maalia ja 28 syöttöä 73 ottelussa.

Tulokaskaudellaan kolme hattutemppua laukonut Laine oli pitkään mukana taistelussa Vuoden tulokkaan tittelistä, mutta tahti hiipui kevätkaudella, ja Toronton Auston Matthews karkasi maali- ja pistepörssin voittoon.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Osasyy Laineen hiipumiseen on valtaisa ottelumäärä. Hän on vuodessa pelannut huimasti enemmän kuin uransa aiempina kausina.

Viime vuoteen kuuluivat kultaan päättyneet nuorten MM-kisat, kotimaisen Liigan mestaruus Tapparan riveissä, kevään aikuisten MM-kisat ja syksyn World Cup. Tähän päälle 73 ottelua NHL:ssä, ja väsymys on väistämätöntä.

”Tämä on ollut pitkä kausi”, Laine totesi Winnipeg Sunille.

”Oli World Cup, näytösottelut ja lähes täysi kausi aivotärähdyksineen... Vauhti on niin paljon kovempi, ja pelasimme melkein joka toinen päivä.”

”Se on rankkaa, enkä ole tottunut matkustamiseen ja eri aikavyöhykkeisiin. Juuri nyt olen aika väsynyt.”

Viime vuonna MM-kisojen parhaaksi pelaajaksi valittu Laine ei ole varma, vahvistaako hän Suomen joukkuetta toukokuussa Pariisissa ja Kölnissä pelattavissa kisoissa.

”Olen saanut muutaman puhelun aiheesta, mutten ole oikeastaan ajatellut asiaa vielä. Saatan lähteä, mutta saatan olla lähtemättä.”

Winnipegin päävalmentajalla Paul Mauricella on selkeä näkemys tilanteeseen.

”Hän on 1,5 vuodessa pelannut jääkiekkoa kahden miehen edestä. Ja hän on huomannut, että NHL-kauden loppuun ei selviä terveenä”, Maurice toteaa.

”MM-kisat ovat henkilökohtainen valinta, mutta minulla ei ole mitään kiinnostusta laittaa televisio päälle nähdäkseni hänen pelaavan.”

”Hän tekee, mitä tahtoo, mutta minun mielestäni hänen ei tarvitsisi lähteä.”
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • Jääkiekon MM-kisat
  • Patrik Laine
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Urheiluministeri Sampo Terho pani arvovaltansa peliin ja anoi Espanjasta pelilupaa Petteri Koposelle ja Sasu Salinille – Susijengin päävalmentajan Henrik Dettmannin mukaan tilanne on kestämätön

  2. 2

    Polvivamma pilasi hyökkääjän MM-unelman vuosi sitten, hän on äärimmäisen kiitollinen ensiavun auttaneelle lääkärille

  3. 3

    Teukka Ulander on ilmiömäinen puuhamies – kun hän mokasi, poliisikin antoi anteeksi

  4. 4

    Jarkko Niemisen akatemia lopettaa, huippulupaukset lähtevät omilleen: ”Uskon Emilin potentiaaliin”

  5. 5

    Neljännen kerran isäksi tullut Cristiano Ronaldo pitää itseään varmana maailman parhaan jalkapalloilijan palkinnon voittajana – ”Haluan seitsemän lasta ja seitsemän Ballon D’Or -palkintoa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Donald Trump Jr. nostaa rautaa kunnioitusta herättävän määrän – ja samalla hän näyttää, miten painoja ei ainakaan pidä nostaa

  2. 2

    Yli miljardin maksaneen Venäjän MM-stadionin käsittämättömät rakennusratkaisut joutuivat naurunalaiseksi: ”Toivottavasti ei syty tulipaloa”

  3. 3

    Teukka Ulander on ilmiömäinen puuhamies – kun hän mokasi, poliisikin antoi anteeksi

  4. 4

    Patrik Laineen patenttiratkaisu tehosi voittolaukaus­kilpailussa – Aho ja Teräväinen liekeissä

  5. 5

    Kaisaniemen jäästadionista tulee Jokereille ja HIFK:lle upea keidas keskelle Helsinkiä: ”On tämä niin spesiaalia”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Nimekäs golfvalmentaja ei uskalla opettaa enää naisia häirintäsyytteiden pelossa: ”Tässä ajassa en voi ottaa riskiä”

  2. 2

    Base-hyppääjän ennätysyritys päättyi kohtalokkaasti – paiskautui Himalajalla vuorenseinään ja kuoli

  3. 3

    Korisnuoret pelastanut Donald Trump oli vaihteeksi saada kaikki puolelleen, mutta möhli tilanteen huomionkipeydellään – sai lopulta toivomansa

  4. 4

    Fyysinen laiskuus on 2000-luvun pahin kansanterveydellinen ongelma – 78-vuotias amerikkalaisprofessori kävelee viisi miljoonaa askelta vuodessa

  5. 5

    Kiekkotähtien pojat vaihtoivat salibandyyn – ”Siellä sain pelata rauhassa”, perustelee Raimo Summasen poika Miko

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on: Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    2. 2

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    3. 3

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    4. 4

      Suomeen vasta rantautuneen rikollis­jengin jäseniä tuomittiin vuosiksi vankilaan – pisin tuomio yli kymmenen vuotta

    5. 5

      Pohjois-Korea rakentaa uutta ohjus­sukellus­venettä, joka voisi hiipiä huomaamatta kohteensa lähelle – tavoitteena on varustaa se ydin­räjähteillä

    6. 6

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    7. 7

      ”Trump haluaa vedota myyttiseen ohiolaiseen kaivos­työläiseen” – Obaman ilmasto­politiikan perintöä tärvätään nyt vauhdilla, sanoo tutkija

    8. 8

      Kone-nimensä vuoksi vankilaan joutunut suomalaismies vapautui syytteistä – aikoo haastaa Bulgarian EU-oikeuteen

    9. 9

      Jätkäsaaren homehtuneen Wood Cityn suunnittelussa tehtiin virhe, tunnustaa Stora Enso – SRV myöntää, että puu­kerros­taloon hulahti rakennus­aikana runsaasti vettä

    10. 10

      25 000 veroparatiisi­yhtiön tiedot julkaistiin kaikille nähtäväksi – HS kokosi Paratiisin paperien toistaiseksi suurimmat paljastukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    2. 2

      Jätkäsaaren homehtuneen Wood Cityn suunnittelussa tehtiin virhe, tunnustaa Stora Enso – SRV myöntää, että puu­kerros­taloon hulahti rakennus­aikana runsaasti vettä

    3. 3

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    4. 4

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Kirkas valopallo jyrisi Lapin taivaalla – ”Kuulin useita räjähdyksiä, se oli kuin räjähdyssarja”, kertoo Inarin palopäällikkö

    6. 6

      Poliisi katkaisi liikenteen Pengerkadulla Helsingin Kalliossa – päihtynyt mies heitteli kerrostalosta irtaimistoa kadulle

    7. 7

      Lappiin syöksynyt meteori saattoi olla jopa satakiloinen tullessaan ilmakehään, palasia putoillut todennäköisesti Inarinjärven lähettyville – ”Mökki tärisi niin kovasti, että sen täytyi tulla tähän lähelle”

    8. 8

      Uutta tietoa kolmevuotiaan henkirikoksesta: Murhasta epäilty mies sieppasi lapsen Porvoossa, kun äiti oli laittamassa tätä autoon

    9. 9

      HS:n suuri kaupunkivertailu: Kuopion elinvoimaisuus kasvoi eniten, Salo romahti – katso, miten isot kaupungit pärjäävät vertailussa

      Tilaajille
    10. 10

      Pohjois­korealainen sotilas pakeni henkensä kaupalla rajan yli ja selvisi neljästä luodin osumasta – loikkarista löytynyt valtava määrä loisia järkyttää lääkäriä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    2. 2

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    3. 3

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    4. 4

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    7. 7

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    9. 9

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    10. 10

      Suomalainen peruskoulu on ajautunut muutamassa vuodessa sekavaan tilaan, joka vaarantaa oppilaiden oikeusturvan

    11. Näytä lisää