Urheilu

Huippuravihevonen käyttäytyi kuin ihmissyöjä – nyt sillä on tarhassaan oma pallomeri

D.D’s Hitman on häijy hevonen, mutta radalla sen moottori käynnistyy.

D.D.’s Hitman saapui Yhdysvalloista Ruotsiin Petri Puron tallille syksyllä 2015.

Kakkosvalmentaja Laura Myllymaa huokaisi helpottuneena, kuinka kerrankin talliin saapui Yhdysvalloista järkevä ori. Eläin käveli rauhallisesti karsinaan nukkumaan. Seuraavana päivänä vastassa olivatkin hampaat.

”Hyvä, että sain lyötyä oven kiinni”, Myllymaa nauraa.

Seuraavaksi Puro ja Myllymaa yrittivät ottaa hevosesta kuvia sen omistajalle.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Harvoin olen Petrin nähnyt tulevan tarhasta yhtä nopeasti pois. Sanoin, että minkä ihmissyöjän ne ovat meille tuoneet.”

Ravimaailman miljonääri­omistaja Reima Kuisla osti yhdessä Risto Vähätalon kanssa D.D’s Hitmanin Yhdysvalloista varsahuutokaupasta noin 18 000 eurolla. Hevonen kilpaili ensimmäiset kautensa Yhdysvalloissa, kunnes saapui Ruotsiin.

Alku oli vaikea. Amerikan pyöreillä radoilla juoksemaan tottunut hevonen kääntyi ympäri jokaisen kiven kohdalla.

”Se oli yhtä balettitanssia, jossa Hitman vei ja minä tulin perässä”, Myllymaa muistelee.

Samaan aikaan hevonen antoi Myllymaalle tunteen, että se todella osaa juosta. Hevosen moottori oli alusta asti hirmuinen.

Tallin valmennuksessa käytetään ylämäkitreenejä, jotka ovat hevosille raskaita. Kertaakaan Hitman ei niistä ollut moksiskaan.

Rutiinit rauhoittivat paha­sisuisen oriin. Se kiintyi myös vähitellen Myllymaahan, joka vastaa Hitmanin päivittäisestä hoitamisesta ja valmennuksesta.

”Kun kaarran aamulla autolla pihaan, hevonen meinaa tulla sähköaidasta läpi vastaan.”

6-vuotias ori on tarkka päivärutiineistaan. Se viettää yöt ulkona tarhassaan kaukana muista hevosista. Sille on rakennettu oma pallomeri jalka- ja kumipalloista, sillä hevosella pitää olla koko ajan puuhaa.

”Palloja se puhkoo pari päivässä puremalla. Se silppuaa kaikki pintelit ja loimetkin, jos sen jättää niiden kanssa yksin.”

Aamuruuan jälkeen Myllymaa vie hevosen hölkkä- tai hiittilenkille. Sen jälkeen tulevat jalkojen kylmäys, solarium, päiväruoka, venyttely ja hieronta. Iltapäivällä on luvassa kävelyä tai ruohon syömistä pihalla ennen iltarutiineja.

Orin kovaa luontoa ja kiukkuisuutta saattoi myös selittää se, että sen etupolvista löytyi viime vuonna kivulias ongelma niin sanotuista karpaalikanavista. Polvet leikattiin syksyllä. Sen jälkeen ravi on kulkenut uudella vaihteella.

Alkukausi on sujunut mallikkaasti voitoilla. Ne tulivat leikiten, edes loppukiriin tempaisevia korvahuppuja ei vedetty pois. Paikka Ruotsin Olympiaraveihin ei sen sijaan irronnut viikko sitten vaan ori jäi karsintansa kolmanneksi.

“Kilpaurheiluun kuuluu, että aina kaikki ei mene ennakoidusti”, Myllymaa kuittaa.

Tavoite Vermossa on voittaa pääpalkinto 110 000 euroa ja saada kutsu Ruotsin Elitloppetiin. Päävastustajana Myllymaa pitää viime vuoden voittajaa, ruotsalaista Propulsionia.

”Jos Propulsion on lähellekään yhtä hyvä kuin viime vuonna, se on kova vastus. Hitman ei ole myöskään juossut mailin matkaa pariin vuoteen.”

Pitkän uran hevosmaailmassa tehneelle Myllymaalle Hitman on erityinen tapaus.

”Tämä on sen ensimmäinen täysi kausi, jos mitään yllättävää ei tapahdu. On hienoa nähdä, mihin asti se pääsee.”

Tausta: Finlandia-ajon osallistujat

1 Seabiscuit

Kokenut 10-vuotias suomalaisruuna voitti Vermon Helsinki-ajon huhtikuussa, mikä poiki kutsun Finlandia-ajoon.

2 Workout Wonder

Viisivuotias suomalaisori nappasi marraskuussa Ruotsin Solvallassa nelivuotiaiden Grand Prix -voiton. Hevonen kuitenkin sortui laukalle pari viikkoa sitten Seinäjoki Racessa, jossa viisi Finlandia-ajon hevosista kohtasi ennakkonäytöksessä.

3 Victory Bonsai

6-vuotias suomalaisori lunasti Finlandia-ajon viimeisen kutsukortin. Se jäi Seinäjoella häntäjoukkoihin, mutta varmisti paikan Finlandia-taistoon viime viikolla Lahden Kultadivisioona-voitolla.

4 Poet Broline

Viisivuotias ruotsalaisori kuuluu Ruotsin ikäluokkakärkeen. Hevonen voitti pääsiäisenä Ruotsissa Färjestadin 5-vuotiskilpailun. Kilpailun voitti viime vuonna Propulsion ennen Finlandia-voittoaan.

5 D.D.'s Hitman

Suomalaisittain odotukset ovat korkealla D.D’s Hitmanin saapumiselle Suomeen. Hevonen väläytti taitojaan Suomessa jo viime kesän Kuninkuusraveissa.

6 Twister Bi

Italialainen viisivuotias ori vei Seinäjoki Racen voiton näytösluontoisesti, mikä poiki kutsun Finlandia-ajoon. Hevonen kuitenkin hävisi Färjestadin 5-vuotiskilpailun pääsiäisenä Poet Brolinelle.

7 Oasis Bi

9-vuotias ruotsalaisori on kokenut arvokilpailukävijä ja saapuu Suomeen viidettä kertaa. Ori juoksi Ruotsin Olympiaravien finaalissa kolmanneksi viikko sitten.

8 Elian Web

Raviyleisö palkitsi 5-vuotiaan suomalaisruunan viime vuoden hevosena Ravigaalassa. Viime vuoden Derby-voittajan ohjaksiin tarttuu menestysohjastaja Jorma Kontio.

9 Propulsion

Kuusivuotias ruotsalaisori voitti viime vuonna Finlandia-ajon kilpailun kaikkien aikojen nopeimmalla ajalla. Ori lähtee hakemaan kilpailuvoittoa. Se sai jo kutsun tämän vuoden Ruotsin Elitloppetiin.

10 Venice

Suomalainen 8-vuotias Venice sai kutsun ensimmäisten joukossa. Se on kilpailun ainoa tamma. Tasainen kestomenestyjä tuo Helsinkiin uskollisen savolaisen fanijoukkonsa.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Raviurheilu
  • Minttu-Maaria Partanen
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Poliisi: FC Hongan ja TPS:n kannattajat ottivat yhteen kentällä – poliisi otti kiinni kuusi henkilöä

  2. 2

    FC Barcelonan puheenjohtaja: ”Meitä ei käytetä poliittisiin tarkoituksiin”

  3. 3

    Hongalle raju pettymys, TPS juhli nousua Veikkausliigaan

  4. 4

    Talkoolaisten palvelus TPS:lle – Mika Laurikainen onnistui sitouttamaan pelaajia yhteiseen tavoitteeseen

  5. 5

    Kuljetusliike IFK ei löytänyt perille – ”Väkinäisyys kuitenkin paistaa läpi otteistamme”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Patrik Laine iski kauden ennätyspisteensä NHL:ssä – kaksi komeaa maalia Minnesotan verkkoon

  2. 2

    Hongalle raju pettymys, TPS juhli nousua Veikkausliigaan

  3. 3

    H&M:n pääomistajan miljardööritytär osti esteratsastaja Peder Fredricsonille pienen ja ruman hevosen – tuloksena olympiahopeaa ja EM-kultaa

  4. 4

    Honka jahtaa paikkaa auringossa – Kolme pääkaupunkiseudun joukkuetta liigassa on kova leikki, jossa vain HJK on kestänyt mukana

  5. 5

    FC Barcelonan puheenjohtaja: ”Meitä ei käytetä poliittisiin tarkoituksiin”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Suomalainen Mikael Heerman osallistui maailman rankimpaan juoksukisaan – Barkley Marathon on liki sadistinen koettelemus, jonka maaliin on päässyt vain kourallinen ihmisiä

    Tilaajille
  2. 2

    Lauri Markkanen avasi NBA-uransa kuin tähti – löi Chicago Bullsin aloitus­viisikossa pöytään kaikkien aikojen suomalaislukemat: ”Käytin mahdollisuuteni”

  3. 3

    Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”

  4. 4

    Emilia Bottas vaihtoi uinnin esteratsastukseen vasta aikuisena ja kilpailee jo Helsinki Horse Show’ssa – ”Nyt on helpompi joustaa Valtterin kilpailujen mukaan”

  5. 5

    H&M:n pääomistajan miljardööritytär osti esteratsastaja Peder Fredricsonille pienen ja ruman hevosen – tuloksena olympiahopeaa ja EM-kultaa

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    3. 3

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Ensimmäinen merkki kansan­murhasta on se, että ihmisiä aletaan kutsua eläimiksi – nyt niin tapahtuu Myanmarissa

    6. 6

      Ville Heikkinen otti vuoden luontokuvan kärpästä, jota hän seurasi kahdeksan talvea – Katso kilpailun voittajakuvat

    7. 7

      Suomessa yleisesti käytetyt närästyslääkkeet nopeuttivat maksasairauksia eläinkokeissa – bakteerit rehottivat suolistossa

    8. 8

      17-vuotiasta hakkeria ei saatu lopettamaan, vaikka teoista tiedettiin jo vuosia sitten – yhteiskunta on neuvoton nuorten nettirikollisten edessä

    9. 9

      Lähes puoli miljoonaa osoittaa mieltään Espanjan hallitusta vastaan – Pääministerin ilmoittamat toimet ovat pahin hyökkäys sitten Francon ajan, sanoo Katalonian aluejohtaja

    10. 10

      Harvinainen matelija synnytti neitseellisesti poikasen Helsingin Tropicariossa – synnyttänyt naaras ei ole ollut lähes neljään vuoteen tekemisissä urosten kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    3. 3

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    4. 4

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    7. 7

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    8. 8

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    9. 9

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    10. 10

      Kokoomuksen suosio kasvaa, keskustan alamäki jyrkkenee – myös vihreiden ennätyssuosio hiipuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää