Urheilu

Pariisi, Hannover, Istanbul ja nyt Dortmund – jalkapalloa vastaan on isketty taajaan

Stadionin ulkopuolella tapahtuneessa itsemurhapommittajan iskussa kuoli kolme Pariisissa marraskuussa 2015.

Saksalaista jalkapalloseuraa Borussia Dortmundia vastaan tehty pommi-isku oli vain viimeisin lukuisista erilaisista iskuista jalkapalloa vastaan parin viime vuoden aikana. Tiistai-iltana räjähdykset rikkoivat Dortmundin joukkueen bussia ja haavoittivat yhtä pelaajaa, kun joukkue oli matkalla Mestarien liigan puolivälieräotteluun Monacoa vastaan.

Marraskuussa 2015 Pariisin terrori-iskuissa yksi terroristeista iski Stade de France –stadionilla samaan aikaan, kun Ranskan ja Saksan maaottelu oli käynnissä. Stadionin ulkopuolella tapahtuneessa itsemurhapommittajan iskussa kuoli kolme. Ottelu pelattiin loppuun Ranskan voittaessa 2–0, ja kannattajat saivat poistua stadionilta pienissä ryhmissä.

Saksan maajoukkue vietti lopulta koko yön lopulta stadionilla uhkaavan tilanteen takia.

Saksan joukkue oli säikähtänyt terroriuhkaa jo ennen ottelua, kun joukkue joutui evakkoon pariisilaishotellista pommiuhkan takia. Hotelli evakuoitiin, poliisi eristi ympäristön ja tutki hotellin korien kanssa. Pommia hotellista ei löytynyt.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Muutama päivä Pariisin iskujen jälkeen Saksan poliisi peruutti Saksan ja Hollannin maaottelun Hannoverissa, koska poliisilla oli vihje räjähdeiskusta stadionille.

Hannoverin pelillä haluttiin kunnioittaa Pariisin hieman aiemmin tehdyissä terrori-iskuissa kuolleita uhreja. Stadionin penkkeihin oli tehty muiden muassa surun symboliksi noussut Eiffel-tornin ja rauhanmerkin yhdistelmä.

Päätös perumisesta tehtiin tuolloin noin kaksi tuntia ennen pelin alkua, koska poliisi oli saanut konkreettisen vihjeen räjähdeiskusta stadionille.

”Päätös perumisesta tehtiin illan mittaan kerääntyneiden tietojen perusteella ja ihmisten turvallisuuden suojelemiseksi. Se ei ollut helppo päätös”, sanoi Saksan sisäministeri Thomas de Maiziére tuolloin.

Joulukuussa 2016 räjähti Turkin Istanbulissa Beşiktaşin stadionin ulkopuolella. Kurdimilitanttien kerrottiin ottaneen vastuun terrori-iskusta, jossa kuoli kaikkiaan 38 ihmistä, joista 30 oli poliiseja.

Terroristit iskivät vain tunteja Beşiktaşin ottelun jälkeen stadionin läheisyydessä. Kaksi pommia olivat ilmeisesti suunnattu juuri poliiseja vastaan.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Hiihtotähti Therese Johaug vihdoin tunnustaa oman vastuunsa dopingkäryssä – ”Tämä olisi pitänyt sanoa paljon aikaisemmin”

  2. 2

    Paavo Arhinmäki kehuu olevansa pätevä Palloliiton puheenjohtajaksi mutta ei hae – ehdokkaaksi ilmoittautunut Ville Niinistö kuittasi terävästi

  3. 3

    FC Hongalle liiganousun ratkaisseen maalin tehnyt Ilari Äijälä lopettaa pelaajauransa

  4. 4

    Cheek vetää yhdessä päivässä Lahden kisamonttuun 30 000 katsojaa – Salpausselän kisat tavoittelee samaa kolmessa päivässä

  5. 5

    Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

  2. 2

    Hiihtotähti Therese Johaug vihdoin tunnustaa oman vastuunsa dopingkäryssä – ”Tämä olisi pitänyt sanoa paljon aikaisemmin”

  3. 3

    Suomen olympiajoukkueen kisa-asut saivat täyslaidallisen, mutta Tšekillä on kultainen kääntötakki – Ralph Lauren turvallisilla linjoilla USA:n asujen kanssa

  4. 4

    Tiedätkö, mitä Lauri Markkasen lähes jokaisessa twiitissä käyttämä #BearDown-aihetunniste tarkoittaa? Yhdistää näppärästi mennyttä ja nykyistä

  5. 5

    Mikael Forssell väläyttää räppitaitojaan ja leveilee rahoillaan: ”Jengii syö, kun 20 vuotta miljonääri, Abramovitšilta massit jouduin käärii”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

  2. 2

    Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

  3. 3

    Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

  4. 4

    Korisnuoret pelastanut Donald Trump oli vaihteeksi saada kaikki puolelleen, mutta möhli tilanteen huomionkipeydellään – sai lopulta toivomansa

  5. 5

    Jari Mönkkösen elämän pahin painajainen toteutui: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy liikuttamaan vain päätään – ”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    2. 2

      Tutkijat haastattelivat yli 20 Nokian ylintä johtajaa ja tekivät tylyn johtopäätöksen: romahduksen syynä olivat johtamisen ongelmat

    3. 3

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset sikailevat Nuijamaan autojonoissa: kiilaavat venäläisten ohi pientareen kautta – ”Venäläinen on helpompi lähteä ohittamaan”

    5. 5

      Miehen elämän piti päättyä Lapin luontoon, mutta hän syntyikin siellä uudelleen – Tiivis luontosuhde edistää mielenrauhaamme ja auttaa vaikeuksien keskellä

    6. 6

      Päätös Helsingin suurmoskeijasta siirtyy epämääräiseen tulevaisuuteen, hakijat perääntyivät – ”Tässä on ollut erilaista päivitystä ja muuta”

    7. 7

      Lahdenväylän ketjukolari vaati kuolonuhrin – 12-vuotias poika kuoli sairaalassa keskiviikkona

    8. 8

      Kaatuiko sukulaisesi sodassa? Maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen vainajien ”kotisivukone” kertoo valtavasti tietoa yksittäisten sotilaiden reiteistä ja vaiheista

    9. 9

      Poliisi kiristää valvontaa joulukuun alussa, jolloin laittomasta autosta voi napsahtaa tuhannen euron lisävero – Uuden laitteen testissä yli 20 000 autoa kärähti

    10. 10

      Outo asteroidi syöksyi tähtienvälisestä avaruudesta aurinkokuntaan – 400-metrinen sikarinmuotoinen murikka sai nimekseen ’Oumuamua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    4. 4

      Naispappeja syrjittiin Suomen suurimmilla kristillisillä nuorten festivaaleilla: ei päästetty pitämään messua, miespapit jättivät tervehtimättä

    5. 5

      Pohjois-Korean raja­vartijat jahtasivat Etelä-Koreaan loikannutta sotilasta vain metrien päässä – video näyttää täpärän paon luoti­sateessa rajan yli

    6. 6

      Timo Rautiainen karkotti jo 2000-luvun alussa uusnatseja keikoiltaan, nyt häntä haukutaan ”suvakiksi” – Heviyhtye Trio Niskalaukaus palasi lavoille 13 vuoden tauon jälkeen

    7. 7

      Vartijoiden armoille jäänyt ”Orléansin neitsyt” kieltäytyi pukeutumasta mekkoon ja pantiin roviolle – Suomennetut pöytäkirjat paljastavat Jeanne d’Arcin oikeusjutun koko raakuuden

    8. 8

      Vakava liikenneonnettomuus Lahdenväylällä – Viisi loukkaantui vakavasti, kolme hoitoon Lastenklinikalle

    9. 9

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    10. 10

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    4. 4

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset
    3. Ursa on saanut selville, minne Inarin meteoriitti syöksyi – retkikunta etsii avaruudenkappaleita Suomen syrjäisimmästä kolkasta: ”Jos putoamiselle olisi etsinyt vaikeaa paikkaa, niin kyllä se tämä on”
    4. Toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti – Ihmiskoe sai alkunsa tohtorin haastattelusta, hän vastaa: ”En sanonut, että antakaa lastenne nimenomaan pelata”
    5. Outo asteroidi syöksyi tähtienvälisestä avaruudesta aurinkokuntaan – 400-metrinen sikarinmuotoinen murikka sai nimekseen ’Oumuamua
    6. Tänään televisiossa: Monitahoinen epookkisarja Ne kesät Intiassa ansaitsisi paremman esityspaikan
    7. Orpo vetoaa Meri-Lapin kuntiin: Perukaa terveyspalveluiden jättiulkoistus – ”Pitäisi malttaa mielensä”
    8. Lahdenväylän ketjukolari vaati kuolonuhrin – 12-vuotias poika kuoli sairaalassa keskiviikkona
    9. Tutkijat haastattelivat yli 20 Nokian ylintä johtajaa ja tekivät tylyn johtopäätöksen: romahduksen syynä olivat johtamisen ongelmat
    10. Joko osaat yskiä kuin vampyyri? Tällä ohjeella flunssaa ehkäistään nyt Yhdysvalloissa, ota helppo ohje käyttöön
    11. Suomalaiset sikailevat Nuijamaan autojonoissa: kiilaavat venäläisten ohi pientareen kautta – ”Venäläinen on helpompi lähteä ohittamaan”
    12. Näytä lisää