Urheilu

Arsenal vei cupin välierän – Sánchez ratkaisi jatkoajalla

Manchester Citylle tuli karvas pettymys.

Manchester City pettyi sunnuntaina, kun Arsenal jatkoi Englannin cupin loppuotteluun luvuin 2–1.

Arsène Wenger, 67, vakuutti, että voi vielä muuttua vielä vanhoilla päivillään.

Ranskalainen luotti viime maanantaina muotoon 3–4–2–1, kun Arsenal voitti Middlesbrough’ssa luvuin 2–1. Arsenal pelasi luotsin alaisuudessa kolmella topparilla ensimmäisen kerran sitten vuoden 1997.

Wenger valmentaa paineen alla. Arsenal majailee Valioliigassa vasta seitsemännellä sijalla. Vain täydellinen onnistuminen vie pohjoislontoolaiset neljän joukkoon. Siis sijalle, jonne Wenger perinteisesti vähintään yltää. Jopa Tottenham ponnahtaa keväällä paikallisvastustajansa edelle. Ensimmäisen kerran sitten vuoden 1995.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Wenger jatkoi kolmella topparilla sunnuntaina, kun Arsenal ja Manchester City kohtasivat Englannin cupin välierässä. Arsenal sai Wembleylle noin 35 000 pääsylippua. Punainen pääty tuskastui avausjaksolla, sillä City piti pallon peräti 70-prosenttisesti hallussaan. Arsenal keskittyi sen sijaan sumputtamaan.

Wenger tunnettiin joskus aikoinaan lajin tuoreimmat suuntaukset määrittävänä valmentajana. Pep Guardiola, 46, näytti ranskalaiselle erityisesti avausjaksolla mallia. Katalonialaisen City määritti pelin virtauksen. Arsenal taas juoksi perässä.

City osui kerran avausjaksolla, kun Raheem Sterling tökkäsi pallon verkkoon. Erotuomari Craig Pawson hylkäsi osuman väärin perustein. Hän näki, että maaliin johtanut keskitys kävi päätyrajan toisella puolella, mutta hidastus osoitti aivan muuta.

Wembleylle saapui sunnuntaina 87 725 katsojaa. Taivaansininen pääty kohahti, kun City siirtyi johtoon tunnin kohdalla. Hyökkääjä Sergio Agüero pyrähti karkuun ja vippasi pallon nopean vastaiskun päätteeksi maaliin. Arsenal tasoitti 71. minuutilla: vasen puolustaja Nacho Monreal jatkoi keskityksen verkkoon.

City ei luovuttanut. Yaya Toure laukoi tolppaan. Fernandinho puski ylärimaan.

Pikkuhiljaa pallonhallintaa petrannut Arsenal loi omat paikkansa. Danny Welbeck sijoitti hieman ohi takakulman. Rob Holding puski kulmapotkun aavistuksen verran yli. Alexis Sánchez viimeisteli tarkemmin. Chileläinen ratkaisi pelin 101. minuutilla.

Wenger saapui päätösvihellyksen jälkeen helpottuneena lehdistön eteen.

”Nautit managerina kaikista eniten, jos joukkue puhaltaa yhteen hiileen. Esiinnyimme saumattomasti.”

Guardiola ei antanut Tykkimiehille kehuja.

”He lähettivät pitkiä palloja hyökkääjä Olivier Giroudille ja voittivat. Teimme kaikkemme, mutta jalkapalloilu on jalkapalloilua. Tulokset ratkaisevat.

Arsenal ja Chelsea kohtaavat cupin loppuottelussa toukokuun viimeisenä lauantaina.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Englannin Cup
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Onnellisella Lauri Markkasella on Chicagossa tyttöystävä, isä ja pino Harry Pottereita: ”Haluan olla iso stara”

  2. 2

    Räikkönen nousi kolmanneksi USA:n gp:ssä, kun laittoman ohituksen tehnyt Verstappen sai aikasakon – miesten kohtaaminen takahuoneessa meni virnistelyksi: ”Eivät fanit halua nähdä tällaista”

  3. 3

    Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

    Tilaajille
  4. 4

    Rasmus Ristolainen on historiallisessa vauhdissa – NHL:n alkukauden tilastokärjen taakse jäävät kaikki tähdet

  5. 5

    Venetsian maraton päättyi skandaaliin: Paikallisen juoksuseuran edustaja voitti, kun kärkijuoksijat ohjattiin väärään suuntaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

    Tilaajille
  2. 2

    Räikkönen nousi kolmanneksi USA:n gp:ssä, kun laittoman ohituksen tehnyt Verstappen sai aikasakon – miesten kohtaaminen takahuoneessa meni virnistelyksi: ”Eivät fanit halua nähdä tällaista”

  3. 3

    Lauri Markkanen iski toisessa NBA-pelissään tupla-tuplan – ”Hänellä on mahdollisuus tulla todella, todella isoksi tässä liigassa”

  4. 4

    Miksi Tim saa tonneja ja Tinni taskurahoja maajoukkuepeleistä? – Palloliiton on korjattava historiasta kumpuava vääryys

  5. 5

    Liverpool koki painajaisen Wembleyllä – Klopp nöyryytti topparia aikaisella vaihdolla

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

    Tilaajille
  2. 2

    Suomalainen Mikael Heerman osallistui maailman rankimpaan juoksukisaan – Barkley Marathon on liki sadistinen koettelemus, jonka maaliin on päässyt vain kourallinen ihmisiä

    Tilaajille
  3. 3

    Lauri Markkanen iski toisessa NBA-pelissään tupla-tuplan – ”Hänellä on mahdollisuus tulla todella, todella isoksi tässä liigassa”

  4. 4

    Lauri Markkanen avasi NBA-uransa kuin tähti – löi Chicago Bullsin aloitus­viisikossa pöytään kaikkien aikojen suomalaislukemat: ”Käytin mahdollisuuteni”

  5. 5

    Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    2. 2

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    3. 3

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    4. 4

      Ravintolan henkilökunta kieltäytyi tarjoilemasta romaneille Malmilla – hovioikeus tuomitsi syrjinnästä ja määräsi maksamaan 800 euron kärsimyskorvaukset

    5. 5

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    6. 6

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    7. 7

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    8. 8

      ”Se olisi ollut hunajapurkki” – Puuhamies pettyi, kun eduskunta päätti antaa jättilahjan lastensäätiölle ja hylkäsi superaivojen ajatushautomon

    9. 9

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinkiläisen Anter Yaşan Facebook-kirjoitus sai aikaan vyyhdin, jonka vuoksi ”lelusalakuljettaja” Rami Adhamin toimintaa alettiin tutkia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    5. 5

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    6. 6

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    7. 7

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    8. 8

      Lunta tai räntää luvassa ensi viikolla lähes koko maahan – ”Renkaiden vaihto vasta keski­viikkona menee jo myöhäiseksi”

    9. 9

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    10. 10

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Räikkönen nousi kolmanneksi USA:n gp:ssä, kun laittoman ohituksen tehnyt Verstappen sai aikasakon – miesten kohtaaminen takahuoneessa meni virnistelyksi: ”Eivät fanit halua nähdä tällaista”
    3. Calais’n pakolaisleiri purettiin vuosi sitten, mutta alueella majailee yhä satoja ihmisiä – avustusjärjestöä on kielletty jakamasta telttoja
    4. Onnellisella Lauri Markkasella on Chicagossa tyttöystävä, isä ja pino Harry Pottereita: ”Haluan olla iso stara”
    5. Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”
    6. Poliisi Tampereen mielenosoituksista: Natsien vastustajat heittelivät paukkupommeja päin poliiseja ja poliisihevosia
    7. Helsinkiläisen Anter Yaşan Facebook-kirjoitus sai aikaan vyyhdin, jonka vuoksi ”lelusalakuljettaja” Rami Adhamin toimintaa alettiin tutkia
    8. Ei-toivotut vauvat saatetaan jatkossa jättää vauvaluukkuihin Tanskassa – osa kätilöistä vastustaa ajatusta
    9. Filippiinit julisti Marawin kaupungin vapaaksi terroristeista – maanantaina alueelta kuului edelleen tulitusta
    10. Justin Timberlake tähdittää Super Bowlia – edellinen esiintyminen muistetaan Janet Jacksonin rinnan pullahtamisesta
    11. Ravintolan henkilökunta kieltäytyi tarjoilemasta romaneille Malmilla – hovioikeus tuomitsi syrjinnästä ja määräsi maksamaan 800 euron kärsimyskorvaukset
    12. Näytä lisää