Urheilu

Vladimir Klitškolta yllättäviä kehuja voittamattomalle vastustajalle ennen raskaan sarjan huippuottelua: ”Joskus pitää vain olla hiljaa ja katsoa”

Nyrkkeilyssä ollaan totuttu siihen, että ottelijat haukkuvat ja vähättelevät toisiaan yrittäen saada henkisen yliotteen ennen kehään astumista.

Raskaan sarjan monivuotinen hallitsija Vladimir Klitško näyttää kuitenkin esimerkkiä toisenlaisesta lähestymistavasta.

Klitško kohtaa Britannian Anthony Joshuan Lontoon Wembleyllä 29. huhtikuuta, ja pelissä on raskaan sarjan WBA- ja IBF-liittojen mestaruus.

Klitško ei aliarvioi kaikki 18 otteluaan tyrmäykseen päättänyttä Joshuaa, mutta muistuttaa tämän vaikeasta tehtävästä. Hän vertaa itseään maailman korkeimpaan vuoreen Mount Everestiin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Jotkut ovat onnistuneet valloittamaan vuoren, mutta moni on menettänyt henkensä. Vuori on yhä siellä, ja se vie jonkun hengen tänäkin huhtikuuna”, Klitško kommentoi Sky Sportsille.

Hän kertoo myös hetkestä, jolloin tajusi, että Joshua ei ole mikään tavallinen nyrkkeilijä. Se tapahtui vuonna 2014, kun Lontoon olympialaisten kultamitalisti saapui Klitškon harjoitusleirille auttamaan valmistautumisessa Kubrat Pulevin kohtaamiseen.

”Hän teki minuun vaikutuksen asenteellaan”, Klitško sanoo.

”Hän pysyi taka-alalla ja yritti oppia. Joskus pitää vain olla hiljaa ja katsoa, ja hän tarkkaili kaikkea.”

”Pidin hänen asenteestaan, hän ei yrittänyt tehdä keneenkään vaikutusta. Hän oli erilainen kuin muut tällä tasolla.”
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Nyrkkeily
  • Vladimir Klitško
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”

  2. 2

    Maastopyöräily auttoi Kusti Kittilän ulos hiihtäjän umpikujasta – lähtee nyt 35-vuotiaana ensikertalaisena MM-ladulle

  3. 3

    FC Honka houkutteli nipun valmentajia Tapiolaan – joukossa muun muassa KäPan mestarivalmentajat

  4. 4

    Timo Jutila kertoo vihdoin kirjassaan, miksi hän ei osallistunut vuoden 2011 MM-kultajuhliin, ”olin liikaa hönössä” – viime vuonna kiekkosankarille tehtiin vaativa leikkaus

  5. 5

    Joukkuetoverit tappelivat – Lauri Markkanen pääsee suoraan avauskokoonpanoon ensimmäisessä NBA-ottelussaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Emilia Bottas vaihtoi uinnin esteratsastukseen vasta aikuisena ja kilpailee jo Helsinki Horse Show’ssa – ”Nyt on helpompi joustaa Valtterin kilpailujen mukaan”

  2. 2

    Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”

  3. 3

    FC Honka houkutteli nipun valmentajia Tapiolaan – joukossa muun muassa KäPan mestarivalmentajat

  4. 4

    Häiriköt joutuvat maksajiksi Veikkausliigassa – seurat eivät enää maksa sakkoja omasta pussistaan

  5. 5

    Joukkuetoverit tappelivat – Lauri Markkanen pääsee suoraan avauskokoonpanoon ensimmäisessä NBA-ottelussaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Suomalainen Mikael Heerman osallistui maailman rankimpaan juoksukisaan – Barkley Marathon on liki sadistinen koettelemus, jonka maaliin on päässyt vain kourallinen ihmisiä

    Tilaajille
  2. 2

    Emilia Bottas vaihtoi uinnin esteratsastukseen vasta aikuisena ja kilpailee jo Helsinki Horse Show’ssa – ”Nyt on helpompi joustaa Valtterin kilpailujen mukaan”

  3. 3

    Järjettömästä katsomoväkivallasta epäilty pidätettiin Yhdysvalloissa – NFL-otteluissa fanien yhteenotot ovat arkipäivää

  4. 4

    Donald Trumpia ärsyttävien polvistumisten aloittaja koki tylyn kohtalon – nyt hän syyttää NFL-seuroja salaisesta sopimuksesta

  5. 5

    Huippu-urheilijat kertovat vammojen raatelemasta arjesta: Yhden oma seura väärensi magneettikuvat, toinen kuntoutui 30 000:lla vatsalihasliikkeellä viikossa, kolmas pakotettiin kuumeessa kentälle

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    3. 3

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    4. 4

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    5. 5

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    6. 6

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    7. 7

      Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”

    8. 8

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    9. 9

      Trump syytti kongressiedustajaa valehtelusta, kun tämä kertoi tökeröstä puhelusta kuolleen sotilaan surevalle leskelle – Washington Post: Sotilaan äiti vahvistaa presidentin tökeröydet

    10. 10

      Sipilän hallitus taas kriisin partaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    4. 4

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    5. 5

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    6. 6

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    7. 7

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    8. 8

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    9. 9

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    10. 10

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    9. 9

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää