Urheilu

Kanada saa MM-kisoihin ykkösvarauksen ja pistepörssikutosen – Ruotsi jää ilman Sedinin veljeksiä

Kanadan nimilistassa jo kymmenkunta pelaajaa – Nathan MacKinnon odottaa vielä nousua liigan supertähdeksi.

Jääkiekon MM-kisoihin on perjantaina aikaa kolme viikkoa, mutta joukkueiden NHL-pelaajien nimet alkavat hahmottua vähitellen.

Eniten NHL-apuja tässä vaiheessa on varmistanut Kanada, jonka nimilistassa on kymmenkunta pelaajaa. Joukkueeseen ovat toistaiseksi varmistuneet esimerkiksi Winnipeg Jetsin Mark Scheifele ja Colorado Avalanchen Nathan MacKinnon.

NHL:n pistepörssissä kuudenneksi sijoittunut Scheifele on Kanadalle kovan luokan sentteri. 24-vuotias Scheifele pelasi 80 tehopisteen kauden. MM-kisat ovat hänelle jo uran kolmannet.

22-vuotias MacKinnon muistetaan vuoden 2013 varaustilaisuuden ykkösnimenä ja ainoana ennen Aleksander Barkovia valittuna pelaajana. Seurajoukkue Coloradossa 82 ottelussa syntyivät teho 16+37=53.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Se on vähemmän kuin seurassa odotettiin tässä vaiheessa uraa, ja sen tietää MacKinnon itsekin. Piste-ennätys on yhä tulokaskaudelta 2013–2014, jolloin syntyi 63 pistettä 82 ottelussa. MM-kisoissa MacKinnonille on tarjolla mahdollisuus saada kaudelleen kelpo lopetus ja päästä maistamaan voittamista.

”Tiedän, että voin pelata paremmin. Olen pelannut aiemmin noin 25 maalin kausia. Viime vuonna loukkaannuin vähän ennen kauden päättymistä, mikä oli sääli. Tunsin pelaavani hyvää vuotta”, MacKinnon sanoi Denver Postille maaliskuussa.

Ruotsin kärkinimistä Sedinin veljekset Daniel ja Henrik eivät lähde MM-kisoihin, kuten ei myöskään Detroit-hyökkääjät Gustav Nyquist ja Henrik Zetterberg.

Varmoja Tre Kronorin edustajia sen sijaan ovat tässä vaiheessa Dallas-puolustaja John Klingberg, Coloradon hyökkääjä Carl Söderberg sekä Carolina-hyökkääjät Victor Rask, Joakim Nordström ja Elias Lindholm.

Ruotsi odottaa vielä vastauksia osalta NHL-pelaajistaan. Maajoukkuevalmentaja Rikard Grönborg uskoi niitä tulevan torstaina.

Venäjällä ryhmän rakentaminen on vielä pahasti kesken. Ryhmään mahtunee joka tapauksessa reilusti KHL-pelaajia.

NHL:stä pudonneista kirkkain tähti on pistepörssissä viidenneksi sijoittunut Tampa Bayn hyökkääjä Nikita Kutšerov, jonka osallistumiselle odotetaan vielä vahvistusta.

Yhdysvallat on nimennyt joukkueeseen kahdeksan pelaajaa. Winnipegissä 33 pistettä 60 peliin tehnyt Jacob Trouba sekä Detroitin 21-vuotias luistelukone Dylan Larkin kuuluvat ryhmän mielenkiintoisimpiin nimiin.

Tšekin joukkueessa vastuuta on tulossa kantamaan ainakin 61 pistettä Philadelphiassa tehnyt Jakub Voracek sekä 24 pisteen debyyttikauden NHL:ssä pelannut 21-vuotias Pavel Zacha.

Isäntämailla NHL-pelaajat ovat vähissä, kuten ylipäätään taalaliigan pelaajatkin. Saksan riveihin on tulossa Arizonan Tobias Rieder. NY Islandersin maalivahdin Thomas Greissin ja puolustaja Dennis Seidenbergin kausi loppui runkosarjaan. Kummankaan tuloa ei ole vielä vahvistettu.

Ranskalla NHL:ssä pelasi neljä pelaajaa. Niin Antoine Rousselin seura Dallas, Xavier Oullet´n Detroit, Pierre-Edouard Bellemaren Philadelphia kuin Yohann Auvitun New Jersey Devilskin jäivät runkosarjaan. Auvitu tosin pelaa vielä AHL:n puolella runkosarjan viimeisiä kierroksia.

NHL:n ensimmäinen pudotuspelikierros on ohi viimeistään 26. huhtikuuta, joten ensimmäisellä pudotuspelikierroksella putoavat pelaajat ehtivät halutessaan helposti MM-kaukaloihin. Ensimmäiset ottelut Pariisissa ja Kölnissä pelataan 5. toukokuuta.

Kiekkoliigan keskiviikon välierien Tappara–HIFK ja KalPa–JYP tulokset eivät ehtineet lehden tähän painokseen. Peliraportit hs.fi.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • NHL
  • Jääkiekon MM-kisat
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

  2. 2

    Johanna Laitinen, 31, välttelee liikuntaa – silti hän on Suomen vahvin nainen

  3. 3

    Ramstedt kesti vauhdissa, mutta HIFK sai kylmää kyytiä viime vuoden mestarilta: ”Pakko nostaa hattua näille jätkille”

  4. 4

    Jokereiden Jormakka herkistyi maalin tuoneesta ”lirppaisustaan” – vierasjoukkue Valdivostokin pelaajat taistelivat aikaeron rasituksia vastaan

  5. 5

    Susijengin MM-karsintavoitosta tulikin huimaava trilleri: ”Ei voi olla kuin tyytyväinen”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

  2. 2

    Tutkimus: Älä säikähdä, jos lapsesi painii välitunnilla, sillä hän on suomalaisen koulun helmi – ja ihastuttaa maailmalla

  3. 3

    Susijengin MM-karsintavoitosta tulikin huimaava trilleri: ”Ei voi olla kuin tyytyväinen”

  4. 4

    Lauri Markkanen on koripalloon ihastunut ”sieni”, joka uskoo pelaavansa All Stars -ottelussa – yliopistovalmentaja kertoo Pekka-isän pitkästä odotuksesta

  5. 5

    Yli 2 000 ruotsalaista naista on kirjoittanut seksuaalisesta häirinnästä ja machokulttuurista urheilussa – Anja Pärson: ”Miehet kilpailivat, kuka pystyy koskemaan rintoihini”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

  2. 2

    Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

  3. 3

    Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

  4. 4

    Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

  5. 5

    Jari Mönkkösen elämän pahin painajainen toteutui: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy liikuttamaan vain päätään – ”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kolmevuotiaat kertovat, että opettaja antoi pillereitä ja käski olla alasti – Jälleen uusi päiväkoteja koskeva epäily roihautti suuren keskustelun Kiinassa: voiko ammattilaisiin luottaa?

    2. 2

      Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan

    3. 3

      Yleisö puhkesi taputtamaan Tuntemattoman sotilaan kansainvälisen version ensi-illassa Tallinnassa

    4. 4

      Valerian-floppi ajoi Luc Bessonin elokuvastudion taloudelliseen ahdinkoon

    5. 5

      ”Sydän kääntyy rinnassa ympäri, kun jokin kone piippaa” – Tällainen on ihan tavallinen päivä Suomen suurimmassa synnytyssairaalassa, jossa syntyy jo viidennes maan vauvoista

    6. 6

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    7. 7

      Yli puolet nuorista nukkuu liian vähän – ja se on ongelma, koska univajeen haitat voivat näkyä vielä aikuisiälläkin

    8. 8

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    9. 9

      Ydinonnettomuusalue ei ole sen vaarallisempi kuin suurkaupunki saasteineen – edes Fukushimasta ei olisi tarvinnut muuttaa, sanovat tutkijat

    10. 10

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    2. 2

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    3. 3

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    6. 6

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    7. 7

      Kumpi on terveellisempi valinta, pesto vai majoneesi? Kokeile HS:n visassa, valitsetko samoin kuin ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

    8. 8

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    9. 9

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    10. 10

      Kolmekymppiset ystävykset avasivat Helsinkiin boutique-hostellin, joka työllistää kehitysvammaisia ja maksaa heille kunnollista palkkaa: ”Paras idea ikinä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää