Urheilu

Toronton Kasperi Kapanen iski voittomaalin toisessa jatkoerässä – ja ehti jo kertaalleen tasoittaa ottelun varsinaisella peliajalla

Kasperi Kapanen ja Nashvillen Pekka Rinne nousivat lauantain suuriksi sankareiksi.

Nashville Predators virittelee Pekka Rinteen johdolla avauskierroksen yllätystä. Rinne oli jälleen järkähtämättömässä muurikunnossa, kun Predators haki vakuuttavan toisen kiinnityksen Chicago Blackhawksin kotihallista 5–0-voitolla.

Tulikuuma Rinne on nollannut Chicagon molemmissa otteluissa. Seuraavaksi ottelusarja siirtyy Nashvilleen.

Nashville pelasi väkevän runkosarjan lopun, mutta silti sapelipaidat lähtivät ottelusarjaan lännen ykkössuosikkia vastaan haastajina. Rinteen merkitystä ei voi korostaa liikaa. Suomalaisvahti on ollut toistaiseksi koko pudotuspelien paras pelaaja.

Blackhawksin tähtinippu on hakannut päätään Nashvillen tiiviiseen viisikkopuolustukseen, ja viimeisenä lukkona on ollut Rinne, joka on torjunut yhteensä 59 kertaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kuvaavaa on, että Rinteellä (0+2) on enemmän tehopisteitä kuin koko Blackhawksin joukkueella.

Rinne sai lauantaina kakkossyötön nelosketjun jyrän Harry Zolnierczykin maaliin. Rinne saalisti ottelun toisen syöttöpisteen päätöserässä Ryan Johansenin 4–0-maaliin.

Washington Capitalsin ja Toronto Maple Leafsin välinen ottelusarja paranee erä erältä. Toinen ottelu venyi aina toiseen jatkoerään, jossa sankariksi nousi nuoren NHL-uransa parhaan ottelun pelannut Kasperi Kapanen (2+0).

Runkosarjan lopulla AHL:stä Leafsiin nostettu suomalaistulokas laukoi vapauttavan 4–3-voittomaalin ajassa 91.53.

Suomalaishyökkääjä sai maaliin loistosyötön Brian Boylelta. Ennen voittomaalia Kapanen teki ensimmäisen pudotuspelimaalinsa tärkeään paikkaan toisessa erässä. Kapasen osuma toi Leafsin tasoihin.

Verizon Center oli Washington DC:n kuumin menomesta lauantai-iltana. Capitals ja Leafs tarjosivat kansalle draamaa ja käänteitä koko rahan edestä. Ennen lopullista tikaria Leafs pani runkosarjan ykkösen niin ahtaalle kuin mahdollista.

Molemmat jatkoerät olivat tasaista raastamista jokaisen irtokiekon ja sentin eteen. Ottelusarja siirtyy Torontoon kutkuttavassa 1-1-tilanteessa.

Toronto sai jobinpostia, kun Roman Polakin kausi päättyi toisessa erässä tulleen Brooks Orpikin taklauksen seurauksena. Polakin oikea jalka vääntyi pahannäköisesti, kun hän rojahti jäähän.

Leafsilta puuttuu entuudestaan luottopuolustaja Nikita Zaitsev, joka ei ole pystynyt pelaamaan vielä pudotuspeleissä.

Erik Karlsson oli (taas) käänteentekevä pelaaja Ottawa Senatorsin 4–3-jatkoaikavoitossa Boston Bruinsia vastaan, kun Ottawa tasoitti ottelusarjan 1–1:een. Voittomaali meni jatkoajalla Dion Phaneufin nimiin, mutta takaa-ajovoiton katalysaattori oli Karlsson.

Ottawa osoitti luonnetta nousemalla kolmannessa erässä kahden maalin takaa tasoihin. Jalkavammasta kärsineen Erik Karlssonin esityö 3–3-maaliin oli yksi kauden upeimmista.

Kaksinkamppailuvoitto, jalat liikkeelle, kiekko vahvasti hallussa, katse ylös ja viimeiseen asti peitetty levityssyöttö Derrick Brassardille. Kaunista.

Bostonin ykkösvahti Tuukka Rask oli varmaotteinen, mutta voittomaalin hän haluaisi varmasti saada takaisin. Suomalaistähti on torjunut pudotuspeleissä 91,1 torjuntaprosentin varmuudella.

Bostonin puolustuksen rivit ovat ohentuneet lyhyen ajan sisään merkittävästi, mikä maksoi osaltaan myös voiton. Boston yksinkertaisesti väsyi hurmoksellisen kotijoukkueen myllytyksessä.

Ennen pudotuspelejä tippuivat Torey Krug ja Brandon Carlo. Pudotuspelien avauksessa loukkaantui Colin Miller. Toisessa ottelussa osumaa otti Adam McQuaid. Neljän runkopakin puuttuminen panee joukkueen todella koville.

Bruinsin onneksi 19-vuotias huippulupaus Charlie McAvoy on pelannut uransa ensimmäisissä NHL-otteluissa aikamiehen kypsyydellä. McAvoy debytoi NHL:ssä vasta Ottawa-sarjan avausottelussa, mutta otteet ovat olleet vakuuttavia. McAvoy pystyy pelaamaan yli 20 minuuttia illassa.

On selvää, että keventyneen puolustuskaluston takia Raskin on pystyttävä pelaamaan jatkossa huipputasolla. Suomalaistähti on ottelusarjan tärkein pelaaja Bostonille.

Anaheim Ducksin luottopuolustaja Sami Vatanen jätti lauantain toisen ottelun Calgary Flamesia vastaan loukkaantumisen takia sivuun. Edellisessä ottelussa osumaa saanut Vatanen on ylävartalovamman takia sivussa. Jyväskyläläisen tilannetta seurataan päivä kerrallaan.

Vatasen loukkaantuminen tulee pahaan paikkaan, sillä ykköspuolustaja Cam Fowler on yhä sivussa polvivamman takia. Ducksilta puuttuu tällä hetkellä kolmesta kärkipakista kaksi.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Fakta

Lauantain kierros:


Ottawa-Boston 4-3 ja (0-0, 1-3, 2-0, 1-0) B: Tuukka Rask 25/29 torjuntaa

Otteluvoitot 1-1

Washington-Toronto 3-4 ja (0-1, 2-2, 1-0, 0-0, 0-1) T: Kasperi Kapanen 2+0

Otteluvoitot 1-1

Chicago-Nashville 0-5 (0-1, 0-2, 0-2) N: Pekka Rinne 0+2, 30/30 torjuntaa

Otteluvoitot 0-2

Anaheim-Calgary ottelu kesken (2-1, 0-1, x-x)

Otteluvoitot 1-0

Sami Hoffrén, Toronto

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • NHL
  • Jääkiekko
  • Sami Hoffrén
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Yle: Tasa-arvovaltuutettu vaatii Palloliitolta selvitystä miesten ja naisten maajoukkuepalkkioista

  2. 2

    Dopingista epäiltyjen venäläishiihtäjien lista kasvoi kolmella – mukana Lahden MM-hiihtojen kultamitalisti

  3. 3

    Henri Kontinen dominoi palkintogaalassa sekä kehui Borgin ja McEnroen: ”Elokuvassa on kaksi huikeaa persoonaa, joista toisen alushousumerkkiä olen käyttänyt”

  4. 4

    Stoken kannattajat haluaisivat unohtaa tämän päivän – tuhannes tappio pääsarjassa ja neljäs peräkkäinen neljän maalin tappio Tottenhamille

  5. 5

    Jürgen Klopp menetti hermonsa paikallisderbyssä – ”Haluan puhua vain ihmisille, jotka ymmärtävät edes jotain jalkapalloilusta”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lionel Messi nolasi vastustajat kahdella askeleella ja teki eurooppalaista jalkapallohistoriaa

  2. 2

    Cityn juhlimiseen kyllästynyt José Mourinho sai aikaiseksi joukkotappelun stadionin käytävällä

  3. 3

    Jesse Puljujärvi väläytti kikkapankkiaan: ”Vaikka välillä ei tuollaisia ole näkynyt, niin ovat ne taidot olleet siellä olemassa”

  4. 4

    Winnipegin päävalmentaja kertoo yllättävän asian, jossa näkee Patrik Laineella parannettavaa: ”Ei maalinteko ole vain hänen vastuullaan”

  5. 5

    Mestaruuden ratkaissut jalkapallotähti käyttäytyi nykyajalle tyypillisen tökerösti – Leo Komarov hyväksyi anteeksipyynnön

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Venäjän lippu ei liehu olympialaisissa, KOK antoi maan varapääministerille elinikäisen porttikiellon – ”Tämä on vahva viesti myös muille – urheilussa ei suvaita vilppiä”

  4. 4

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  5. 5

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      Trump määräsi amerikkalaiset takaisin kuuhun ja valmistelemaan matkaa Marsiin

    3. 3

      Valkoisen talon tiedottaja kommentoi ahdistelusyytöksiä: Amerikka tiesi syytöksistä, mutta valitsi Trumpin presidentiksi niistä huolimatta

    4. 4

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    5. 5

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    6. 6

      Vantaa alkaa maksaa lastensuojelun työntekijöille liki 5 000 euron ”tulospalkkioita” – ja poliitikot rajaisivat yhden työntekijän vastuulle korkeintaan 30 lasta

    7. 7

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    8. 8

      Helsingin poliisi puolustaa itsenäisyyspäivän kiinniottoja: Poliisia kuvannut pyöräilijä kieltäytyi järjestelmällisesti kertomasta henkilöllisyyttään

    9. 9

      Testasimme langattomia kuulokkeita toimistossa ja lenkkipolulla – Vastamelukuulokkeiden äänenlaatu hämmästytti

    10. 10

      Näkymättömän laatikon haaste leviää kulovalkean tavoin somessa – temppu näyttää helpolta mutta ei todellakaan ole, selvitimme treenivinkit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    4. 4

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    5. 5

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    6. 6

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    7. 7

      Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

    8. 8

      Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita

    9. 9

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    10. 10

      Putkipommi räjähti Manhattanilla: Yksi otettu kiinni, useita loukkaantunut – pormestarin mukaan kyseessä oli terrori-iskun yritys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää